Kirjoitukset avainsanalla arki

Sanotaan, että teini-ikä on rankka lapselle tai oikeammin lasten vanhemmille. Silloin hormonit hyrrää ja tunteet myllertää. Ollaan mukamas niin aikuista, mutta ei kuitenkaan. Asiat nähdään mustavalkoisina. Kaikesta tiedetään kaikki. Apua on hankala pyytää. 

Taaperon toiminta ei kauheasti poikkea tuosta teinin toiminnasta. Taaperon tunteet menevät ja tulevat. Ensin olla raivon partaalla ja sitten taas rakastetaan. Asiat joko ovat tai eivät ole, yleensä kaikki on ei. Taapero haluaa tehdä kaiken itse ja hän osaa. Apua ei pyydetään vaan suututaan, kun taidot eivät riitäkään. 

Kun meidän esikoinen oli pieni ja saatoin valittaa, kuinka koin uhman haastavaksi, minulle sanottiin "Odota vaan, kun lapsesi tulee teini-ikään. Sitten tiedät mitä on haastava."  Nyt meillä on kotona teini-ikäinen sekä se uhma-tuhma taapero. Ja ai, että meillä on kivaa. Joka ikinen aamu alkaa kiukkukohtauksilla. Ja joka ikinen päivä päättyy kiukkukohtauksiin. 

Olen oikein loistavassa tilanteessa, jossa voin verrata ihan käytännössä kumpi on pahempi: teinikiukku vai taaperokiukku. Katsotaan kumpi voittaa. Kerronpa meidän tyypillisen arkiaamun.

TAAPERO

En halua mennä pissalle

En halua pissata pottaa

En syö leipää. En halua puuroa. En halua jogurttia.

-> menee katsomaan lastenohjelmia

MULLA ON NÄLKÄ! 

-> tarjotaan jogurttia

En halua syödä tätä! Haluan leivän!

-> vie jogurtin takaisin jääkaappiin

-> saa leivän, syö vain päälliset leivästä

Haluan puuroa!

-> saa puuroa ja antaa puuron koiralle

Tää lautanen on ihan väärä! Puuro maistuu pahalle!

En pue! Haluan lastenohjelmat!

-> luvataan lastenohjelmat jos ensin pukee

En halua tätä paitaa!

-> haluaa paidan joka on pesussa, päästään kompromissiin.

-> haluaa pukea itse, mutta ei saa käsiä hihoihin, joten alkaa heittelee paitaa ja juoksee taloa ympäri

Haluan pukea itse! En tarvii apua! Mee pois!

-> lopulta itkupotkuraivareiden jälkeen äiti saa auttaa.

-> ryhmä hau ehti loppua, joten uusi itkupotkuraivari alkaa

Sä oot tyhmin äiti ikinä! 

-> lastenohjelmien loppuminen on totta kai äidin vika.

Uudet kiukkukohtaukset: hampaiden pesu, sängyn petaus ja ulkovaatteiden pukeminen. Ja kello on vasta 9.00.

TEINI

-> herää kaksi tuntia ennen kouluun lähtöä ja lukkiutuu vessaan

Menkää nyt pois sieltä koputtelemasta! Eikö täällä saa olla missään rauhassa?

-> ollut lukittuna vessassa yli tunnin

-> tulee ovet paukkuen vessasta ja lukittuu omaan huoneeseen

-> tiedustellaan tuleeko syömään aamupalaa

Syön jos syön! En ainakaan teidän kanssa.

-> tulee syömään seisoen mandariinin keittiöön, samalla mulkoilee muita

-> lukkiutuu takas omaan huoneeseen

-> kouluun lähtö lähestyy ja teini edelleen huoneessa, mennään koputtamaan

Ei tarvii tulla koputtelemaan! Osaan kyllä itse lähteä!

-> lähtee 10min liian myöhään

No, nyt mä myöhästyn! Se on sun vika! Että sä oot tyhmä!

-> lähtee ovet paukkuen

 

Eipä tuo teinin ja taaperon kiukkuaminen paljoa eroa toisistaan. Kummassakin lopputulema on, että äiti on tyhmä ja se on äidin vika, että asiat eivät mene niin kuin haluaisi.

Mielipiteeni ei kuitenkaan ole muuttunut sen suhteen, että teini-ikäinen olisi haastavampi kuin taapero. Olen edelleen sitä mieltä, että taaperon kiukkuaminen on raskaampaa. Se on kokonaisvaltaista, mikä näkyy, kuuluu ja tuntuu. Teinin kiukku on enimmäkseen hiljaista mökötystä ja ovien paiskomista, siivitettynä ajoittaisina silmien pyörityksinä ja mulkaisuina. Tosin hiljaisuus tai oikeammin puhumattomuus repii rintaa ja aiheuttaa huolta. Mutta eihän tässä elämässä muuta voi kuin toivoa parasta.

 

 

 

 

Kommentit (6)

Joanna Sormunen

Itse ajattelin kun pojalla oli taaperoikä että jos tämä on tällaista niin miten ikinä voin kestää teini-iän. Nyt poika on teini ja onhan se raskasta ja pojalle itse vaikeaa kun tunteet ja hormonit heittelee eikä voi oikein itse hallita itseään, mutta olen kyllä samaa mieltä sinun kanssasi. Taaperolle tunteiden, ja myös hormoonitkin sillä iällä on mukana kasvussa, hallinta on paljon vaikeampaa ja kaikki koetaan hyvin kokonaisvaikutteisesti, koko olemuksella. Lapselle se on varmasti vaikeampaa. Toisaalta teininä voi tehdä jo oikeasti tyhmiä temppuja joten se pitää äidin sopivassa stressitilassa jatkuvasti :)

Täydelliset äidit
Liittynyt8.11.2017

Kiva kuulla, että en ole ainut, jonka mielestä taaperoikä tuntuu haastavammalle. Se on kuitenkin totta, että teini saattaa saada päähänsä jotain todella tyhmää. Siksi tuo hiljaisuus onkin niin repivää. Jos teini puhuisi tai edes huutaisi, olisi helpompi päätellä missä mennään.

Täydelliset äidit
Liittynyt8.11.2017

Kyllä sitä selviää, kun on pakko selvitä. Tiukkaa kyllä tekee. Ja totta, tylsää hetkeä ei meidän perheessä ole! Kiitos ❤️

Tuoha

Meillä tämä alkoi taaperolla, jatkui kuuden vuoden uhmaan jonka jälkeen laantui ja seuraava aloitti ( 3v nuorempi). Ei ole loppunut vielä kun molemmat on sla-asteella, en osaa kuvitella että murrosikä toisi isoa eroa. Se mikä meillä vähän auttoi, oli, että TV:n sai avata vasta kun oli pukenut ja hakenut ruuan. Sama nykyään, jos ruutuaikaa ei tule ennen kuin on soittoläksyt tehty, ei tarvi riidellä siitä ( ja pieniä ei lasketa). Aamiaisen saa usein valita mutta jos olen viikon yksin, ilmoitan että se on sama koko viikon. Jos TV ei mene kiinni kun pitäisi, ei seuraavana aamuna voi katsoa ollenkaan. Mutta mähän olenkin vain tyhmä mutsi joka ei lainaa mun kumppareita vaikka niin jo ilmoitin edellisenä iltana koska isoveli jonka goretexit oli likomärät sisältä tarvi ne (me ostetaan sille kyllä omat isommat heti kun ehditään). Lapsi pyysi iltapäivällä anteeksi ,😍 ja sanoi ettei kaverit oikeasti kiusaa pinkeistä, häntä vaan harmitti! Kyllä tämä jo on helpompaa, nämähän antaa jo nukkua kun että pää kestää!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kadottaako äitiys sinut? Tuntuuko, että olisit hukassa ilman lapsia? Et osaa olla oikein mitenkään päin? Et tiedä minne kädet kuuluu, jos lapset eivät ole sylissä tai roiku käsipuolessa? Liikkuminen ilman lastenrattaita ja suurta kassia tuntuu hankalalle. Minne ne lapsettomat ihmiset oikein laittavat ne ostokset?

