Kirjoitukset avainsanalla Hyvinvointi

Ei, minä en ole kanssasi samaa mieltä.
Minä ajattelen näin.
Minä en hyväksy tuollaista.
Tuo loukkaa minua.
Tämä ei tunnu minusta hyvältä.

Muun muassa nämä ovat lauseita, joilla voi asettaa rajoja suhteessa toiseen ihmiseen. Kertoa, että tässä kulkee raja, jonka toisella puolella olen minä. Minä, jolla on tunteita, mielipiteitä ja oma maailmankatsomus. Minä, jolla on oikeus arvoon ja kunnioitukseen. Se on eri, kuin sinä ja se sinun on hyväksyttävä.

Olen itse ollut huono puolustamaan itseäni. Syitä siihen on ollut monia. Kun oma identiteetti on jäänyt vahvistumatta, eikä sillä näe arvoa, ja kun hakee jatkuvasti hyväksyntää toisilta ihmisiltä, on mahdoton asettaa omia rajojaan. Silloin joustaa, nyökkäilee ja vaikenee silloinkin, kun joku jyrää ylitse, loukkaa tai vaatii muuttumaan. Tuntuu helpommalta antaa periksi, kuin aiheuttaa konflikti ja ottaa riski, että tulee hylätyksi.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Samuel Jyrinki (@herkkamies) jakama julkaisu


Tosi asiassa tuo tie kuitenkin satuttaa. Vaikka välttäisi riidat ja vastaisi kaikkien tarpeisiin hyväksyntää saaden. Vaikka sulattaisi kaiken kuulemansa, ymmärtäisi ja säästäisi muita. Lopulta tie rikkoo ja uuvuttaa. Sinne kadottaa sen, mitä itse todella on. Lopulta jäljelle jää vain pelkoa, yksinäisyyttä ja kelpaamattomuutta. Pahimmillaan kyvyttömyys asettaa rajoja voi ajaa tilanteeseen, jossa joutuu väkivallan tai hyväksikäytön uhriksi. 

Ihminen tarvitsee rajansa. Ihminen tarvitsee kokemuksen siitä, että tällainen minä olen ja juuri se on arvokasta puolustettavaksi. Minun ei tarvitse kestää tai hyväksyä mitä tahansa toiselta ihmiseltä, oli hän sitten kuka tahansa.


Siksi on tärkeää näyttää tarpeen tullen, missä raja kulkee. Missä sinä loput ja minä alan. Missä kohtaa alkaa alue, jossa minä päätän, mikä minulle on hyvä. Sitä jokaisen tulee kunnioittaa.  

Kommentit (1)

Hejcki
1/1 | 

Tunnistan paljon vanhaa minua tuosta pohdinnasta.
Äärimmäisyyksiin joustava miellyttäjäluonne sai tekemään kaiken niin kuin oletti muiden haluavan minun tekevän. Ylenpalttisella mukavana olemisella haki hyväksyntää ja omat rajat unohtui.
Hyvin sanottu, että kadottaa sen mitä todella on. On vain kaikille kaikkea, muttei itselle mitään.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tekevätkö lahjat joulun?
Tekevätkö lahjat joulun?

Siinä sitä ostettiin lapsille onnellista joulua

Monen muun ihmisen tavoin kävelin pari päivää sitten kaupan leluhyllyillä ja mietin, mitä voisin ostaa lapsilleni lahjaksi. Useat lelumallit ja pelit olivat jo myyty loppuun, sillä oltiin jo jouluviikolla. Vieressä käveli nuori mies hyllyjä hapuillen ja puhelimesta kysellen, että mitä se Miro tarvitsee lahjaksi. Joku kauempana kurkotteli sadan euron hyllylle ja toinen hivutti kärryynsä maltillisempia ostoksia. Siinä sitä ostettiin lapsille onnellista joulua. Mitä paksumpi kukkaro ja osuvampi lahja, sitä onnellisempi ja onnistuneempi joulu oli tiedossa. Sen johtopäätöksen olisi ainakin helposti voinut tehdä tuon hyllyn äärellä.

Vaivuin mietteisiini ja muistin erään tuntemani pojan, joka vuodesta toiseen jännitti joulun aikaan sitä, voiko hän mennä jouluksi äidin ja isän luokse kotiin. Aina hän ei voinut. Siinä pullossa, mitä vanhemmat ahkerasti käyttivät, ei asunut joulun henki. Mietin, että mitähän tuolle pojalle merkitsee piparin tuoksu tai joulukuusi. Mitä tunteita hänelle herää lahjapaperin rapinasta tai joululaulusta. Ei ole itsestään selvää, että joulun tuoksut tuovat hänelle turvallisen ja lämpimän olon.

Palasin todellisuuteen leluhyllyjen välissä ja mietin, että onko lopulta mitään merkitystä sillä, jos minun kukkaroni ei kestä ostaa kaikille lapsilleni hienoja legoaluksia ja kauko-ohjattavia dinosauruksia. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Samuel Jyrinki (@herkkamies) jakama julkaisu

Mistä syntyy joulupuuron hyvä mieli tai piparkakkutaikinan hilpeys? 

Kun pohdin, mistä tämä mielessäni oleva joulun tunnelma on syntynyt, ei mieleeni tule ensimmäisenä lahjojen paljous tai niiden laatu. Itse asiassa en muista montaakaan lahjaa lapsuudestani. Ne saamani lihapullat kyllä muistan, jotka mummuni oli paketoinut minun niitä hartaasti toivottuani. Paljon muuta en.

Mistä joulu sitten syntyy. Mistä syntyy joulupuuron hyvä mieli tai piparkakkutaikinan hilpeys? Miksi joululaulut rauhoittavat ja kuusen vieressä on turvallista olla. Miksi odotan joulun antavan minulle lepohetken. Tätä tunnetta joulusta ei ole voitu ostaa rahalla. Sitä ei ole ostettu kalliilla kaupan hyllyltä ja aukaistu paketista kiilto silmissä.

Minun mielikuvani joulusta on saanut muodostua läheisten ihmisten turvallisessa ja välittävässä huomassa, lapsenomaisessa kiireettömyydessä ja huolettomuudessa. Se on saanut varttua äidin tekemän piparkakkutaikinan ääressä ja isän kantaman joulukuusen havunneulasia syöden. Siinä on makua isoisän tarinoista ja mukavista perinteistä. Siinä on läsnä joulun armollinen sanoma. Niistä on syntynyt se joulu, josta olen tänään onnellinen. 

Vaikka en muistaisi tätä hetkeä, se on tallentunut sydämeeni. Kuva: Kotialbumii
Vaikka en muistaisi tätä hetkeä, se on tallentunut sydämeeni. Kuva: Kotialbumii

Mistä sinun joulusi on syntynyt? Mitä sinä toivot lapsesi saavan joulusta mukaansa?  On joulusi sitten minkä tuoksuinen, näköinen ja kokoinen tahansa, on se sitten paljoutta tai niukkuutta, perinteitä tai perinteettömyyttä, toivon sydämestäni, että muisto siitä saa olla kaunis ja rauhallinen.

Muistat varmasti, kuinka lapsena joulu tuntui kestävän paljon kauemmin. Annetaan lasten nauttia tuosta ajasta turvallisessa ja rakkauden täyttämässä ilmapiirissä. Annetaan lapsille tilaa niiden askareiden lomasta, missä me suoritamme onnistunutta jouluamme. Se on paras lahja, mitä voimme lapsillemme jouluna antaa.

Toivotan rakkauden täyteistä joulua sinulle, oli joulumuostosi minkälainen tahansa!♥️

Kommentit (4)

Vierailija
2/4 | 

Miten tärkeän asian otit esille <3 Väkivaltaisessa perheessä kasvaneena joulu herättää välillä vieläkin ahdistusta. Vieläkin jotkut joululaulut saattavat muistuttaa liikaa lapsuudesta. Mitä lapsena eniten toivoi joululta, oli turvallisuus ja tunne rakkaudesta. Jokaisen lahjan olisin voinut antaa pois, jotta olisi voinut olla varmaa, että nyrkki ei sinä jouluna nouse. Mitä omille lapsilleni haluan välittää kaikista eniten, on joulun sanoma hiljentymisestä ja rakkaudesta. Se sanoma tulee sanojen ja syliin ottamisen kautta, ei lahjapaljoudessa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kouluterveyskysely antoi edelleen hälyttävää tietoa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tilanteesta. Kuva: Herkkä mies

Luen somesta kommentin, jossa haukutaan homoja. Annan sen mennä. Jotkut eivät vaan osaa käyttäytyä. Selaan nettiä ja näen jutun kirkon osallistumisesta Prideen. Sitten toisen. Asia jakaa mielipiteet. Luen jutut. Toisen kohdalla tajuan jo välttää kommentteja. Saman viikon aikana kuuntelen sivusta stereotyyppistä ja vähättelevää neidittelykeskustelua miehistä, jotka eivät ilmeisesti mahdu muottiin. Sitten tuomitsevaa puhetta siitä, että vähemmistöt pitävät itsestään meteliä. Juttu sieltä, toinen täältä. Ne vyöryvät silmille ja korville. Ja vaikka kuinka yritän sulkea sen kaiken pois, huomaan pian, kuinka ne viestit täyttävät minut.

”Olet vääränlainen.”

”Sinua ei hyväksytä.”

”Sinun pitää olla piilossa."

”Et ole saman arvoinen.”

”Sinussa on vika.”

”Joudut helvettiin.”

Viestit uppoavat sisimpääni. Menevät painoksi siihen samaan kuormaan, jossa jo tuhannet samanlaiset viestit painavat ihmisarvoni yllä. Sitten, ihan niin kuin tuon kaiken vahvistukseksi, viestit tulevat lähemmäksi. Ne tulevat konkreettisesti minulle. Ne tulevat puhelimeeni ja sanottuna vasten kasvojani.

”Sinun pitää olla hiljaa.”

”Olet väärällä tiellä.”

”Monet eivät enää osaa suhtautua sinuun, koska olet tuollainen.”

Joskus tämä kaikki oli vain epämääräistä ahdistusta, jolle ei löytynyt nimeä. Syvältä sisimmästä asti kalvavaa tunnetta siitä, että olen viallinen ja mihinkään kuulumaton. Pelkoa siitä, että paljastuu ja tulee hylätyksi.

Kun myöhemmin paljastuminen tapahtui ja moni asia selkeni, aloin ymmärtää itseäni paljon paremmin. Sen lisäksi, että ymmärsin, kuinka syvällä häpeä minussa asuu, opin ymmärtämään mistä kaikki stressi sisälleni kertyy. Sekä sitä, miten sosiaalisen ympäristön ja koko yhteiskunnan asenteet minuun ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat yhä. Voi olla, että olen herkkä. Voi olla, että olen marginaalissa kuuluessani kahteen vähemmistöön. En kuitenkaan ole yksin kokemukseni kanssa. 

Väestöliiton mukaan vähemmistöstressiksi kutsutaan syrjinnän kokemuksesta tai sen pelosta synttyvää ylimääräistä kuormitusta. Eikä tämä siis koske vain seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvia, vaan ihan mihin tahansa vähemmistöryhmään kuuluvia ihmisiä. Yhtälailla esimerkiksi monet etniseen tai uskonnolliseen vähemmistöön kuuluvat kokevat kroonista stressiä vain siksi, koska ympäristön asenteet heitä kohtaan ovat ennakkoluuloisia, syrjiviä ja tuomitsevia. Pahimmillaan tilanne on väkivallan uhriksi joutumista, vähimmilläänkin jatkuvaa pelkoa siitä, että tulee syrjityksi tai kiusatuksi sen vuoksi, mitä on. 

