Rakkaus on arkisia valintoja. Kuva: Herkkä mies

Tavallinen aamu. Niin tavallinen, että väsyttää. Kun näen edelliseltä päivältä pöydälle jääneen tiskivyöryn, alkaa myös ärsyttää. Miksi en jaksanut illalla täyttää konetta. Katson kaappiin. Ei yhtään puhdasta puurolautasta. Pieni asia, mutta tänä aamuna liikaa. Sitten silmiini osuu lautanen, joka on nostettu hellan päälle, sivuun kaikesta sotkusta. Puhdas, vielä pesun jälkeen kostea lautanen on nostettu siihen selvästi minua varten. Hymyilyttää. Otan puhelimen käteeni ja laitan viestin vaimolleni. 

”Kiitos, olet ihana❤”

Vastaus tulee vähän ajan päästä. 

”Rakastan sua😘”

Sitä rakkaus on. Se on arkista, kuin toista varten pesty lautanen, pöytään kannettu kahvikuppi tai silitetty paita. Se on imurointia tiistain kiireessä ja ruoan laittoa torstain hämärtyvässä illassa. 

Mutta on rakkaus muutakin. Se on toisen vuoksi huoliteltu parta ja tuoksuva kaula. Se on sitä, kun siistiytyy vain siksi, koska kohta taas nähdään. Rakkaus on sitä, kun haluaa nähdä vaivaa ilahduttaakseen toisen. 

Ja kun rakkaus on arkistä työtä ja tekoja toisen vuoksi, se on myös yhteyttä arjen yli. Se on kosketus sukkia lajitellessa ja suudelma ennen kyläkauppaan lähtemistä. Rakkaudesta tulee tunnetta, joka pilkahtaa katseiden kohdatessa iltapalapöydässä ja suupielessä hampaita harjatessa. Se on naurua asialle, jota muut eivät huomaa ja ymmärrys, ennen kuin toinen on ehtinyt sanoa mitään. 

Ja sitten, kaiken tämän jälkeen, se löytää itsensä toisen hiuksien tuoksuun ja korvalehden näykkäisyyn. Se on viipyvät pehmeät huulet ja kiihkeästi riisuttu paita. Se on sitä, kun hengityksen värinässä suletaan yhteen ja ollaan niin kuin muuta maailmaa ei olisi. 

Sitä on rakkaus❤

Lisää rakkautta Instagramissa ja Facebookissa!

Lue myös:

Parisuhde voi olla pitkä ja onnellinen!

Mieskin tarvitsee kosketusta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Tuotakin ja vielä syvempää. Se on Me. Katsomista samaan suuntaan. Toisen pyyteetöntä arvostamista, Ystävyyttä.

Vanhavaris
2/4 | 

Kuten vierailija kommentoi se on tosiaan vielä suurempaa, ilman mitään uhrausta ja tekoa se tuntuu, sen aistii. En ole tässä yksin tämän tiskivuoren kanssa, tunnen että olet lähellä, rinnalla ja olen turvassa. Se on tahtoa ja uskoa, rakkaus kantaa.

Herkkä mies
Liittynyt28.9.2018

Olen samaa mieltä. On kuitenkin myös niin, että jos rakkaus ei näy pienissä teoissa ja arjen valinnoissa, tunne sen läsnäolosta katoaa. Usein pieniä asioita väheksytään juuri siksi, koska ajatellaan rakkauden olevan mystinen voima, joka kyllä on ja pysyy, kun sen on kerran sanonut. Rakkauskaan ei kestä loputtomiin laiminlyöntiä ja väheksyntää.

❤: Herkkä mies

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Herkkä mies. Sellainen minä olen. Elämääni rikastuttavat myös neljä ihanaa lasta ja sydämestään asti kaunis vaimoni. 

Tässä blogissa miehen maailma saa olla herkkä ja kaunis. Kirjoitan parisuhteesta, vanhemmuudesta ja miehuudesta. Kerron miltä ne tuntuvat ja koitan ymmärtää, miten niiden kanssa olisi hyvä elää. Joskus vain ihmettelen ihmisen elämää kaikkine väreineen ja koitan antaa sille sanoja.

Tervetuloa seuraamaan! 

-Samuel Jyrinki

Facebook

Instagram

Pinterest

Jos sinua kiinnostaa yhteistyö kanssani:

Laita sähköpostia

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018