Entä miten aikuisten kanssa oikein puhutaan? Hölmö virne naamalla, hieman lässyttävällä nuotilla säästä? Tuntuu ettet osaa luonnollisesti puhua muusta kuin lapsistasi? Ajattelet jatkuvasti mitä pitää muistaa ja tehdä liittyen lapsiin, joten puheetkin siirtyvät takaisin lapsiin vaikka kuinka yrittäisit keskittyä ihan muuhun. Mutta eihän sinun lastesi jutut kiinnosta ketään, ei ainakaan niitä lapsettomia ystäviä. Joten parasta vaan seurailla hiljaa hölmö virne naamalla niitä aikuisten keskusteluja.

Loma-ja vapaa-ajan suunnitelmat luodaan lasten mukaan, ruoka on lapsiystävällistä, toisinaan jopa mautonta. Jos joskus päästään ulos syömään, se on jokin pikaruokaravintola tai jokin erittäin lapsiystävällinen ketjuravintola, missä ne pikku piltit eivät aiheuta pahennusta. Lasten kanssa fine dining tarkoittaa pizzaa Rossossa, jossa voi parkkeerata leikkipaikan viereen ruokailemaan. Ah, mikä kulinaristinen elämys...

Kuulostaako tällainen tutulle? Naureskelin tällaisille elämälle vielä esikoisen jälkeen. Olin ehdottomasti sitä mieltä, että minusta ei koskaan tule vain lapsista höpöttävää homsuista kotiäitiä. Ei todellakaan! Toisten äitien reaktiot puistojen hiekkalaatikoilla saivat aikaan vienoisen hymyn kareen suupieleen, kun yritti avata keskustelua päivän uutisista tai politiikan polttavista kysymyksistä. Ei tainnut olla oikea kohderyhmä maailman parannus pohdinnalle. Nopeasti opin, ettei hiekkalaatikon äärellä kannata puhua muusta kuin lasten asioista. Siis jos halusi pitää keskustelua yllä kauemmin kuin yhden lauseen verran.

Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan... Niin siinä sitten kävi, että yllätin itseni kahvilta lapsettoman kaverini kanssa, jossa hän yritti kovasti keskustella kanssani tulevista presidentin vaaleista sekä sote-uudistuksesta. Huom! paino sanalla YRITTI! Kyllä minä kovasti yritin olla keskustelussa mukana. Samaan aikaan kuitenkin ajatukset laukkasivat päivän ruokalistaan, mitä sieltä kaupasta pitikään ostaa ja entä olinkohan muistanut laittaa kerhovaatteet koneseen. Siinä sitten taisin vastata äänestysaikomuksiini, että: "Ässälle pitäisi ostaa uudet tossut kerhoon..." Että sellaista presidenttiä aattelin äänestää.

Kolmen lapsen äitinä aivojen kapasiteetti tuntuu käyvän usein ylikierroksilla. Mihinkään muuhun ei tunnu enää riittävän resursseja kuin lasten asioihin. Lounaalla saa usein pohtia, että onko sitä muistanut omat hampaat pestä. Lasten hampaiden pesu on varmasti suoritettu, mutta entä ne omat? Valvotut tai ainakin huonosti nukutut yöt ottavat oman veronsa. Sitä tuntuu kuin katselisi omaa elämäänsä usvan keskeltä aina välillä havahtuen hereille.

Samaisella kahvireissulla havahduin hämmentyneenä mietteistäni minulle esitettyyn kysymykseen: "Kati, mitä sinulle kuuluu?" Johon alan kertoa, kuinka Ässä oli taas hauskasti jotain sanonut ja mitä ihania uusia taitoja Silmu on taas oppinut. Samaan hengen vetoon taisin yrittää kertoa myös lasten ihottumista, allergiaepäilystä ja korvatulehduksista. Kun kuulin uudelleen: "Kati, mitä sinulle kuuluu?" Aloin ihmettelee mitä se ystävä siinä oikein kyselee. Juurihan olin tehnyt kuulumisistani selvityksen.