Kuva: @annnye
Kuva: @annnye

Tuoreen kouluterveyskyselyn tulokset kertovat, että neljännes seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvista nuorista kokee kotonaan fyysistä väkivaltaa ja yli neljäkymmentä prosenttia kokee henkistä väkivaltaa. Muiden kohdalla lukemat ovat kymmeniä prosentteja tai jopa puolet pienemmät. Sama tilanne jatkuu tietenkin kouluissa syrjimisen ja kiusaamisen kohdalla. Kun tähän lisätään ne kaikki väheksyvät ja loukkaavat viestit, joita ihmiset osoittavat vähemmistöjä kohtaan sekä sanallisin että sanattomin viestein, ei tarvitse ihmetellä, mistä syntyy sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien vähemmistöstressi sekä hyvin pitkälle sen aiheuttamat mielenterveyshäiriöt.

Jos et kuulu vähemmistöön, minulla on sinulle pyyntö. Pysähdy hetkeksi ja kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa sinä olet se, jota pilkataan. Se, mitä sinä olet, on ympärillä olevien mielestä niin väärää, kuvottavaa ja epänormaalia, että he haukkuvat sinunlaisiasi jatkuvasti ja toivoisivat, ettei sinunlaisiasi olisi olemassa ollenkaan. Kun rohkenet kertoa heille, että sinä olet juuri sellainen, osa kääntää sinulle selkänsä, eikä enää halua olla kanssasi. Toiset jatkavat haukkumistasi ja osa pyytää sinua olemaan vaiti. Saat olla olemassa, kunhan et ole olemassa. Miltä se mahtaisi sinusta tuntua?  

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Vähemmistöstressi. Sitä olen kokenut viimeaikoina aika paljon. Jostain syystä joskus on aikoja, ettei ole immuuni kaikille niille negatiivisille viesteille, jotka väheksyvät, tuomitsevat tai kyseenalaistavat koko olemassa olemisen. Kun luin tuoreen kouluterveyskyselyn tulokset, joissa kerrottiin, kuinka paljon sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat kokevat väkivaltaa, päätin purkaa vähemmistöstressini blogiin. Päätin kertoa siitä, mitä se tarkoittaa ja kuinka pahalta se tuntuu. On pakko. Tätä työtä pitää tehdä niin kauan, kun joku joutuu väkivallan tai syrjinnän uhriksi vain siksi, koska on, mitä on. Mene blogiin biosta ja lue! #suvaitsevaisuus #yhdenvertaisuus #seksuaalivähemmistöt #tasaarvo #kouluterveyskysely #vähemmistöstressi #blogi #herkkämies

Henkilön Samuel Jyrinki (@herkkamies) jakama julkaisu

Kommentit (9)

Kasper
1/9 | 

Uskonnollisessa yhteisössä kasvaneena tämä todella osuu. Osuu edelleen, kun uskonnolliset läheiset tuuppaavat samaa viestiä vieläkin. On niin surullista, että joutuu vielä keski-iässäkin kamppailemaan sen kanssa, että onko minulla oikeus olla olemassa. Kiitos hyvästä tekstistä! Vielä kun saisi kaikki vähättelijät lukemaan sen.

Vierailija
2/9 | 

Olemme sellaisia millaisiksi meidät on muovailtu. Meissä kaikissa on puolia, joita emme näytä muille ja myös puolia, jotka voisivat herätä, jos päästämme ne henkiin.
Sisällämme on myös todella kipeitä kohtia, jotka vuotavat verta jatkuvasti tai jos hetkellisesti luulimmekin niiden parantuneen, ne vuotavat jälleen pienestäkin hipaisusta.
Joskus emme edes yritä hoitaa haavojamme vaan saalistamme haavojamme repijää. Joko tietoisesti tai tiedostamattomasti näkemällä niitä asioita, jotka haavamme saavat taas vuotamaan.
Me olemme sellaisia millaisiksi meidät on muovailtu. Meidän täytyy myös nähdä millaisiksi muut on muovailtu. Heidät on voitu muovailla sellaisiksi, että he eivät koskaan tule tarvitsemaan samalla tavalla hyväksyntää kuin toiset, eivätkä voi siksi sitä antaa myöskään muille.
Meidän tulee hyväksyä itsemme, ja vaikka hyväksyisimme kaikki muut, me emme välttämättä tule saamaan hyväksyntää.

