Kirjoitukset avainsanalla Ruoka

Kuva: Pixabay

Kahden epäsäännöllisin ajoin töitä tekevän aikuisen ja yhden lapsen perheessä voisi kuvitella vallitsevan aikataulullinen kaaos. Lapsemme rytmi on kuitenkin sama päivästä, työvuoroistamme ja univelastamme huolimatta. Joustamme toki omissa harrastuksissa ja monessa muussa, mutta yksi rutiini on josta pidämme viikoittain ja lähes päivittäin kiinni.  Nimittäin ruokarauha. Tämä on ollut asia, josta olen pitänyt kiinni jo siitä asti kun Möyhis on ollut pieni. Ruokapöydässä ei huudeta, ei paiskota eikä hölmöillä. Istumme kauniisti perheenä ruokapöydässä. Kännykät jää yhteisen ruokailumme ajaksi muualle ja ruoka-aika on yhteinen rauhallinen hetkemme. Vaihdamme kuulumisia, kerromme päivästämme ja keskustelemme kiireettömästi. Ruokaa on pakko maistaa, mutta jos ei maistu, ei kenenkään ole sitä pakko syödä. Toisinaan tämä yhteinen ruokailuhetkemme saattaa päivällisen sijaan olla aamupala, välipala tai iltapala – mutta silti, kun kaikki ollaan saman pöydän ääressä on meillä ruokarauha.

Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että kun lapsemme on pienestä pitäen oppinut syömään rauhallisessa ympäristössä – on hänen todella vaikea keskittyä, jos olemme syömässä jossain missä on esimerkiksi televisio päällä tai monta samanaikaista keskustelua. Päiväkodissakin oli alkuun hieman vaikeuksia, kun ympärillä oli niin paljon hälinää, mutta nyt olemme saaneet kovasti kehuja. On kuulemma ihanaa, kun parhaimmillaan Möyhis näyttää muille esimerkkiä ja muistuttaa hyvistä ruokapöytätavoista myös muita lapsia.

Jännittää, miten tilanne muuttuu kun vuoden päästä pöydässä on toinenkin lapsi. Toisaalta, sormiruokailuun kuuluu innostus ja sotku, mutta toisaalta haluaisin pitää tästä linjasta kiinni. Olemme myös opetelleet, että aikuisetkin saavat syödä rauhassa. Jos Möyhis siis on ennen meitä valmis, hän kiittää ja poistuu pöydästä mutta edelleen antaa meille ruokarauhan. Uskon vahvasti siihen, että lapsen pitää saada olla lapsi, mutta jos hyvät käytöstavat oppii pienestä pitäen kotoa – löytyy ne sitten myöhemmässäkin elämässä selkärangasta.


Onko teillä ruokarauha? Saako teillä leikki-ikäisen vanhemmat syödä rauhassa?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Pixabay

Pakko se on myöntää, että meille on alkanut muodostua kasviksista ongelma. Ainakin tuon miesväen keskuudessa. Kasvikset eivät vain meinaa upota. Pienempi noukkii ruuasta pois tai jättää koko ruuan syömättä. Tuijottaa lautasta kuin toivoten, että ruoka katoaisi katseen voimasta. Poistuu lopulta pöydästä syömättä muruakaan. "Äiti, kasvikset ovat pahaksi minulle. Tulen niistä todella todella kipeäksi. Katso nyt? Saanko makkaraa?"

Isompi, jota mieheksi kutsutaan, kiukuttelee pahemmin kuin taapero. "Ootsä laittanut tähän jotain kesäkurpitsaa?" - ja nyrpistelee nenäänsä. Todeten lopulta ettei olisikaan ollut nälkä. Kuitenkin muiden mentyä nukkumaan hiipii jääkaapille ja alkaa rakentamaan evästä.

Mitä isompi edelle, sitä pienemmät perässä. Kun isä antaa esimerkkiä, ettei kasviksia tarvitse syödä tai oikeammin ne on pahoja, niin ne on myös tuon taaperon mielestä. Ruuaksi valikoituu nakit, makkarat, ranskalaiset ja nyt uusimpana villityksenä maksalaatikko. Jos miehet saisi meidän ruuat päättää, niin noista neljästä meidän ruokavalio koostuisi.

