Kuva:Herkkämies

Kohtasin juuri ystävän, jolla oli edessään juhlat merkittävän elämäntapahtuman johdosta. Keskustelimme tuosta iloisesta tapahtumasta ja ilmeni, ettei ystäväni vanhemmat olleet tulossa paikalle. Heillä oli kuulema muuta tekemistä. Olin surullinen ystäväni puolesta. Jos joku, niin tämä hetki olisi sellainen, jossa paikalla olemalla voi osoittaa lapsen olevan heille tärkeä ja merkityksellinen. Tämä olisi se hetki, jossa voi osoittaa kiinnostustaan lastaan kohtaan. 

Haluaisin hieman ravistella meitä vanhempia.

Valitettavasti tämä ei todellakaan ole ainoa tämän kaltainen tarina, johon olen törmännyt. Tässä maassa on surullisen paljon vanhempia, joita ei tunnu kiinnostavan, mitä heidän lapsilleen kuuluu. Kuinka monta kertaa olenkaan työssäni ja lähipiirissäni istunut ihmisen edessä, joka on kokenut, ettei hänen vanhemmat välitä hänestä. Tuo tunne on syntynyt siitä, ettei vanhemmat ole osoittaneet aitoa kiinnostusta lapsensa elämästä. He eivät ole kyselleet kuulumisia tai olleet mukana elämän tärkeimmillä hetkillä. He eivät tunne lastaan, koska heillä ei ole aikaa kohdata. 

Viimeaikoina on puhuttu paljon lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmista ja siitä, miten niitä voitaisiin ehkäistä. Tässä haluaisinkin hieman ravistella meitä vanhempia, joiden kuuluisi elää lähellä lapsiamme. 

Minä uskon, että jokainen meistä vanhemmista haluaa sydämestään asti hyvää omille lapsilleen. Uskon, että haluamme lapsemme kokevan, että häntä rakastetaan ja hänestä välitetään. Mutta olemmeko me lapsemme elämässä mukana sillä tavalla, että hän saisi tuon kokemuksen? Olemmeko aidosti ja herkästi niin lähellä lastamme, että tunnemme hänet ja voimme olla tukena tilanteen vaatiessa? Minä ehdotan, että kysymme sitä nöyrästi lapseltamme sen sijaan, että selitämme itsemme vapaaksi vastuustamme. 

Kuva: Hanne Manelius
Kuva: Hanne Manelius

”Olisipa edes sellainen äiti, jolle voisi aina soittaa, kun on huono olo.” 

Jokainen meistä kaipaa sitä, että meistä välitetään ja ollaan kiinnostuneita. Eritoten sitä kaipaa lapsi omilta vanhemmiltaan. Eikä kysymys ole silloin siitä, että vanhempi valvoo lastaan ja huolehtii, että hän elää vanhemman haluamalla tavalla. Eikä siitä, että vanhempi on lapsen elämässä vain silloin, kun hänen tarpeensa edellyttää. 

Rakkaus ja välittäminen välittyy pyyteettömästä ja aidosta kohtaamisesta, jossa sanat eivät sisällä vaatimusta, katse syyllistämistä ja koskettaminen huolta. Vanhemmat tehtävä on hoitaa haavoja, katsoa lempeästi ja halata turvallisesti. Vanhemman tehtävä ei ole vain neuvoa, vaan kuunnella ja hyväksyä. 

Ei ole kauaa, kun istuin edellisen kerran murheen murtaman ihmisen edessä ja kuuntelin sydäntä särkien näitä sanoja: ”Olisipa edes sellainen äiti, jolle voisi aina soittaa, kun on huono olo.” 

Minä niin toivon, että jokaisella lapsella olisi sellainen äiti tai isä. 

Tähän loppuun haluan lisätä runon, joka syntyi näiden kaikkien kelpaamattomien ja näkymättömiksi tulleiden lapsien tarinasta. 

Einstein

Seison peilin edessä, mut näen tyhjän huoneen.
Tämän takia kai veli pisti näkymiä suoneen. 
Ei ole mua. 
Vain rajaton mieli. 
Lapsuuteni tarina, kuin outo vieras kieli. 

Haluaisin soittaa sulle isä, että kuka mä oon.
Mut mielummin meen googleen, kuin tyhjään arkistoon.
Ei ole mua.
Vaan rikkinäinen luuri.
Tarina on vaihtunut, ennen kuin lapsesi sen kuuli. 

Miks et koskaan kertonut, että kaunis oon.
Että pelko on vain tunne, siks saa tulla kainaloon.
Miksi et koskaan kertonut, kuinka taitavasti tein.
Ettei kelvatakseen maailmaan tarvi olla Einstein.

Muutun harmaaks kivellä, niin ne kameleontit tekee.
Tarjoon vieraalle itselleni varovasti kätee.
Ei ole mua.
Vaan se mitä tarvitaan.
Vaikee olla yks, jos päätyy tuhansia kokemaan.

Haluaisin soittaa sulle äiti, että kuka mä oon.
Mut arvauksistas palkinnoksi jäisin syyllisenä oloon.
Ei ole mua.
Vaan sairaan vahva kuori.
Yksin jätit selviämään, jo ennen kuin olin nuori.

Miks et koskaan kertonut, että kaunis oon.
Että pelko on vain tunne, siks saa tulla kainaloon.
Miksi et koskaan kertonut, kuinka taitavasti tein.
Ettei kelvatakseen maailmaan tarvi olla Einstein.

Miks et koskaan kertonut?
Miks et koskaan kertonut?

Vaik kuinka taitavasti tein, 
en ollut Einstein.

 

©️Samuel Jyrinki

Kommentit (4)

läpiharmaankiven
1/4 | 

En kestä kuinka lähelle tämä tuli. 💔 Elän kolmikymppisenä ison perheen vanhempana elämän suurimpiin kuuluvaa kriisiä, melkoisen syvissä vesissä, enkä saa vanhemmiltani minkäänlaista tukea. He eivät ole koko aikuisikänäni olleet kiinnostuneita siitä, mitä minulle kuuluu. Tiedän, että minussa itsessäni on kaikki se voima millä selviän, kun vain löydän sen, mutta vanhempien ja isovanhempien tuki olisi silti monella lailla merkittävä. Kiitos tästä kirjoituksesta!

Jaakko. J
2/4 | 

En taida sanoa mitään... Tuttu poika ja muistot elämäni takaa.. Surullinen olo tuli, oli hienosti ja mikä parasta, avointa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Herkkä mies. Sellainen minä olen. Elämääni rikastuttavat myös neljä ihanaa lasta ja sydämestään asti kaunis vaimoni. 

Tässä blogissa miehen maailma saa olla herkkä ja kaunis. Kirjoitan parisuhteesta, vanhemmuudesta ja miehuudesta. Kerron miltä ne tuntuvat ja koitan ymmärtää, miten niiden kanssa olisi hyvä elää. Joskus vain ihmettelen ihmisen elämää kaikkine väreineen ja koitan antaa sille sanoja.

Tervetuloa seuraamaan! 

-Samuel Jyrinki

Facebook

Instagram

Pinterest

Jos sinua kiinnostaa yhteistyö kanssani:

Laita sähköpostia

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018