Viikko 12

Mieshuone.

Parisuhde, jossa ei saa olla yksin, on painajainen. Tätä mieltä on kirjailija Kari Hotakainen viime sunnuntain Helsingin Sanomissa. Samassa lehdessä toimittaja Anna-Stina Nykänen kirjoittaa kolumnissaan Antakaa miesten olla rauhassa mm. seuraavaa: Miten voi olla niin, että suomalainen mies ei saa olla rauhassa muuten kuin istumalla keskellä jäätä? Kuka tai mikä heitä häiritsee? Tässä hän viittaa pilkkijöihin, jotka pilkkijakkaroillaan istuvat hiljaa paikoillaan jopa tunteja. Yhdeksi syyksi Anna-Stina Nykänen mainitsee takiaiset. Hän kirjoittaa, että parisuhteessa toinen ehkä puuttuu joka asiaan, oikoo ja hypistelee, on koko ajan kuin henkisesti nyppimässä kirppuja.

Parisuhde, jossa ei saa olla yksin, on painajainen. Tässä Hotakaisen lauseessa ei ole mitään väärin. Haluan esittää oman tulkintani asiasta. Parisuhteessa yksinoleminen ei tarkoita hetkiä, jolloin saa olla konkreettisesti yksin. Sekin on tärkeää, että saa oikeasti olla yksin. Ilman kenenkään häiritsevää seuraa. Valua omissa ajatuksissa ja eritteissä pitkin huonekalujen pintaa. Ehkä tärkeämpää on saada välillä olla henkisesti yksin. Parisuhteen toinen osapuoli voi olla fyysisesti paikalla, mutta muuten hän loistaa poissaolollaan. Hän ei ole vieressä nyppimässä kirppuja eikä mustapäitä, vaan on läsnä ihmisenkuorena jossakin näkökentän sivupoluilla. Saamalla oma tilaa lähtemättä mihinkään. Se on yksinolemista parisuhteessa parhaimmillaan. Kaira olkapäällä kulkeva ihminen on aina kävelevä hätähuuto. Sillä eihän kukaan täysijärkinen pilkillä viihtyäkseen istu.

Olen rakentanut ajatuksissani parisuhteille yksinäisyyden huoneen. Se on seinällinen tai seinätön huone, jossa parisuhteen toinen osapuoli saa olla aivan rauhassa ja aivan sellaisena kuin itse haluaa. Se on huone, jonne kumppanilla on ehdoton porttikielto. Ja sitä kieltoa on kunnioitettava. Hätätilanteen sattuessa on parempi ensin kysyä apua naapurilta kuin häiritä yksinäisyyden huoneessa olevaa kumppania. Se on pyhä huone, jossa pidetään yksinäisyyden messua. Siellä voi rassata autoa, polttaa piippua, katsoa pornoa, hakata vasaralla, järjestellä postimerkkejä, maalata taulua, kirjoittaa runoa, palvoa saatanaa, kuunnella kiekkokierrosta, heittää tikkaa, nostella painoja tai lukea sisustuslehtiä. Olen antanut huoneelle nimeksi mieshuone. Ihan vain siksi, että mieshuone kuulostaa hyvältä sanalta. Jokainen antakoon sille oman nimensä. Huone soveltuu niin miehille kuin naisillekin. Kumpikin parisuhteen osapuoli rakentakoon itsellensä sellaisen. Väitän, että huone pidentää parisuhteita kymmenillä vuosilla.

Minulla on mieshuone. Se on seinätön malli. Se on enemmänkin mielen tila kuin varsinainen huone. State of mind. Huoneessani pitää olla fyysisinä olomuotoina sohva, pöytä ja televisio. Kaikki muut huonekalut on mielen sisässä. Mieshuoneessani pidän eräänlaisen vajaan kahden tunnin messun. Jumalana palvon jalkapalloa. Istun sohvalla. Kädessäni pidän tuopissa olevaa tuontiolutta. Mielummin pitäisin viinilasia, mutta viini ei millään sovi jalkapallon kanssa. Ne riitelevät keskenään. Välillä lasken oluttuopin pöydälle ilman tuopin alustaa. Mieshuoneessani sellaista ei tarvita. Vajaan kahden tunnin ajan olen kuin transsissa. Minulla on suu hieman auki, sieltä valuu pienenä norona tuontiolut paidalleni. Kurkustani kuuluu pientä tasaista ynähtelyä. En kuule kuin selostuksen. En näe kuin sortseihin pukeutuneita miehiä. Aivan sama vaikka sohvan toisella reunalla tanssisi ryhmä alastomia baltialaisia naisvoimistelijoita. En huomaisi. Kahden tunnin jalkapallojooga omassa mieshuoneessani. Ja katso, kun tulen huoneestani ulos, olen entistä ehompi aviomies. Osaan laittaa astiat oikeisiin laatikoihin ja rakkauteni on ylitsevuotavaa kuin kaivosyhtiö Talvivaaran kipsisakka-allas.

Minulla on unelma. Monella historiasta tutulla miehellä on ollut. Haaveilen todella järeästä mieshuoneesta. Omasta kirjastohuoneesta. Se olisi ihanaa. Mieleni kiihottuu pelkästä ajatusesta. Opettelen polttelemaan paksuja kuubalaisia sikareita. Viskiä osaan jo jonkin verran juoda. Voisihan sitäkin harjoitella ennen unelman täyttymistä. Minulla olisi huoneessa musta nahkainen nojatuoli, joka narisisi eroottisesti perseeni alla aina kun kävisin kaatamassa itselleni uuden paukun. Kirjahylly miltei kaatusi hyvien kirjojen painosta. Stereoni soittaisivat musiikkia ajalta, jolloin sitä osattiin vielä tehdä. Itken liikutuksen kyyneliä pelkästään kun kirjoitan tätä. Ehkä kauneinta mitä olen koskaan kirjoittanut. Siitä tulisi sellainen hifistelyhuone. Lukisin oikeaa kirjallisuutta, kuuntelisin oikeaa musiikkia, nauttisin oikeita juomia ja suhtautuisin rakentavan ylimielisesti kaikkiin junttijuttuihin. En kestä enää. En näe kirjoittaa. Näppäimistö on märkä. Tyydyn toistaiseksi mieshuoneeseen, joka minulla on. Kesäkuussa alkaa kuukauden kestävä jumalanpalvelus, jalkapallon MM-kisat. Mieshuoneelle on käyttöä. Voi olla, että kuukauden jälkeen minulla ei muita huoneita enää olekaan. En mieti sitä. Etenen sana kerrallaan.

Anna-Stina Nykänen kirjoittaa kolumnissaan: Huvittaa, kun mies on pitkillä työmatkoilla ja kaikki kehuvat, miten minä joudun venymään. Silloinhan olen vapaa! Saan istua yksin bussissa ja ajatella rauhassa pilkkijöitä. Annetaan niiden miesten olla rauhassa. Kas, kun mies pilkkii, nainenkin saa olla rauhassa.

Hei kaikki, annetaan miehen olla rauhassa. Annetaan naisen olla rauhassa. Rakennetaan yksinäisyyden huone. Mielen sisään tai rakennukseen. Se on samantekevää. Tärkeintä on, että jokainen saa olla parisuhteessa yksin. Paikassa, jonne suurellakaan rakkaudella ei ole omaa avainta.

tuomari nurmio-rannanjärvi elää.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram