Kirjoitukset avainsanalla kasvatus

Kyselin Instagramin storessa lukijoiden kokemuksia vanhempien kunnioituksesta lapsiaan kohtaan. Kuva: Herkkä mies

Äiti käveli vastaan aikuista tytärtään, katsoi tätä hetken ja sanoi sitten.
"Tulen niin surulliseksi, kun näen nuo sun silmät." 

Voitte varmasti kuvitella, miltä tuosta tyttärestä tuntui. 

Rakkaudellinen huolehtiminen ei  sisällä tuomitsemista.

Usein puhutaan siitä, kuinka vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa. Erityisesti äitiä ja isää. Olen siitä täysin samaa mieltä, mutta yhtä lailla olen sitä mieltä, että vanhempien täytyisi muistaa kunnioittaa lapsiaan. Erityisesti tämä korostuu aikuisten lasten kohdalla. Tästä harvoin puhutaan ja asialle on helppo nostella olkapäitä, mutta valitettavan usein olen itsekin ollut tilanteessa, jossa vanhempi ei ole osoittanut kunnioitusta aikuistuvaa tai jo aikuista lastaan kohtaan.

Käyttäytymistä on silloin helppo perustella äidin ja isän huolella ja pyrkimyksillä lapsen parhaaksi. Näin varmasti onkin, sillä kukapa ei haluaisi lapsensa parasta. Rakkaudellinen huolehtiminen ei kuitenkaan sisällä syyllistämistä, painostamista tai tuomitsemista. Siihen ei myöskään kuulu ulkonäön tai valintojen jatkuva arvostelu tai välinpitämätön vaikeneminen ja vältteleminen. 

Vanhemman tulee hyväksyä lapsen valitsema polku ja kunnioittaa sitä. Kuva: Herkkä mies
Vanhemman tulee hyväksyä lapsen valitsema polku ja kunnioittaa sitä. Kuva: Herkkä mies

Vanhemman tulee ymmärtää, milloin lapsi on omista asioistaan päättävä aikuinen.

Vanhemmuuden tehtävä ei ole vaatia lasta siihen maailmankatsomukseen, arvoihin ja valintoihin, missä itse elää. Vanhemman tulee ymmärtää, milloin lapsi on omista asioistaan päättävä aikuinen ja oppia kunnioittamaan tämän elämää valintoineen.

Jos näin ei käy, vanhemman lähestyminen lasta kohtaan on usein pelkästään "oikeampaan" elämään ohjaamista tai valintojen arvostelua. Lapsessa nähdään vain niitä asioita, joista koetaan tarpeelliseksi huomauttaa. Sellainen ei anna välittävää ja rakastavaa kuvaa, vaan lapsi kokee, että kohtaamiset ovat negatiivisia, eikä häntä hyväksytä sellaisenaan.

Tuollainen tilanne ei todennäköisesti johda haluttuun lopputulokseen, vaan pilaa vain vanhemman ja lapsen välisen suhteen.


Jokainen ihminen kaipaa tulla kohdatuksi arvostetusti ja kunnioitetusti. Se kapinalliselta näyttävä nuorikin tai kaikkia vanhemman toiveita vastaan elänyt aikuinen.
 

Ihmissuhdetaitoihin kuuluu kyky kohdata ja keskustella oman kuplan läpi. Vanhemmuuden taitoihin kuuluu myös lisäksi rakastaa lasta ja hyväksyä tämä ohi omien tarpeiden. Kun nämä asiat ovat nähtävissä, on myös vanhempien kunnioittaminen mahdollista.

Blogi löytyy myös Instagramista ja Facebookista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
2/2 | 

Komppaan edellistä, laittaisin etenkin äidilleni. Kunnioitusta ei saada se ansaitaan ja oma äitini on sen menettänyt. Asiasta sanominen on mennyt kuuroille korville, hän ei tee mitään väärää. Ja homma jatkuu entisellään :(

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on reilu tapa palkita koululaista? Kuva: Herkkä mies

Palkitsetko koululaisen hyvistä koenumeroista tai todistusten arvosainoista vai keskitytkö enemmän palkitsemaan ahkerasta työnteosta? Jos nämä kysymykset ovat ihan aiheellisia läpi lukuvuoden, nyt kun kesäloma ja todistusten jako lähestyy, on asian varmasti monen mielessä.

Koenumerot ja todistuksessa olevat rastit tai numerot saavat helposti liiankin suuren huomion osakseen ja moni lapsi kokee epäonnistumista sen vuoksi. Ei siinä, etteikö niissäkin menestymisestä voisi palkita, mutta mielestäni se ei saisi ikinä olla ainoa palkitsemisen kohde.

Hän on liian huono palkittavaksi, ainakin omasta mielestään.

Ajatellaanpa, että perheellä on kaksi lasta. Kakkosluokkalainen on tammikuussa syntynyt ja kohtalaisen lahjakas lapsi, jonka kouluvalmius on ollut alusta asti hyvä. Kotiin hän tuo vain kiitettäviä numeroita ja läksyt sujuvat ilman vanhemman suuria huolia. Toinen lapsi on loppu vuonna syntynyt ekaluokkalainen ja kärsii hahmotusvaikeuksista. Ensimmäinen vuosi koulussa on koululaiseksi kasvamista. Hahmotusvaikeudet vaativat lapselta erityistä tsemppiä monen oppiaineen kohdalla ja läksyjä tehdään kotona välillä useita tunteja, sillä väsy meinaa iskeä. Lapsi yrittää kaikkensa ja ahkeroi, mutta kotiin tulee korkeintaan hyviä arvosanoja. Joidenkin aineiden kohdalla lipsahtaa välillä välttävän puolelle. Vanhemmat ovat päättäneet antaa lapsille kiitettävistä arvosanoista kahden euron rahapalkinnon ja mikäli arvosana on kiitettävä myös todistuksessa, lapsi saa viisi euroa. Kun todistukset jaetaan ja kesäloma alkaa, toista lapsista on palkittu kymmenillä euroilla, kun toinen taas sai koko vuonna vain pari euroa. Samassa suhteessa jakautui myös positiivinen huomio. Ekaluokkalainen on epäonnistunut kaikesta ahkeruudesta ja yrittämisestä huolimatta. Hän on liian huono palkittavaksi, ainakin omasta mielestään.

Kun tänä vuonna lapsi tuo todistuksen kotiin, yksikään numero tai rastin paikka ei ole väärä.

Me itse olemme siirtyneet koenumeroiden perusteella palkitsemisen sijaan käytäntöön, jossa palkitsemme siitä, että tekee parhaansa oppiakseen. Ja kas kummaa, aika nopeasti huomasimme myös tietyn eron. Ennen ja jäljeen kokeen, lapsen kanssa ei tarvinnut enää puhua rahasta. Sen sijaan puhuttiin usein siitä, miksi on tärkeä oppia ja miten se tapahtuu. Kokeen arvosana oli mitä oli, mutta pääasia oli se, miten opiskeluun suhtautui. Meidän antama palkinto tuli ahkeruudesta, mutta paras palkinto lapselle tuli siitä, kun hän huomasi, mitä omalla työllä ja asenteella voi saada aikaiseksi oli lähtötilanne mikä tahansa. On mahtava katsoa lasta, jonka kasvot säteilevät ilosta, kun hän kaiken takeltelun ja epätoivoistenkin lukuläksyjen jälkeen huomaa lukevansa sujuvasti. Se, jos joku on palkinnon arvoinen hetki.

Kun tänä vuonna lapsi tuo todistuksen kotiin, yksikään numero tai rastin paikka ei ole väärä. Se on juuri tuolle lapselle hieno suoritus, sillä hän on parhaansa tehnyt. Siksi hän ansaitsee siitä isot kehut. 

Laita seurantaan myös Instagram ja Facebook!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jokaisessa parisuhteessa riidellään. Joissakin enemmän, toisissa vähemmän. Se on normaalia, sillä harvoin olemme kaikesta tismalleen samaa mieltä. Saatikka sitten hallitsemme kaikki hormooneihin, tiedostamattomiin tunteisiin tai väsymykseen liittyvät reaktiot, jotka tuppaavat aiheuttamaan pieniä konflikteja säännöllisesti jokaisessa suhteessa.

Riitely voi puhdistaa ilmaa, mutta joskus sen seuraukset voivat jäädä kalvamaan parisuhdetta. Yleensä tuolloin riitelyn lomassa on ylitetty raja, jossa ei ole enää kunnioitettu toista ihmistä eikä parisuhteessa vallitsevia rajoja. 

Parisuhteessa meidän pitää asettaa itsellemme ja parisuhteelle selkeät rajat.

Olen välillä miettinyt sitä, kuinka tärkeää parisuhteessa olisi noudattaa usein niitä samoja neuvoja, kuin mitä lasten kasvatukseen saamme. Meille opetetaan, ettei lapsi ole tyhmä, vaan hänen tekonsa oli. Yhtälailla meidän tulisi muistaa, ettei puoliso ole idiootti vaikka hänen tekonsa voi mielestämme mennä siihen kategoriaan. Meille opetetaan, että lapselle tulee asettaa rajat, mutta se ei pelkästään riitä, vaan meidän tulee myös selittää hänelle, että miksi näin on. Parisuhteessa meidän pitää asettaa itsellemme ja parisuhteelle selkeät rajat. Mikä tuntuu hyvälle? Mistä en pidä? Mikä asia loukkaa minua? Ja niin edelleen. Mutta ei pelkästään riitä, että koittaa asettaa nämä rajat ensin pyytämällä ja sitten suuttumalla. Tai suoraa suuttumalla. Nämä rajat kaipaavat selityksen. Miksi meidän suhteelle juuri nämä rajat ovat tärkeitä?