Niin Kati, mitä sinulle kuuluu? Minulle kuuluu teiniangstia, taaperon uhmaa ja vauvan eroahdistusta. Valvottuja öitä, litrakaupalla kahvia ja salaa syötyjä suklaapatukoita. Pakko se on myöntää, olen joutunut äitiyden nielaisemaksi. Olen tismalleen samanlainen kuin ne äidit vuosia sitten siellä leikkipuiston hiekkalaatikon reunalla. Tällä hetkellä olen yhtä kuin lapseni. Elämäni pyörii kodin ja lasten ympärillä. Ja se on oikeasti ihan fine. Tiedän, ettei tämä ajanjakso kestä ikuisesti, joten nyt kun minulla on mahdollisuus antaa lasteni viedä mennessään, niin otan Sinkkosen sanoista vaarin ja "hurmaannun lapsistani"

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lähde: pixabay

Viime aikoina perheet ja perhearjen laatu on monella tapaa ollut tapetilla. On pohdittu, onko prismaperheet houkuttava tulevaisuuden kuva vai kauhukuva nuorille, on pohdittu pitääkö lapsia tehdä pienellä vai suuremmalla ikäerolla ja on pohdittu, täytyykö perhe-elämästä edes nauttia vai onko perheen perustaminen vain yhteiskunnallinen odotus, joka täytyy jokaisen täyttää.

Perhettä ei tulisi hankkia, koska kello tikittää, on pakko tai koska joku haluaa lapsenlapsia. Perhettä ei pitäisi hankkia korjaamaan parisuhdetta, täyttämään tyhjiötä tai luomaan elämälle tarkoitusta. Jos kuitenkin aidosti haluaa perheen, on tärkeä muistaa, että omasta arjesta voi tehdä itsensä näköistä. Samalla tavalla, kun sovitat unelmaduunisi elämään, sovitat myös lapsesi. Mutta miten käy parisuhteen?

Jo lapsen yrittäminen voi olla raskasta aikaa parisuhteelle, puhumattakaan vauva-arjesta tai ruuhkavuosista. Lapsettomien ystävien kanssa keskustellessani moni miettii, mistä löytää aikaa parisuhteelle ruuhkavuosien keskellä. Kuoleeko seksi? Unohtuuko läheisyys? On totta, että moni asia mullistuu lapsen myötä – myös se arki. Mutta kuten sanottu, sinulla on valta tehdä arjestasi juuri sinulle sopivaa. Toki työt, lapset ja velvollisuudet tuovat siihen rajoitteita, ei meilläkään treffi-iltoja joka viikko ole, mutta väitän että aikaa yhdessä ololle löytää kyllä - jos vain haluaa. Tässä meidän perheelle toimineet niksit sen parisuhdeajan mahdollistamiseksi:
 

  1. Hyödynnä isovanhempia / kummeja / lastenhoitopalveluita. Jos jännittää olla lapsesta / lapsista erossa, ei tarvitse lykätä lapsia hoitoon heti vuorokaudeksi. Jo muutaman tunnin lounastreffit päiväuniaikaan tai illalla voivat tehdä ihmeitä.
  2. Jakakaa kotitöitä. Kun kumpikin töistä päästyään hoitaa osan kotitöistä, lapsen nukkumaan mentyä voi jäädä tunti tai parikin vielä aikaa vain olla.
  3. Käyttäkää arki hyväksi. Kun on aikaa vain iltatoimiin, laittakaa vaikka kasvonaamiot yhdessä, hassutelkaa tai syökää iltapala romanttisesti sohvalla kynttilänvalossa. Ei siihen jokapäiväiseen läheisyyteen ole ennenkään treffiaikaa tarvittu.
  4. Puhukaa avoimesti. Kun molempien tarpeet ja toiveet ovat selvillä, on arkeakin helpompi rukata toimivammaksi. Kun molemmat vanhemmat saavat tarpeeksi omaa aikaa ja lepoaikaa, on parisuhdeaikaankin helpompi panostaa.
  5. Olkaa armollisia. Oli kyse sitten seksistä, keskustelusta tai kotitöistä, ei toimivat ratkaisut löydy välttämättä hetkessä. Joskus kiireisempiä viikkoja, ylitöitä ja flunssakierrettä vaan on. Hetken kun tsemppaa ja keskittyy tukemaan toistakin vaikean viikon keskellä, osaa seuraavan viikon yhteisestä iltalöhöilystäkin nauttia entistä enemmän.
  6. Ennen kaikkea olkaa tiimi. Teidän perheen arki on molempien aikuisten käsissä. Kumpikin teistä voi joustaa ja panostaa parisuhteeseenne, jos niin päätätte. Sitä paitsi, olette toisillenne paras vertaistuki – kukaan muu ei voi eläytyä teidän perheen arkeen paremmin, kuin se ihminen jonka kanssa arkeanne jaatte.

PS. Usein kuultu vinkki on, että nukkukaa kun lapsenne nukkuu – toki on hyvä pitää levosta huolta, mutta kyllä sen päiväuniajan saa käyttää muuhunkin kuin nukkumiseen ja kotitöihin.

Kommentit (2)

Vierailija

Miksi ihmeessä perhettä ei saisi perustaa luomaan elämälle tarkoitusta? Tottakai pitää silti myös haluta perhe, mutta öö.

Täydelliset äidit
Liittynyt8.11.2017

Tottakai pitää haluta perhe, mutta uskon myös siihen että jokainen on täällä osin myös vain itseään varten. Pitää niille lapsille olla jotain annettavaakin eikä vaan niin, että lapsi täyttää vaan jonkun tyhjiön elämässä. Lapsen hankkiminen vain omaksi viihdykkeeksi tai elämän tarkoitukseksi ei tunnu mun mielestä kovin järkevältä, täytyy elämässä olla muutakin kun lapsen hankinta ja lapsen kasvatus. Toki jokainen tekee täällä niinkuin itse parhaaksi näkee ja tämä on vain minun mielipide :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaikki varmasti tietää, miten lasta tulisi kasvattaa. Tai ainakin mitä valloillaan olevat kasvatusihanteet tällä hetkellä suosivat. Tänä päivinä ajatus on, että lapsesta kasvaa tasapainoinen aikuinen (vain) myönteisen ja positiivisen kasvatuksen keinoin. Lasta tulisi kehua onnistumisista ja muistaa kiittää joka asiasta minkä lapsi vaan onnistuu tekemään oikein tai edes sinne päin. Lasta kannustetaan loputtomuuteen saakka ja rohkaistaan yrittämään. Annetaan kokeilla kaikkea, mitä lapsi haluaa. Ei sanan käyttöä tulisi yrittää välttää viimeiseen saakka ja siitäkin vielä vähän pidemmälle. Ei toivottuun käytökseen ei tulisi kiinnittää huomiota, vaan lapsi ohjataan oikeille urille. Kiteytetysti näin kasvatamme lapsistamme iloisia, reippaita, itsevarmoja ja kaikkea upeaa. 

Niin, näin meidän pitäisi toimia. Tällaisena vanhempana näin itseni. Ajattelin, että en koskaan kiellä lastani jyrkästi, en koskaan huuda ja aina perustelen asiani. Olen aina lempeä ja rauhallinen. Annan lapseni kokeilla ja epäonnistua tai sitten onnistua. Mutta sitten tuli arki ja tajusin riittämättömyyteni. Yhden lapsen kanssa melko mahdollista. Kahden lapsen kanssa tämä vaatii jo superäidin, jolla on rautaiset hermot ja vankkumaton kasvatusideologia. Kolmen lapsen kanssa jo pelkkä yritys ajaa vanhemman hulluuden partaalle. 

Kun talosta löytyy 15 vuotias, 3 vuotias ja 9-kuinen vauva, ei on yleisin sana jota tulee viljeltyä. Vaikka kuinka yrittäisi välttää, niin hektinen arki, angstaava teini, uhmakas taapero ja joka paikkaan kerkivä vauva tempaavat pyöritykseensä. Tänäänkin tulin huutaneeksi ainakin sata kertaa ei ja siihen perään vielä annoin uhkauksen: ”jos nyt et tottele, niin sitten et saa katsoa piirrettyjä / lisää ruokaa / jälkiruokaa / pääse puistoon…" Tulee syyllisyys. En onnistu vahvistamaan lapseni positiivia puolia, hänestä ei koskaan kasva tasapainoista aikuista. Ajatuksissa vain laukkaa kuinka sorran lastani ja murennan hänen itsetuntoa. Olen epäonnistunut kasvattajana sekä äitinä. Olen pettänyt lapseni.

Ei, en ole. Kyllä lapset kestää sanan ei. Vaikka sen sata miljoonaa kertaa. Ei lapset mene rikki siitä, että huudan heille. Eivätkä he saa siitä pysyviä traumoja, jos uhkaan jättää lapsen ilman jälkiruokaa tai kiellän katsomasta piirrettyjä. Eikä heidän itsetuntonsa horju, jos en aina perustele kaikkia laatimiani sääntöjä, kieltoja ja päätöksiä. Mistä tiedän tämän? 

Rakastan lapsiani täydestä sydämestäni ja muistan sen kertoa heille joka ikinen päivä. Lapseni tietävät, ettei sellaista asiaa ole, mitä äidille ei voisi sanoa. Ja lapseni tietävät, että vaikka äiti suuttuu, niin äiti ei koskaan lakkaa rakastamasta. Ei vaikka mitä tapahtuisi. Olen opettanut lapsilleni, että suuttuminen on ok. Äiti suuttuu joskus, samoin kuin lapset. Äiti osaa myös pyytää anteeksi. Meillä halataan, pussataan ja nauretaan. Kaikki tunteet ovat sallittu, niin lapsille kuin aikuisille. Jos mokataan, korjataan tilanne. Pyydetään anteeksi ja jatketaan elämää. Ei takerruta virheisiin.

Tiedän, olevani riittävän hyvä äiti. Sillä kun katson lapsiani, näen edessäni kolme sosiaalista, hymyilevää, iloista ja luottavaista lasta. He eivät ole kärsineet äidin vajavuudesta. Se on ehkä tehnyt heistä vielä paremman, sillä tärkein oppi on, ettei kukaan ole täydellinen. En ole täydellinen äiti, paitsi ehkä lasteni mielestä. Tai ainakin jos Ässältä kysytään… Teinin mielestä äiti on nolo… Syyt miksi äiti on teinin mielestä nolo, löytää Mormuskan mutsi -blogista. Samat syyt pätee meillä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huhu täydellisistä äideistä -blogi sai alkunsa kun kaksi naista turhautui niihin iänikuisiin äitimyytteihin. Niihin, jotka aiheuttavat epärealistisia tavoitteita arjelle ja naiseudelle ruuhkavuosien keskellä. Blogin ajatuksena onkin pureutua näihin äitimyytteihin ja osoittaa, että riittävä on täydellinen. Blogissa puidaan äitiyttä ja naiseutta monelta eri kantilta. Kasvatetaan lapsia, yritetään olla parisuhteessa, käydään töissä, kokataan, pukeudutaan, sisustetaan ja hurahdetaan uusiin asioihin. Samalla blogissa pohditaan elämää ja sen suuria kysymyksiä äidin ja erityisesti naisen näkökulmasta.

Blogin takaa löytyy kaksi erilaista äitiä, naista, puolisoa, kumppania, ystävää ja työntekijää. Näitä kahta äitiä yhdistää halu olla se myyttinen taruolento: täydellinen äiti, ainakin omasta mielestään.

Blogiarkisto