Meidän miehet ovat äänestäneet suurimmat ällötykset:

Kesäkurpitsa

Kukkakaali

Parsakaali

Parsa

Kypsennetty porkkana

Nyt meillä aletaan taistelu tätä miesväen kasvishangoittelua vastaan. On laitettava kova kovaa vastaan. Joten joka päivä meillä syödään kasviksia. Kasvisruokia hivutetaan pari kertaa viikkoon. Kasvisten maistelusta tehdään hauskaa. Kaikesta ei tarvitse tykätä, mutta kaikkea on pakko maistaa. Ehkä kesä auttaa, kun tuoreita kasviksia on enemmän tarjolla ja saa syödä ulkona? Kesäkuumalla raskas ruoka ei edes maistu vaan keho huutaa kevyttä ja raikasta.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

5 vinkkiä kuinka saada lapsi syömään kasviksia

  1. 1. Ota lapsi mukaan ruuan laittoon. Anna tehtäväksi esim. kasvisten pesu ja pilkkominen, toki lapsen kehitystason mukaan. 3 vuotias on taitava kasvisten pesijä, osaa myös pilkkoa esim. kurkkua. Samalla kuin huomaamatta lapsi saattaa maistaa kasviksia.
  2. Suunnittele lasten kanssa yhdessä viikon ruokalista. Anna lasten päättää muutama ruoka ja pohtikaa yhdessä mitä kasviksia ruokaa voisi laittaa. Kun lapsi saa itse olla mukana ruuan suunnittelussa, maistuu se aivan eri tavalla.
  3. Tutuskaa yhdessä erilaisiin kasviksiin ja hedelmiin. Tutkikaa kaupan tarjottavaa ja valitkaa vaikka viisi erilaista kasvista kotiin maistettavaksi. Järjestäkää koko perheen yhteinen kasvistasting.
  4. Tarjoa kasviksia sitkeästi. Lapsi tarvitsee yli 20 maistelu kertaa ennen kuin suu tottuu uuteen makuun.
  5. Näytä itse pitäväsi kasviksista. Kun lapsi saa mallin, että kasvikset ovat hyvä ja aikuisetkin syö niitä, maistaminen helpottuu.

Meillä on nyt viikon ajan tehty töitä kasvisten lisäämisestä Ässän ruokavalioon. Olen todella positiivisesti yllättynyt miten rohkeasti Ässä on maistellut erilaisia ruokia, kun on itse saanut olla mukana tekemässä ja suunnittelemassa. Vieläkin suurimmat ällötykset ovat suurimpia ällötyksiä, mutta keitetty porkkana on mennyt jo mahaan asti, kun sen on itse saanut laittaa keittoon. Eli ehkä tämä tästä?

Miten teillä syödään kasviksia? Onko tullut ongelmia? Miten olette saaneet lapset syömään kasviksia? Entä ne miehet?

Kommentit (1)

Vierailija

Ukko olisi pitänyt pistää ojennukseen heti ensimmäisestä kasviskiukuttelusta lapsen edessä. Ensinnäkin, kasvisten välttely on huono esimerkki jo itsessään, mutta myös se, että ruokaa tai ruuanlaittajaa ei arvosteta, on epämiellyttävä piirre. Toivottavasti lapsesta kasvaa erilainen. 

Näiden ohjeiden mukaisestihan myös mies pitäisi  ottaa mukaan suunnittelemaan ruokalistaa. Ei varmaan kategorisesti kaikkia kasviksia vihaa. 

Kasviksia, vaikka porkkanaa, voi helposti upottaa myös vaikka perunamuusiin. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ruoka on aihe, joka herättää aina kovasti tunnepitoista keskustelua. Syötkö suositusten mukaan? Tehdäänkö itse ruuat vai syödäänkö valmista? Suositaanko luomulähiruokaa? Entäs ne superfoodit? Käytitkö ruuassa sokeria, maitoa, vehnäjauhoja tai rasvaa? Hyi hyi hyi! Syöthän joka päivä kaksi lämmintä ateriaa, reilun aamiaisen, terveellisen välipalan sekä hyvän iltapalan? Pidät ateriarytmin säännöllisenä ja syöt vähintän 3-4 tunnin välein. Muistat syödä joka päivä puoli kiloa kasviksia? Entäs ne 2-3 hedelmää? Mutta ethän syönyt banaania, se sisältää liikaa sokeria? Menikö välipalaksi maustettu jogurtti? Tiedätkö miten paljon se sisältää sokeria? Ei ei ei! 

Ruoka tuntuu olevan aina tapetilla. Miten syödä terveellisesti ja ravitsevasti. Viikottaisissa ruuissa pitäisi olla vaihtelua ja ruuan pitäisi olla maukasta. Monissa paikoissa annetaan vinkkejä, kuinka onnistut tässä. Ohjeena on yleisesti ottaen on, että tee kahden, neljän tai kuuden viikon ruokalista valmiiksi ja pysy siinä. Hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty. Mutta sitten tuli elämä...

