Kuva:Joel Jyrinki

Miltä vanhemmuutesi tuntuu juuri nyt? Pysähdy ja kuuntele. Onko päälimmäisenä tunteena ihana kiitollisuus vai onko vanhemmuutesi juuri nyt kaikkea muuta? Onko se ehkä väsyä, ahdistusta ja epätoivoa?  Ja sitten vielä yksi iso kysymys: tietääkö kukaan, miltä sinun vanhemmuutesi juuri nyt tuntuu?

Olemme taitavia olemaan hymyilevien kasvojen takana surun, ahdistuksen ja häpeän murtamia.

Me ihmiset olemme välillä uskomattoman taitavia peittämään sitä, miltä meidän sisällä todellisuudessa tuntuu. Erityisesti silloin, kun sisällämme on sellaisia tunteita, jotka eivät ole positiivisia. Kun vanhemmuus tuntuu pahalta. Kun tuntuu, ettei selviä oman lapsen hoitamisesta tai edes itsensä kanssa elämisestä. Kun huomaamme, ettemme pysty siihen, mitä odotuksia me itse tai ympäristömme on meille asettanut. Olemme taitavia olemaan hymyilevien kasvojen takana surun, ahdistuksen ja häpeän murtamia. Jopa niin taitavia, ettei oma puoliso tai muut läheiset ihmiset pysty näkemään todellista oloamme. Puhumattakaan, että tuon kuoren taakse näkisi terveydenhoitaja, joka neuvolakäynnillä kuulee vain nopean ”ihan hyvää” vastauksen.

Kun vuosia sitten vaimoni kertoi ahdistuksestaan neuvolassa, terveydenhoitaja oli järkyttynyt. Hän ei ollut pystynyt arvaamaan tilannetta, sillä kaikki näytti niin hyvältä. Meistä kukaan ei ole ajatusten lukija, vaikka me sitä usein toivoisimme. Odotamme, että joku huomaa olomme ja tulee pelastamaan siltä. Mutta valitettavasti niin ei useinkaan käy. Siksi tarvitaan rehellisiä ja avoimia sanoja. Avointa puhetta, joka lopulta auttaa koko perhettä. 

Muista, sinulla on lupa puhua.

Olen sitä mieltä, että meidän vanhempien pitäisi aloittaa jokainen päivä sanomalla itsellemme ja puolisollemme, että ”muista, sinulla on lupa puhua.” On lupa sanoa ääneen juuri se tunne ja kokemus, mikä kulloinkin on, sillä edes vanhemmuudessa ei ole olemassa oikeita ja vääriä tunteita. Ei ole olemassa tunteita, joita ei saa sanoa ääneen. Se meidän olisi hyvä muistaa ja siitä meidän olisi hyvä muistuttaa toisiamme, jotta tekisimme tilaa myös niille kipeimmille asioille, jotka keräävät häpeätaakkaa yksinäisissä ajatuksissamme.

Ja vielä tähän loppuun haluan kysyä, tiedätkö sinä, miltä kumppanistasi tuntuu olla vanhempi juuri nyt? 

Minut löytää myös Instagramista ja Facebookista. Tervetuloa seuraamaan!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Herkkä mies. Sellainen minä olen. Elämääni rikastuttavat myös neljä ihanaa lasta ja sydämestään asti kaunis vaimoni. 

Tässä blogissa miehen maailma saa olla herkkä ja kaunis. Kirjoitan parisuhteesta, vanhemmuudesta ja miehuudesta. Kerron miltä ne tuntuvat ja koitan ymmärtää, miten niiden kanssa olisi hyvä elää. Joskus vain ihmettelen ihmisen elämää kaikkine väreineen ja koitan antaa sille sanoja.

Tervetuloa seuraamaan! 

-Samuel Jyrinki

Facebook

Instagram

Pinterest

Jos sinua kiinnostaa yhteistyö kanssani:

Laita sähköpostia

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018