Viikko 48

Ei koskaan liian myöhäistä hankkia onnellinen parisuhde.

Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman kirjoitti vuosia sitten teoksen Ei koskaan liian myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus. Lainaan hänen otsikkoonsa koskemaan parisuhdetta. Samalla tämä kirjoitus haluaa antaa ylistystä pitkille parisuhteille, mutta myös uskallukselle erota. Puolet solmituista avioliitoista päätyy eroon. Voisi ajatella, että se on masentava määrä, mutta asian voi ajatella myös niin, että puolet solmituista avioliitoista ei päädy eroon. Se on kunniotettava määrä, sillä kahden ihmisen rakkaussuhde on kaikkea muuta kuin kultareunuisten pilvien päällä vaeltamista. Koko elämän kestävä parisuhde on yhtä suuri ihme kuin siittiön kiinnittyminen munasoluun ja sen tuloksesta syntyvä lapsi. Saman aikaan hyvin mahdotonta ja hyvin mahdollista.

Minä uskon elämän pienuuteen. Siihen, että mitä vähemmän tilaa, sitä enemmän tunnetta. Pienet kyläkaupat ovat ajatuksellisesti paljon sympaattisempia kuin helvetilliset automarketit. Pieni tila, suurempi tunne. Seksissä suurin osa tapahtuu ihmisen aivoissa. Toimintaa edeltää aivojen aktivoituminen. Parisuhteessa suurin osa tapahtuu ajatuksissa. Jos parisuhteen ympäriltä riisuu kaiken turhan, niin jäljelle jää parisuhteen pehmein ydin, toisen ihmisen läheisyys. Toisen ihmisen läheisyydestä alkaa parisuhde ja kaikki mitä sen ympärille aletaan rakentaa on parisuhteen kannalta epäolennaista ja jopa tuhoavaa. Kun ihminen kohtaa ihmisen ja tuntevat koskettaessa toisiaan suurta yhteenkuuluvuutta ja nautintoa, niin parisuhteen ydin on saavutettu. Kohtaamisen aikana ympäristö ja aika lakkaa olemasta. Niillä ei ole hetkelle mitään merkitystä. Siinä on parisuhteen suurin ydin tiivistettynä. Kaksi ihmistä. Läheisyys. Yhteenkuuluvuus. Tunne. Pieni tila. Ollaan parisuhteen kyläkaupassa, jossa tiskin takana seisoo sympaattinen myyjä vanhan veivattavan kassakoneen kanssa. Ilmassa leijuu vastakeitetyn kahvin tuoksu ja seinissä väreilee hiljaisuus.

Mitä tapahtuu kohtaamisen jälkeen? Viivytellään muutama vuosi parisuhteen kyläkaupassa. Viihteeksi riittää kumppanin silmät ja yhteiseksi harrastukseksi jokapäiväinen seksi. Kaikki on riittävää. Parisuhteeseen riittää yksi huone eikä pieneen mieleenkään tule laajentuminen. Seuraavina vuosina pienuus alkaa ahdistaa. Seinät alkavat kaatua päälle ja kyläkaupan valikoima on auttamatta liian suppea. Aletaan yhdessä laajentamaan parisuhteen kokoa. Hankitaan taloon lisää huoneita, pihaan lisää autoja ja huoneisiin lisää huonekaluja. Viihteeksi tarvitaan viidenkymmenen tuuman televisio ja yhteiseksi harrastukseksi kuntosalikortit eri saleille. Talossa alkaa olla niin paljon huoneita, että kumppania ei sieltä edes löydä. Kaksi ihmistä. Yhteenkuulumattomuus. Tunnekylmyys. Suuri tila. Ollaan parisuhteen automarketissa, jossa pitkien ankeiden käytävien päästä alkavat uudet pitkät käytävät. Käytävillä kulkee ilmeettömiä parisuhderobotteja, jotka ahdistuneina etsivät kumppaniaan, leipäosastoa ja elämäntarkoitusta löytämättä lopulta mitään niistä. Ilmassa leijailee pettymys ja epätoivo ja seiniin on kirjoitettu synkkä loppu.

Sama kaava. Eri ihmiset. Eri automarketit. Kyläkaupat ovat kuolleet sukupuuttoon. Iso tila jyrää pienemmät tilat alleen. Kaikessa. Ihmiset alkavat ottaa sen totuutena. Pakko olla isoa. Pieni ei riitä. Pakko olla valikoimaa. Pakko olla enemmän. Parisuhteessa pieni ei riitä. On oltava puitteet. On oltava raamit. On tarjottava kolmen lajin illallinen tuttavapariskunnalle. Pitää matkustaa entistä kauemmaksi. Pitää olla koko ajan menossa. Pitää. On pakko. Olla. Liikkeessä. Ja mitä tapahtuu. Mitä enemmän maailma on auki, mitä enemmän ovia on avoinna, mitä pidempiä on automarketin käytävät, sitä pienemmäksi ihminen tuntee itsensä, sitä ahdistuneemmaksi ihminen tuntee itsensä tavarahyllyjen edessä, jotka nousevat taivaaseen asti. Ilmassa ei leiju vastakeitetyn kahvin tuoksu vaan älypuhelimien jatkuva piipitys. Tule. Mene. Rakenna. Älä pysähdy. Elämän kello kulkee kohti kuolemaa ja kuoleman saapuessa jäljelle jää kasa tyhjiksi rakennettuja huoneita ja rikottuja ihmissuhteita.

Parisuhteen pehmein ydin. Kun kaksi ihmistä kohtaa toisensa. Tuntevat yhteenkuuluvuutta ja nautintoa. Maailma ympärillä lakkaa olemasta. Palata siihen hetkeen. Siihen ensimmäiseen.Olla menemättä automarkettiin. Sulkea älypuhelimensa illan ajaksi. Mennä kumppanin kanssa samaan huoneeseen. Sulkea muiden huoneiden ovet. Sulkea viidenkymmenen tuuman televisio. Katsoa kumppaniaan silmiin. Riisua hänet alasti. Antaa mielen ja huulien liikkua kohti yhteenkuuluvuutta. Riisua itsensä alasti ja sanoa kumppanilleen, että tee minut mahdollisimman isoksi tässä pienessä tilassa. Ja me tehdään toisistamme näkyviä. Huone ympäriltämme pienenee ja lakkaa olemasta. Jäljelle jää vain parisuhteen pehmein ydin. Me.

into my arms

Kommentit (4)

Olen lukenut runsaasti kirjoituksiasi ja haluan jakaa oman käsitykseni parisuhteesta. Väitteet ja mietteet ovat vain omiani enkä suinkaan väitä, että oikeita. Teksteistäsi inspiroituneena tämän kirjoitin.
Ensinnäkään ei ole olemassa mitään parisuhdetta. On vain yksi ihminen, joka nauttii toisen kanssa olosta. