Viikko 15

Kiasman pieruhuone ja muita parisuhdepieruja.

Pierua pidättävällä on paljon salaisuuksia. Näin minulle on sanottu useamman kerran. Seurassa pierevä on avoin ja rehellinen ihminen, joka ei pidä mitään sisällään. Hän kertoo mielipiteensä, vaikka sitä ei kysytä. Hänellä on mielipide kaikkeen, josta hän ei edes mitään ymmärrä. Hän on suora, teräväsanainen ja kaunistelematon. Hän saattaa rehellisyyspuuskassaan sanoa vaikka kuinka provosoivasti ja loukkaavasti, koska miksipä hyviä sanoja sisällä on haudottava. Seurassa pierevä hyökkää suoraan kohti. Herkkänahkaisemmat ovat ihmeissään, kun seurapieru suhauttaa huoneen täyteen pistäviä sanoja ja pistävää hajua. Vastuu on pierua pidättävällä. Hänen on otettava vastaan suullinen tai kemiallinen kaasuhyökkäys. Ei ole vaihtoehtoa. Flatusdemoni on ehdoton. Se mikä on tullakseen, on tullakseen. Jarrua tai sulkijalihasta käytetään vain kuoleman kasvojen edessä, jos silloinkaan.

Elän parisuhteessa, jossa vastakohdat leikkisästi sanoen täydentävät toisiaan. Olen hienopieru. Meillä on keittiössä viestivihko, johon kirjoitamme toisillemme viestejä päivittäin. Se on ihan herttaista. Vaimoni kirjoitti viestivihkoon päivämäärän, jolloin pierasin ensimmäisen kerran hänen kuullensa. Se oli noin vuosi tapaamisemme jälkeen ja sekin oli vahinko. En ole vielä täysin varma, oliko kyseessä pieru vai repesikö minun sisältäni joku sauma valtavan salaisuuspainon alla, päästäen pienen narahtavan äänen. Joka tapauksessa se kirjattiin vihkoon pieruna ja nyt meillä on aina heinäkuussa ensimmäisen pierun vuosipäivä. Käymme yhdessä syömässä ja hemmottelemme toisiamme. Hääpäiväkään ei tule olemaan niin tärkeä kuin vuosipierupäivä. Myönnän minä sen. Olen pidättäytyvä pierujen ja sanomisten suhteen. En ikinä pääse vaimoni tasolle. Kummassakaan. Siitä myöhemmin. Ongelmani on häiritsevä. Siinä missä vaimoni huutaa naama rabiesvaahdossa rajuja sanoja, minä en saa sanottua takaisin. Tai sanon minä. Kolme päivää tapahtuman jälkeen, jolloin se on vain säälittävää. Se on kuin tekisi jääkiekossa maalin kolme päivää sen jälkeen kun peli on jo päättynyt. Ei vaikutusta lopputulokseen. Pierujen suhteen tasoero on vielä valtavampi. Siinä missä minä pidättelen pierua kotonakin, vaimoni päästelee äänettömiä yhtiömiehiä kaikkialla missä kulkee. Silloin pitää päästää kun siltä tuntuu-motolla vaimoni liukuu pitkin kaupan- ja ravintolankäytäviä ja jättää vastuun kuulijalle.

Törmäsin ensimmäisen kerran vaimoni pidättämättömyyteen heti ensimmäisenä syksynä. Oli esitetty toiveita spontaaniin eroottiseen viestintään. Vaimoni oli sopivasti keittiössä kauniissa mekossaan, kun tein täsmähyökkäyksen hänen mekkonsa alle. En voinut arvata, että muutamia sekuntteja ennen hän oli päästänyt vapaaksi kolmen aiemmin syödyn päärynän lopputislaukset. Sen hyökkäyksen jälkeen mahdollisista jälkikasvuistani tulee kaksipäisiä. Niin ja erotiikka jäi siltä illalta. Toinen ikimuistoinen tapahtumaketju sijoittuu nykytaiteen museo Kiasmaan Helsingissä. Kierreltiin vaimoni kanssa eri huoneita. Menin vaimoni jälkeen pieneen huoneeseen ja sinne päästyäni haistoin hirvittävän munapierun hajun. Olin aluksi, että se on eräänlaista nykytaidetta. Mahdollinen kannanotto maailman epäkohtia vastaan. Pidin sitä jopa hyvänä ideana, että museovieraat joutuvat yllättävän hajusaasteen keskelle. Myöhemmin minulle selvisi, että asun yhdessä kyseisen kannanoton kanssa. Taide menetti merkitystänsä. Saksan Bremenissä pidättämättömyys meni jo mustan huumorin puolelle. Bremenissä sijaitsee tiedepuisto, jossa vierailimme. Siellä oli sellainen pimeäkäytävä, jossa täysin sokkona piti löytää tie sokkelosta ulos. Sokkelossa oli useita ihmisiä kerrallaan sisällä. Niin, tiedättekin loput. Muistaen saksan traagisen historian yhdistettynä pimeyteen ja yllättävään kaasuhyökkäykseen paikassa, josta ei ollut ulospääsyä. Pieruhuumori saavutti tasoa, jossa liikuttiin jo hyvän maun rajamailla. Ainoa kerta, jolloin vaimoni on syystä tai toisesta pidätellyt itseään, sijoittuu erääseen vappupäivään. Ulkoilimme koko päivän ja pidettiin kaikkea kivaa. Pitkän päivän uuvuttamina tulimme viimein kotiin, menimme hissiin, suljimme hissin ovet ja siihen pidättyvyys loppuikin. Koko päivä raitista ulkoilmaa ja lääniä olla oma avoin itsensä, mutta kaikki se avoimuus oli säästettävä taas kerran suljettuun tilaan. Sillä kertaa se tuntui jo henkilökohtaiselta kannanotolta.

Olen hienopieru. Olen etsinyt netistä ryhmiä, jossa pääsisi puhumaan rehellisesti asiasta. Saisi vertaistukea ja se voisi auttaa minua kohti avoimuuden aikakautta. Pidän pääni sisällä asioita, joita en uskalla puhua. Tiedän sen, että usein asiat ovat pääni sisällä paljon isompia kuin ne todellisuudessa ovat. Pidättelen silti. Riitatilanteissa suljen itseni täysin. Mistään reiästä ei pääse minkäänlaista ilmaa minnekään. Haluan jotain muuta. Haluan, että tulevaisuudessa seisomme vaimoni kanssa Ikean lihapullajonossa ja päästän ilmoille häiritsevän kovaäänisen traktoripierun, jonka jälkeen nostan voittajan elkein käteni pystyyn ja huudan: Tässä näette suomalaisen avoimen miehen, joka ei koskaan pidättele enää mitään. Nimikirjoituksia, nimikirjoituksia, ottakaa persposket esiin, niin kirjoitan.

Olen silti sitä mieltä että,

Ei aina tarvitsisi sanoa kaikkea mitä mielessä pyörii.
Ei aina tarvitsisi päästää kaikkea mitä vatsan pohjalla pyörii.
Voisi kohtuullistaa.
Olla vähemmän rehellinen.
Joskus pieni valkoinen valhe on paljon suotavampaa kuin haiseva totuus.

Tahdon loppuun kiittää vaimoani, joka antoi luvan kirjoittaa tämän blogin. Tämä tie vie meidät joko loppuelämän kestävää harmoniaa tai kohti helvettiä.
No, elämässä pitää olla jännitettä.

cmx-kultanaamio

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram