Äitiys on elämän rankin ura. Kuva Hemilapsen matkassa

Silloin, kun minulla ei ollut vielä lapsia, kuulin nämä klassiset lauseet lähes jokaisen sukulaisen ja perheellisen ystävän suusta:

  • Sitten, kun saat lapsia, et käy enää yksin suihkussa tai vessassa ikinä
  • Et voi mennä ja tulla enää niin kuin itse haluat
  • Huomaat, että arki muuttuu täysin
  • Kun sinusta tulee äiti, ei ole mitään tärkeämpää maailmassa kuin omat lapset

Viimeinen lause kolahti minuun eniten. Sana äiti tuntui olevan hyvin kaukainen ajatus silloin. Minustako äiti? Millaista se olisi? Minua jännitti todella paljon ajatella itseäni äitinä, koska sinkkuna se ajatus tuntui niin kaukaiselta. Nykyisen mieheni tavattuani huomasin kuitenkin sen, mitä monet sanovat:

"Kun tapaat sen, jonka kanssa kolahtaa, huomaat, että lasten hankkiminen alkaa pyöriä mielessä ihan eri tavalla"

Ja näin se vaan meni. Vaikka minua jännitti ajatus äidiksi tulosta, ei se jännittänyt läheskään niin paljoa kuin ajatus siitä, että jos lapsi ei olisikaan terve. Ensimmäinen lapsi on aina ensimmäinen, ja ajatus opetella erityistarpeita vaativa arki, jännitti vielä enemmän. Stressasin sitä niin paljon raskausaikana.

Millainen äiti minusta tulisi? Millainen minusta sitten tulee, jos saankin sairaan lapsen? Pystynkö ottamaan sen vastuun vastaan? Pystynkö hoitamaan "velvollisuuteni"?

Pelot kävivät kuin kävivätkin toteen

Harmikseni jouduin myöntämään, että pelkoni kävikin toteen. Kun Mikaelin erityistarpeiden määrä selvisi, todellisuus kaikesta siitä iski kuin puukko selkään. Oli opittava elämään normaalia perhearkea, mutta samalla löytämään kultainen keskitie opettamaan lapselle, että hän oli liikuntavammainen omien haasteidensa kanssa. Tuntuu edelleen siltä, etten osaisi lapselleni selittää hänen tilannettaan. Onneksi hän on vielä niin pieni.

Minun ei tarvitse vielä löytää sanoja suustani sanoittaakseni ääneen, ettei hän eroa muista lapsista laisinkaan eikä hänen erityistarpeitaan pidä millään tavalla korostaa/peitellä.

  • Puhutaan avoimesti.
  • Kerrotaan, mitä tapahtui, kun sen aika on.
  • Etsitään harrastukset auttamaan kuntoutumisessa.

Vaihtoehtoja on. Se pitäisi aina muistaa.

Äitiys on elämän haastavin ura. Nyt sen tietää, jos milloin. Mutta samalla se antaa niin helvetin paljon onnea ja rakkautta, että voin sanoa, etten kadu tippaakaan lasten hankkimista. Enää en osaa edes kuvitella, millaista elämä olisi, jos meillä ei olisi lapsia. Oltaisiinko me edes yhdessä, jos oltaisiin lapseton pariskunta?

- Päivi - 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen äiti, jonka lapsella todettiin vuoden ikäisenä aivoinfarktin seurauksena spastinen hemiplegia. Laitetaan sekaan vielä uusioperhekuvio, heinäkuussa syntyvä vauva ja ammattikorkeakouluopinnot. Blogissani käsittelen millaista sairaan lapsen kanssa elämä ja arki on. Millaisia haasteita me elämässämme koemme?

Sairaan lapsen kanssa eläminen ei aina ole itsestään selvyys, mutta elämä kantaa!

Hemilapsen matka jatkuu myös Instagramin puolella.

Tervetuloa seuraamaan!

Kiinnostaako kaupallinen yhteistyö blogini kanssa?

Laita viestiä Hemilapsen omaan s-postiin tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Päivi Pajunen

Hae blogista

Blogiarkisto

2019