Poikien syrjäytyminen on maassamme iso ongelma. Kuva: Herkkä mies

Katson ulos työpaikan ikkunasta. Syksyisen sateinen keli ei ole näkymän surullisin osa. Se on Suomen lippu, joka roikkuu puolessa tangossa Kuopiossa tapahtuneen veriteon vuoksi. Olen surullinen ja pahoillani. Olen pahoillani jokaisen osallisen ja heidän läheistensä puolesta, ja toivotan heille voimia.

Tuo työviikon hetki on jäänyt kalvamaan mieleeni. Olen surullinen ja huolissaan siitä, miksi kukaan päätyy tällaiseen tekoon. Miksi kenenkään ihmisen mieli päätyy niin pahaan umpikujaan, että tällainen teko on siitä ainoa ulospääsy? Miksi kukaan ihminen päätyy olemaan niin syrjäytynyt ja näkymätön, ettei apu tavoita häntä ajoissa?


Erityisen huolissani olen pojista.

Vaikka tällaiset teot ovat onneksi vielä poikkeuksellisia, ovat ne samalla hyvin silmiä avaavia.

Yle uutisoi vastikään, kuinka nuorten mielenterveyspalveluiden kysyntä on lisääntynyt jatkuvasti, eikä kaikki apua haluavat tahdo päästä hoitoon. Mutta kuinka paljon onkaan vielä niitä, jotka eivät koskaan hakeudu minkään avun piiriin, koska eivät osaa, kykene tai uskalla? Kuinka monta rauhallista ja kilttiä nuorta elää maassamme niin, ettei kukaan tiedä, mitä heille kuuluu?

Eikä tätä monisyistä ongelmaa voi ratkaista pelkällä erikoissairaanhoidolla. Sen vuoksi ei, koska kyse on kulttuurista. Erikoissairaanhoito ei paranna sitä ongelmaa, kuinka me ihmiset kodeissamme, kouluissamme ja työpaikoillamme suhtaudumme toisiimme ja erilaisuuteen keskuudessamme. Se ei yksinään poista tabuja, syrjimistä tai väkivaltaa sen eri muodoissa. 

Erityisen huolissani olen pojista, jotka tuntuvat kärsivän kulttuurista kaikkein eniten. Poikien syrjäytyminen on jo todettu ongelma ja selkeä yliedustus heillä on myös muissa negatiivisissa tilastoissa, kuten kouluampujissa.


Olisinko lopulta päätynyt tekemään itselleni  jotain lopullista?

Otan itseni havainnollistavaksi esimerkiksi, sillä silloin tiedän varmasti, mistä puhun. Kuulun itse niihin ihmisiin, jotka eivät sosiaalisen ympäristön asenteiden vuoksi ole pystynyt puhumaan kokemuksistaan avoimesti. Kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat hakeneet ammattilaisen apua mielenterveyden ongelmiin ja onneksi saanut sitä. Minä satun onnekseni kuulumaan niihin onnellisiin, joilla on tukiverkkoa ja resurssia sen verran, että olen päässyt vankilastani ulos. Tosin vasta vuosien jälkeen. 

Mutta mitä jos niin ei olisi ollut? Mitä, jos lähelläni olisi ollut tyhjää tai pelkästään kielteisiä asenteita? Mitä, jos olisin joutunut systemaattisen kiusaamisen kohteeksi ja päätynyt käpertynyt täysin ahdistukseeni? Olisinko lopulta päätynyt tekemään itselleni tai pahimmillaan jollekin toiselle jotain lopullista?

Tässä maassa ihmiset sairastuvat  empatian  puutteesta.


Minä olin onnekas ja minua autettiin. Olen kiitollinen, että minulla on ollut ympärilläni niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät ja tukevat. Sillä vielä on paljon niitä, jotka eivät ymmärrä, eivätkä tue. Kun lopulta kaiken jälkeen olen päässyt pisteeseen, että pystyn ja haluan puhua avoimesti niistä asioista, mistä moni vaikenee, kohtaan pakenemista, syrjimistä ja torjumista. Kohtaan tuomitsemista, vaientamisyrityksiä ja syyllistämistä. Kohtaan rautakomeron, jossa lukee "perintöluurangot, älä avaa."

Ja tässä tullaan juuri siihen kulttuuriseen ongelmaan, josta mainitsin. Tässä maassa ihmiset sairastuvat kuulevien korvien, empatian ja rakkauden puutteesta. Täällä sairastutaan syrjivästä asenteesta, tiukoista normeista ja epäinhimillisistä vaatimuksista. Täällä sairastutaan puhumattomuudesta ja heikoista tunnetaidoista.

Ja vain siksi, koska niin on aina ollut. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Pidetään itsestä ja toisista h...
1/2 | 

Tässä yhteiskunnassa:sinun ei tarvitse lähteä kotoa minnekkään.Voit tilata ruoat kotiin,voit täyttää/pitää täyttää kela yms.hakemukset netin kautta,monella sosiaalinen elämä ja myös tekeminen siellä.. jolloin ei tarvitse kohdata ihmisiä ja olla normaalissa vuorovaikutuksessa ulkonevaan maailmaan. Netti ei ole ainut kapistus kotona,todd.näköisesti virtuaalinen maailma on monen laitteen kokonaisuus.Tiedämme liikaa asioista(tai luulemmeko että tiedämme kun kaveri tekee esim ig päivityksen?)..paha olo tarttuu kaverilta kaverille,kohtaammeko läheistemme kuulumisia kasvotusten?,netissä kirjoitukset saavat helposti ja nopeasti valtaa ja tukea:uskon että jokainen löytää sieltä kaltaisensa kaverin ja paketti on valmis.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Herkkä mies. Sellainen minä olen. Elämääni rikastuttavat myös neljä ihanaa lasta ja sydämestään asti kaunis vaimoni. 

Tässä blogissa miehen maailma saa olla herkkä ja kaunis. Kirjoitan parisuhteesta, vanhemmuudesta ja miehuudesta. Kerron miltä ne tuntuvat ja koitan ymmärtää, miten niiden kanssa olisi hyvä elää. Joskus vain ihmettelen ihmisen elämää kaikkine väreineen ja koitan antaa sille sanoja.

Tervetuloa seuraamaan! 

-Samuel Jyrinki

Facebook

Instagram

Pinterest

Jos sinua kiinnostaa yhteistyö kanssani:

Laita sähköpostia

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018