Jos noudattaisimme kasvatuksesta tuttuja vinkkejä myös parisuhteessa, riidan tullen me yrittäisimme viimeiseen asti selittää rauhallisella ja selkeällä äänellä asiamme. Jos emme siinä onnistuisi, me pyytäisimme anteeksi käytöstämme. Riidan jälkeen me ottaisimme puolison syliin ja kertoisimme, mikä meitä harmitti. Me molemmat tietäisimme asetetut rajat ja syyn niille. Sopisimme ja halaisimme. Kertoisimme, että kaikki on hyvin, olet edelleen yhtä rakas. Kumpikaan ei ole tyhmä, toimimme vain hieman ajattelemattomasti. 

Sen lisäksi, että voisimme noudattaa parisuhteissa lasten kasvatuksesta tuttuja metodeja, voisimme myös suhtautua siihen yhtä intohimoisesti. Me ottaisimme selvää, jos emme jotain asiaa tietäisi, ja koittaisimme huononakin päivänä tehdä parhaamme sen eteen, että kaikki olisi hyvin. Me kokisimme huonoa omaatuntoa, jos hiukankin laiminlöisimme tehtäväämme. Puolustaisimme parisuhdettamme leijonaemon lailla, emmekä ikinä haluaisi itse satuttaa sitä omalla toiminnallamme. Rakastaisimme ehdoitta. Olisimme joustavia ja pitkäjänteisiä. Me sitoutuisimme huolehtimaan ja tukemaan, ja tekisimme niin, vaikka se olisi joskus raskasta ja vaikeaa. 

Seuraa myös Instagramissa ja Facebookissa!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Onko kainaloni aivan liian täynnä kiireisiä ja tärkeitä töitä, aikuisten huolia ja älypuhelimen viestejä?

Jos vanhempana jotain toivoo, niin sitä, että lapsen olisi aina helppo tulla kainaloon. Ja sitä, että siinä olisi helppo kertoa hyvät ja huonot asiat, tankata lohtua ja läheisyyttä, tulla hoidetuksi ja rakastetuksi. 

Mutta onko kainaloni sellainen? Kutsuuko se ohi juoksevaa lasta levähtämään ja rauhoittumaan, pyytääkö se lohduttavasti luokseen itkevän pikkuisen tai löytääkö se luokse oven taakse sulkeutuneen teinin? Onko se avoin aamuisin, päivisin ja öisin? Onko se valmis kesken touhujen ja kiireiden? Vai onko kainaloni aivan liian täynnä kiireisiä ja tärkeitä töitä, aikuisten huolia ja älypuhelimen viestejä? Onko se ihan liian kireä ja hätäinen, vailla aikaa silitykselle ja pitkille hiljaisille minuuteille, jotka odottavat oikeita sanoja? Onko se täynnä moittivia lauseita ja ehdollista hyväksyntää vai ottaako se vastaan varauksetta ja rakastaa ilman minkäänlaista vaatimusta? 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Samuel Jyrinki (@herkkamies) jakama julkaisu


Ne hetket kainalossa jäävät lapsen mielen sopukoihin.


Monesti tuntuu, että liian usein tässä epäonnistuu. Ja usein vain siksi, että on tehnyt arjen suorituksista liian tärkeää ja vanhemmuudesta liian monimutkaista. On antanut itsensä sokaistua siltä, mikä todella on tärkeää.


Sillä mitä muuta lapsi vanhemmiltaan tarvitsee, kuin sitä, että heillä olisi aikaa hoivalle, ihmettelylle ja rakastamiselle. Hetkille, jossa on vain ainutlaatuinen ja kaunis lapsi, tärkeiden ajatusten ja ihanien oivallustensa kanssa. Hetkille, jossa lapsi saa tuntea olevansa hyväksytty ilman ehtoja ja vaatimuksia. 

Ne hetket kainalossa jäävät lapsen mielen sopukoihin. Ne ovat turvasatama, lohtu ja voima. Ne ovat niitä hetkiä varten, kun pelottaa, surettaa tai ahdistaa. Niitä hetkiä varten, kun tarvitaan myötätuntoa, onnistumisen iloa ja rakastamisen taitoa. Sen tärkeämpiä asioita ei vanhempi lapselleen voi tarjota. Ei edes rahalla tai saavutuksilla.


Tänään olen onnellinen, että vielä lapset tulevat kainalooni.  Ja niin kovasti toivon, että tulevat vielä vuosia.

Instagram

Facebook

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Herkkä mies. Sellainen minä olen. Elämääni rikastuttavat myös neljä ihanaa lasta ja sydämestään asti kaunis vaimoni. 

Tässä blogissa miehen maailma saa olla herkkä ja kaunis. Kirjoitan parisuhteesta, vanhemmuudesta ja miehuudesta. Kerron miltä ne tuntuvat ja koitan ymmärtää, miten niiden kanssa olisi hyvä elää. Joskus vain ihmettelen ihmisen elämää kaikkine väreineen ja koitan antaa sille sanoja.

Tervetuloa seuraamaan! 

-Samuel Jyrinki

Facebook

Instagram

Pinterest

Jos sinua kiinnostaa yhteistyö kanssani:

Laita sähköpostia

Blogiarkisto

2019
2018