Kuva Hemilapsen matkassa

Olenkin aikaisemmissa blogiteksteissäni maininnut, että kesäkuun neurologian käynnillä tuli lääkäri, fysioterapeutti sekä toimintaterapeutti siihen tulokseen, että Mikaelin olisi syytä hakeutua puheterapeutin arvioon. Olimme tästä hyvin ihmeissämme, koska emme olleet pitäneet alle puolitoistavuotiaan pojan kielen kehitystä mitenkään poikkeavana. Olihan hän vielä siinä iässä, ettei kovin moni muu samanikäinen puhu yhtään sen enempää.

Aina kaikki asiat eivät heti näy vaan kehityksen mukana tulee uusia asioita esille

Olimme tiedostaneet pojan kapean sanavaraston ja oman siansaksakielen, jota hän tykkää puhua hyvinkin sujuvasti. Silti ajatus puheterapian tarpeesta nosti meille kysymysmerkit ilmaan. Olimme jo alkuvuodesta saaneet tulokset Mikaelin magneettikuvista, joista meille näytettiin, että infarkti on selkeästi vain motoriikan alueella. Muistan vielä kysyneen, että onko meillä tulevaisuudessa jotain muuta tiedossa kuin hienomotoriikkaan sekä koordinaatioon liittyvät seikat. Vastaus oli ei. Nyt vastaus olikin eri ja käytettiin ilmaisua: aina kaikki asiat eivät heti näy vaan kehityksen mukana tulee esille uusia asioita. Ja nyt meille sanottiin, että Mikaelin puheen tuottaminen on viivästynyt. Sanavarasto ei lisäänny ja Mikael puhuu omaa kieltään aivan kuin häntä ymmärrettäisiin.

Olen omien kummilasten sekä kavereiden lasten kautta huomannut, ettei lapsen tarvitse omata mitään sairautta tai vammaa, jos puheen tuottamisen kanssa on tapahtuu viivästys.

Jotkut lapset oppivat puhumaan alle 2-vuotiaana, joillakin saattaa mennä 3- tai 4-vuotiaaksi. Olin ajatellut, ettei poikamme eroa muista ikäisistään millään tavalla. 

Varmistellaan ja tutkitaan

Päiväkoti on myös sitä mieltä, että puheterapian arvio on paikallaan. En ole neurolla enkä päiväkodilla lähtenyt kumoamaan kenenkään mielipiteitä. Olen mennyt asenteella: hyvähän tämä on varmistaa, ja hyvä, että tutkivat.

Kyllähän sitä monia ajatuksia päässä pyörii:

  • Tuleeko meidän pojan puhumaan oppiminen kestämään niin kauan, että tuleva pikkuveli alkaa puhumaan ensin?
  • Kuinka paljon kotiharjoituksia/ääntämisharjoituksia joudutaan arkeen suunnittelemaan? 
  • Onko puheen tuottamisen lisäksi tulossa muita haasteita, kun kehitys etenee?
  • Mitä tähän soppaan vielä tungetaan?? 

Nostin neurologian käynnillä esille sen, miten Mikael kuitenkin ymmärtää puhetta todella hyvin. Hän ymmärtää, mitä pitää pukea milloinkin, kun pyytää. Hän ymmärtää kehotuksen tulla iltapalalle siinä missä lauseen: ei saa hyppiä sohvalla tai istu alas. Neurologi kuunteli meitä näissä asioissa ja huomasi, että pitkien kehotusten antaminen Mikaelille ei tuottanut laisinkaan ongelmia. Puheen ymmärtäminen oli oikein laadukasta ja ikäisensä tasoista.

Olenkin monta kertaa ajatellut: kumpi olisi ollut pahempi: lapsi ei puhu, vai lapsi ei ymmärrä puhetta?

Tein kyselyn Instagramin puolella, jossa seuraajillani oli aikaa vastata 24h ajan, mitä mieltä he olivat. 

Minkä ikäisenä seuraajieni lapset olivat oppineet puhumaan? 

Täytyy sanoa, mutta aika tasaiselta näyttää. Olin tätä kysyessäni lähtenyt pohtimaan kokonaiskuvaa, en sitä onko lapseni jollain tavalla erikoinen. 

Tämän lisäksi kysyin seuraajiltani mielipidettä siihen, kumpi on parempi: lapsi puhuu vai lapsi ymmärtää puhetta? Tulos oli hyvin yksimielinen <3

Lapsi ei puhu. Lapsi ei ymmärrä, mitä sanon. Kumpi pahempi?

Minun oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että huokaisen helpotuksesta, kun ajattelen miten paljon lapsi ymmärtää puhetta vaikka hän ei puhukaan. Jos tilanne olisi toisinpäin, minkälaista arki olisi? Miten pyytäisin lasta laittamaan kengät jalkaan tai tulemaan iltapalalle, jos hän ei ymmärtäisi laisinkaan, mitä hänelle puhutaan? Mieleeni tulee ensimmäisenä kuvakortit.

