Kiireisessä perhe arjessa täytyy löytää jokaiselle paikka sylistä. Kuva Hemilapsen matkassa

Me olemme kohta olleet mieheni kanssa yhdessä neljä vuotta. Siis neljä vuotta! En voi vieläkään uskoa, että tänne asti ollaan päästy, jos rehellisiä ollaan, ja syy ei ole siinä, että elämä olisi ollut alusta lähtien tappelua, vääntöä ja riitelyä. Ei. Vaikka me olemme mieheni kanssa todella erilaisia ihmisiä, olemme me vuosien aikana oppineet löytämään yhteiset sävelet niin kodin suhteen kuin perheasioiden suhteen.

Kaikki vaatii sovittelua, keskustelua ja yhdessä pohdintaa. Joskus joukkoon mahtuu niitä asioita, mihin ei voi itse vaikuttaa. Sopeutuminen on astetta kovempaa, mutta yhdessä silti eteenpäin mennään.

Myönnän olleeni suhteen alussa hyvin tarkka siitä, että mitä sovitaan, se myös pitää. Toisen epäsiisteys keittiössä tai kasaantuvat pyykit arjessa oli oman pääkopan sauhuamisen paikka, mutta nykyään on oppinut ajattelemaan, ettei täysi pyykkikori haittaa nurkassa päivän tai kaksi pidempään. 

Vuosien mentyä eteenpäin, suhteemme haki sen oman paikkansa. Löysimme muuttuvasta uusioarjesta meidän tyylisen arjen. Löysimme yhteisiä harrastuksen aiheita, joita pystyimme pitämään yllä olemalla vain kotona. Parisuhdeajoista täytyi käydä kovat keskustelut, jotta löydettiin sellainen linja, mikä miellytti molempia.

Sovittelua, uhrautumista, joustamista

Kun Mikael diagnosoitiin, ymmärsimme, että elämämme ei koskaan tulisi olemaan enää ennallaan. Oli korkea aika päättää, miten edetään. Pystytäänkö me yhdessä hoitamaan lapsemme erityistarpeet siten, ettemme ole koko ajan kiinni toistemme kurkussa?

On taitoa oppia arvostamaan toisen tyyliä tehdä asioita. Oma tyyli tehdä asioita ei välttämättä ole se oikea toiselle, vaikka se monen muun mielestä olisikin.

Mikaelin tilanne, kun selvisi, jouduimme moneen otteeseen tilanteisiin, joissa suhteemme vahvuus mitattiin. Neurologin käynneillä tuli aina jotain uutta niskaan ja se uusi sai meidät aina hetkeksi pöydän ääreen miettimään, miten tästä selvitään. Ja ollaan selvitty. Perhana me ollaan selvitty! Nyt kun takapakkeja on ollut takana useampia, on minulla vahva luotto, että seuraavistakin tullaan selviämään ihan yhtä hyvin. Vaikka suhdettamme on takana vasta neljä vuotta, on sinä aikana tullut opittua toisesta asioita jos toista.

Vuosien aikana olemme myös muuttuneet ihmisinä niin kuin myös puolisoina.

Perheemme on vaatinut sen. Olemme muovautuneet ja hakeneet tasapainon, joka tällä hetkellä tuntuu toimivan pirun hyvin. Rankkoja päiviä on, mutta kenellepä ei arjessa sellaisia olisi? Ne vaan täytyy oppia jättämään taakseen. Kotirauhan ylläpitämiseksi välillä on ihan hyvä pitää vain suu kiinni. Kaiken ei tarvitse mennä aina niin kuin itse haluaisi.

- Päivi -

Mikaelin tarina jatkuu Instagramin puolella, mutta siellä on myös 

perheemme kiireinen arki uusiomenojen kera. Käy kurkkaamassa! :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen äiti, jonka lapsella todettiin vuoden ikäisenä aivoinfarktin seurauksena spastinen hemiplegia. Laitetaan sekaan vielä uusioperhekuvio, heinäkuussa syntyvä vauva ja ammattikorkeakouluopinnot. Blogissani käsittelen millaista sairaan lapsen kanssa elämä ja arki on. Millaisia haasteita me elämässämme koemme?

Sairaan lapsen kanssa eläminen ei aina ole itsestään selvyys, mutta elämä kantaa!

Hemilapsen matka jatkuu myös Instagramin puolella.

Tervetuloa seuraamaan!

Kiinnostaako kaupallinen yhteistyö blogini kanssa?

Laita viestiä Hemilapsen omaan s-postiin tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Päivi Pajunen

Hae blogista

Blogiarkisto

2019