On suuri riski kertoa julkisesti itsestä asioita, huutaa suurelle joukolle (lue somettaa) sellaisista asioista, joita läheskään kaikki eivät halua tietää tai voi vastaanottaa. Vastassa on ihmisiä, jotka puistelevat päätään, eivät voi ymmärtää ja ovat juuri sitä mieltä, mitä sanovat. Koska kerrot julkisesti asioita, on myös riski, että sinullekin kerrotaan takaisin. Kestääkö sen?

Ei auta kuin seisoa omilla jaloillaan ja heittää muiden aiheuttama paino romukoppaan. Löytää sisäisen voiman. Siihen pääseminen vaatii töitä. Se on useimmilla ihmisillä sama. Usein sellaisilla ehkä enemmäm, jotka ovat tavallista herkempiä, hyvin empaattisia, sisimmältään monipuolisia, jopa taiteilijoita.

Vähemmistöjäkin on vaikka kuinka monenlaisia. Niitä syntyy joka paikkaan. Ihmiset ovat myös typeryksiä joissakin asioissa, miksi siis antaa kovin suurta arvoa heidän vähättelyilleen.

Herkkä mies
Liittynyt28.9.2018

Kiitos kommentista. Olet varmasti oikeassa siinä, ettei kaikki kykene ymmärtämään eikä hyväksymään. Aina tulee myös olemaan niitä, jotka sanovat sen suoraan ymmärtämättä käyttäytymisensä seurauksia. On kuitenkin paljon niitä, jotka haluavat oppia ymmärtämään, sekä niitä, jotka kaipaavat peilipintaa omille kokemuksilleen. Niiden vuoksi minä kirjoitan.

Vai oletko sitä mieltä, että kirjoittaminen ja muu vaikuttamistyö(mitä somettaminenkin voi olla), ovat turhaa huutelua? Ettei se muuta mitään, mutta on vain oma riski, koska muut saavat syyn lynkata(ja heillä on siihen silloin oikeus)? Tai että sitä tehdessä pitää kestää ihan mitä tahansa kommentointia?

Minä olen kokenut vähemmistöstressiä kauan ennen julkista kirjoittamistani ja koen sitä varmasti jatkossakin jossakin määrin. Nämä kirjoitukset eivät sitä lisää. Sen sijaan nämä kirjoitukset antavat sanoja monelle, jotka kipuilevat saman asian kanssa, ja ymmärrystä monelle, jotka seuraavat vierestä.

Se, että näistä asioista puhuminen herättää edelleen joissakin niin valtavan hankalia tunteita ja kyvyttömyyttä käsitellä asiaa, kertoo vain, miten tärkeää asiasta on puhua. Ei vähemmistöön kuuluvan ihmisen hyvinvointia voi heittää ainoastaan hänen itsensä vastuulle todeten, että "seiso omilla jaloilla ja löydä voima", vaikka yhteiskunta polkeekin sinua. Että "niin se vain on." Kyllä yhteiskunnan asenteisiin ja rakenteisiin täytyy vaikuttaa ja saada aikaan muutosta.

❤: Herkkä mies

Vierailija
3/9 | 

Ajattelen lämpimästi ja myötätuntoisesti sinusta. Toivon että voisin lähettää nämä sanat myös ihan pienelle sinulle menneisyyteen. Pidä huoli itsestäsi vaikka muut eivät siihen pysty, pitämään sinusta hyvää huolta. Sinussa on paljon voimaa, siitä ei ole epäilystä.

Ain laulais työtä tee..
4/9 | 

Erittäin hyvää keskustelua. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja nähdään erilaisuus ja erilaiset ihmiset rikkautena!Jos olet sinut itsesi ja ajatustesi kanssa pystyt seisomaan sanojesi takana vahvana ja luottavaisena etkä mieti liikoja mitä muut ajattelevat. Hyvää joulun aikaa joka tupaan!