Kuvakorttien avulla näytetään lapselle, mitä seuraavaksi tulisi tehdä

Mitä enemmän pohdin sitä, millainen setti on mahdollisesti tulossa puheterapian kanssa, ajattelen, että ainakin lapseni ymmärtää, kun sanon hänelle anna äidille halipusu, ja hän osaa sen toteuttaa <3 pienistä asioista on tullut sellaisia, mitä osaa arjessa arvostaa. Asioiden liiallinen miettiminen saa minut tekemään arjessa asioita, jotka menevät välillä lapsen toiminnan kyttäämisen puolelle. Koen sen olevan nykyään paha tapa, josta on vaikeaa päästää irti.

Olenkin saanut monelta seuraajaltani kommenttia, miten ajan kanssa tottuu siihen, että lasta kuntoutetaan arjen keskellä ilman, että siihen erillistä huomiota tarvitsee kiinnittää. Kuntoutuksesta tulee osa arkea.

Muistathan seurata matkaamme myös Instagramin puolella! :)

Lue myös Lapsen terapiapäätös vei jalat alta

Sairastutinko oman lapseni?

- Päivi -

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Venlis
1/5 | 

Meillä laitettiin puheterapiaan lähete jo 1 vuotis neuvolassa. Olin ihan tyrmistynyt. Lisäksi meillä on ollut motoriikan suhteen viivästystä. Oppi ryömimään vasta 10kk3viikkoa ja tästä konttaamaan kahden viikon päästä. Nyt alkanut tulemaan enemmän vuorovaikutusta ja mielikuvitusleikkejä, joitain sanoja myös kun keskittyminen ei mene liikkumaan opetteluun. Harmittaa kun ei anneta lapselle rauhaa opetella.

Vierailija
2/5 | 

Kuulostaa hieman hätiköidyltä. Meillä 2v neuvolassa muutomia sanoja ja ei huolta, nyt 6kk myöhemmin puhuu paljon ja melko selkeästi.

Vierailija
3/5 | 

Mulla kaksi lasta jotka täysin poikleavia puheen kehitykseltä. Esikoinen puhui 5 sanaisia lauseita 1,5v ja kaksivuotisnlassa lukee että puhe erittäin kertovaa, ei sanavirheitä. Sitten tuli kakkonen joka puhui oikeasti kunnolliset sanansa viittä ville 3v!! Siihen asti ymmärs puhutun ja asioille oli ”omia” sanoja. Nlassa lukee että laaja passiivinen sanavarasto. Vajaa 3v alkoi semmoinen puhetulva ettei loppua näkynyt. Nyt 6v eikä enää mitään tietoakaan siitä että oppi myöhemmin puhumaan. Puhuu kunnollista ”kirjakieltä” eikä mitään kielellisiä virheitä enää. Pikemminkin liiankin suulas :D
Toki on ihan hyvä että asiat tutkitaan ja joskus se on aiheellista. Mut meillekin korostettii et koska ymmärtää pitkätkin ohjeet niin ei huolta.

Vierailija
4/5 | 

Meillä oli 2-vuotiaana liian vähän sanoja. Lähete puheterapeutille, siellä muutama käynti ja toteamus; eihän tässä lapsessa ole mitään vikaa. (????) Ensimmäisellä kerralla lähdettiin tukiviittomien kera kotiin hämmentyneenä, kun lapsi kuitenkin ymmärtää puhetta, miksi opetella viittomia... viimeisen käynnin jälkeen puhelinkeskustelu terapeutin kanssa, jossa sanoi että on laaja sanavarasto, mutta ei vain ole vielä valmis puhumaan. Sitten kun se sanainenarkku aukesi, on off-nappulaa muutamaan otteeseen etsitty ;)

Vierailija
5/5 | 

Niitä viittomia ja kuvakortteja opetellaan käyttämään, vaikka lapsi ymmärtääkin hyvin, jotta lapsikin saisi mahdollisuuden "puhua"! Vanhempien pitää niitä vain käyttää puheen lomassa ja samalla opettaa lapselle niiden käyttöä. Eli ei niitä siksi anneta, ettei lapsi ymmärtäisi mikä esim. pallo on, vaan jotta lapsi pystyisi ilman sanoja kertomaan tahtovansa pallon.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen äiti, jonka lapsella todettiin vuoden ikäisenä aivoinfarktin seurauksena spastinen hemiplegia. Laitetaan sekaan vielä uusioperhekuvio, heinäkuussa syntyvä vauva ja ammattikorkeakouluopinnot. Blogissani käsittelen millaista sairaan lapsen kanssa elämä ja arki on. Millaisia haasteita me elämässämme koemme?

Sairaan lapsen kanssa eläminen ei aina ole itsestään selvyys, mutta elämä kantaa!

Hemilapsen matka jatkuu myös Instagramin puolella.

Tervetuloa seuraamaan!

Kiinnostaako kaupallinen yhteistyö blogini kanssa?

Laita viestiä Hemilapsen omaan s-postiin tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Päivi Pajunen

Hae blogista

Blogiarkisto

2019