Meillä pyritään suunnittelemaan vähintään viikon ruuat kerralla. Joskus paremmalla, joskus huonommalla menestyksellä. Lapsille tarjotaan ruuat juuri suositusten mukaan. On aamupalaa, lounasta, välipalaa, päivällinen ja iltapala. Pyritään tekemään peruskotiruokaa, ruokalistoissa pidetään vaihtelua yllä ja panostetaan ruuan laatuun. Ruoka-ajoista pidetään kiinni. Hienoa! Eli lapset syö hyvin. Mutta entä äiti? Mitä äiti söi tänään?

 

 

Voisi kuvitella, että kun kotona valmistetaan ja tarjoillaan ruokaa viisi kertaa päivässä, niin äiti söisi siinä samalla. Nyt painotan sanaa, että KUVITELLA. En tosiaan ymmärrä miten jotkut äidit siinä onnistuu... Vaikka kuinka pyrin syömään lasten kanssa samaan aikaan, niin harvoin ehdin ruokaani syömään. Ainakaan lämpöisenä. Tai samaan aikaa lasten kanssa. Yhdelle tarvitsee antaa maitoa, toisella tippuu lusikka ja kolmas ei saa ruokaa pilkottua. Kun viimein lapset ovat tyytyväisiä ja kuvittelen, että nyt saan syödä, niin yksi haluaa potalle, toinen on valmis ja kolmannella alkaa olemaan kiire treeneihin. Kiitos, ei minulla olisikaan ollut nälkä. 

Niin äiti, mitä söit tänään? Söin aamulla leivän. Lounaalla nappasin banaanin ja kaksi keksiä. Lasten päiväuniaikaan vatsani kurni niin kovasti, että söin lounaan jämät ja puoli litraa jäätelöä. Välipalalla söin lasten tähteitä. Päivällisellä söin kylmää ruokaa lasten poistuttua pöydästä sekä suklaapatukan korjatessani päivällisen jälkiä. Iltapalalla söin maustetun jogurtin ja karkkipussin lasten mentyä nukkumaan. Ja sitten ihmettelen miksi ne raskausaikana saavutetut kilot ovat tiukassa.

Kyllä myönnän, että suurin ongelmani on etten vain ota sitä aikaa ja istu alas syömään. Kyllä ne lapset voivat aina hetken odottaa. Voisin myös harjoitella tekemään suurempia määriä ruokaa kerralla ja tarjoilla silloin tällöin valmista. Aikaa säästyisi ja äitikin ehtisi syömään. Voisin alkaa suosimaan nopeita terveellisiä välipaloja. Voisin käyttää lasten päiväuniajan terveellisen välipalan valmistamiseen enkä herkkujen ahmimiseen ja somettamiseen. Niin, niin voisin. Mutta mikä estää?

Saatan väittää, että lapset ovat syy siihen, miksi en syö hyvin. Mutta se ei ole totta. Totuus on, että esteenä olen vain minä, sokeririippuvuuteni ja mukavuuden haluni. Nyt kun asia on tiedostettu ja myönnetty, niin muutos voi tapahtua. No, ehkä huomenna... Minulla on vielä puolikas suklaalevy jemmassa... ;)

Ps. Seuraathan meitä jo instagramissa ja facebookissa?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huhu täydellisistä äideistä -blogi sai alkunsa kun kaksi naista turhautui niihin iänikuisiin äitimyytteihin. Niihin, jotka aiheuttavat epärealistisia tavoitteita arjelle ja naiseudelle ruuhkavuosien keskellä. Blogin ajatuksena onkin pureutua näihin äitimyytteihin ja osoittaa, että riittävä on täydellinen. Blogissa puidaan äitiyttä ja naiseutta monelta eri kantilta. Kasvatetaan lapsia, yritetään olla parisuhteessa, käydään töissä, kokataan, pukeudutaan, sisustetaan ja hurahdetaan uusiin asioihin. Samalla blogissa pohditaan elämää ja sen suuria kysymyksiä äidin ja erityisesti naisen näkökulmasta.

Blogin takaa löytyy kaksi erilaista äitiä, naista, puolisoa, kumppania, ystävää ja työntekijää. Näitä kahta äitiä yhdistää halu olla se myyttinen taruolento: täydellinen äiti, ainakin omasta mielestään.

Blogiarkisto