Rukouksissa
5/9 | 

Hämmentyneenä luen kirjoituksiasi. Ihmettelen missä on rehellisyys ja avoimuus, itseä ja lähimmäisiä kohtaan? Sanot kuuluvasi kahteen vähemmistöön, ymmärrän että toinen on vanhoillislestadiolaisuus... Kuitenkin monilla toimillasi haluat elää eri tavalla kuin raamattu, uskomme perusta opettaa. Toivon että voisit olla rehellinen ja avoin sillä se antaa niin paljon enemmän, eikä riko mitään. Rukoilen sinulle uskon ymmärrystä jotta sinulle tulisi halu uskoa ja elää sen mukaan. Ajattelen että biseksuaalina olet luojan luoma, riittävä juuri sellaisena kuin olet.

Herkkä mies
Liittynyt28.9.2018

Minä taas olen hämmentynyt tuosta nimettömästä kommentistasi, jossa viittaat minun toimiini(mihin??) sekä vihjaat minun olevan epärehellinen lähimmäisiäni sekä itseäni kohtaan. Se on aika paljon sanottu ihmiseltä, joka piiloutuu nimimerkin taakse ja joka tuskin tuntee minua kovin hyvin.

Ehkä nimenomaan rehellinen avoimuus on se asia, mitä monet eivät tässäkään tekstissä kestä.

❤: Herkkä mies

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: Herkkä mies

”Koulukiusaaminen on typerä sana.” 

Suurin piirtein ne sanat kuulin vastikää ystäväni suusta. Ja oikeassa hän onkin. Koulukiusaaminen on harhaanjohtava ja väärään paikkaan vastuun johdattava sana, josta vauhkotaan aivan liikaa. Kiusaamista ei ole keksitty koulussa, siihen johtavat syyt ei ole koulussa, eikä vastuu kiusaamisen estämiseksi ole pelkästään koululla. Siitä huolimatta se tuntuu olevan ainoa kohde, mihin säännöllisesti osoitellaan sormella ja vaaditaan parempia toimia kiusaamisen ehkäisemiseksi. 

Kenellä vastuu sitten on? Avataan asiaa sen kautta, mitä kiusaaminen ylipäätään on. Väestöliitto kuvaa kiusaamista tällä tavoin: 

Kiusaaminen voi olla suoraa, kuten nimittelyä ja haukkumista, toisen tavaroiden hajottamista tai varastamista tai jopa väkivaltaista käyttäytymistä kiusattua kohtaan. Kiusaamista voi tapahtua niin kasvokkain kuin esimerkiksi netin tai kännykän välityksellä.

Epäsuoraa kiusaamista on vaikeampi havaita. Tällaista on esimerkiksi ikävien tai perättömien juorujen levittäminen, selän takana pahan puhuminen, kiusatun syrjiminen ja porukasta ulkopuolelle jättäminen tai ilkeiden viestien lähettäminen. Sekin on kiusaamista, että sallii kiusaamisen tapahtuvan, vaikka itse ei siihen aktiivisesti osallistuisikaan. Sillä ei ole merkitystä, miten kiusataan vaan se, miltä se kiusatusta tuntuu. (Väestöliitto)

Oli kysymys sitten aikuisista tai lapsista, kodista, työpaikasta tai koulusta, kiusaamiseen pätee tämä sama kuvaus. Sekä se tosi asia, että kiusaaminen on aina väärin. 

Jos luet kiusaamisen määritelmän vielä tarkkaan läpi, niin mitä ajattelet, kuka on ensisijaisessa vastuussa siitä, ettei lapsi käyttäydy tuolla tavoin toisia kohtaan? Aivan oikein. Lapsen huoltaja. Isä, äiti tai muu lapsen huoltaja, joka vastaa päivittäin lapsen kasvatuksesta ja huolenpidosta. Se ihminen, joka jo ennen lapsen koulumaailmaan siirtymistä kasvattaa lasta kuusi pitkää vuotta. 

Mitä tuo vastuu sitten tarkoittaa? Miten vanhemman toiminnalla estetään tämä ”koulukiusaaminen”? 

Tärkein kiusaamisen vastainen työ tapahtuu lapsen kotona.

Jos luet tuon Väestöliiton kuvauksen vielä kerran, huomaat ehkä, mistä on kyse. Kyse on siitä, että vanhempi opettaa lapselleen, mikä on oikein ja mikä väärin. Ettei saa lyödä, eikä haukkua. Ettei ole oikein varastaa tai satuttaa. Vanhempi opettaa lapselleen tunnetaitoja. Kertoo, että kiusaaminen tuntuu pahalta. Muistuttaa lasta, miten hän itkee kipuaan silloin, kun sisaruksista joku on kohdellut häntä huonosti. Vanhempi puuttuu aina kiusaamiseen, asettaa rajoja, selittää ja sanoittaa. Vanhempi osoittaa empatiaa ja hoivaa sekä on turva ja rauha. 

Ja mikä tärkeintä, näyttää esimerkkiä. Kohtelee kunnioittavasti ja empaattisesti lapsiaan, kumppaniaan sekä kaikkia muitakin ihmisiä sekä kasvotusten, selän takana ja somessa. Sillä sen minkä lapsi näkee vanhempien tekevän, menee taatusti oppina perille asti.

Kun me puhumme kiusaamisesta, meidän ei pitäisi puhua niin paljon koulusta ja sen keinoista puuttua asiaan. Meidän pitäisi puhua vanhemmuudesta ja vanhempien keinoista ja voimavaroista kasvattaa lapsiaan. Sillä tärkein kiusaamisen vastainen työ tapahtuu lapsen kotona, koulu ja päiväkoti on vain hyviä apureita. 

Tästä Instagramiin ja Facebookiin!

Kommentit (4)

Omenapuuro
Liittynyt8.5.2017
2/4 | 

Itse olem kohdannut työpaikkakiusaamista ja välillä tuli mieleeni, että mitähän senkin kollegan vanhemmat ajattelis tuosta käytöksestä.

Näyttämällä esimerkkiä lapset oppii tärkeitä juttuja. Empaattisuutta, inhimillisyyttä, rakkautta, auttamista.

Tuetaan vanhempia, jotta kiusaamisen kierre saataisiin poikki ❤

Vierailija
3/4 | 

Kyllä, ja kiusaaminen terminä on vähättelevä, kyse on henkisestä ja fyysisestä väkivallasta.

Vierailija
4/4 | 

Tuo mitä kirjoitat on varmaan totta mutta ei minusta koko totuus. Kiusaaminen on usein myös rakenteellinen asia ja se liittyy myös ryhmädynamiikkaan. Minkälainen on luokassa ja koulussa vallitseva toimintakulttuuri ja yhteishenki? Tukevatko aikuiset mukaan ottamista, vai ruokitaanko huomaamatta kilpailuasetelmia? Mielestäni molempia tarvitaan, kotien vastuunkantoa kasvatuksesta, sekä koulun määrätietoista työtä kiusaamisen kitkemiseksi. Kodeissa kyse on yksilöistä, koulussa niiden lisäksi myös rakenteista. Tuleeko jokainen nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Herkkä mies. Sellainen minä olen. Elämääni rikastuttavat myös neljä ihanaa lasta ja sydämestään asti kaunis vaimoni. 

Tässä blogissa miehen maailma saa olla herkkä ja kaunis. Kirjoitan parisuhteesta, vanhemmuudesta ja miehuudesta. Kerron miltä ne tuntuvat ja koitan ymmärtää, miten niiden kanssa olisi hyvä elää. Joskus vain ihmettelen ihmisen elämää kaikkine väreineen ja koitan antaa sille sanoja.

Tervetuloa seuraamaan! 

-Samuel Jyrinki

Facebook

Instagram

Pinterest

Jos sinua kiinnostaa yhteistyö kanssani:

Laita sähköpostia

Blogiarkisto

2019
2018

Instagram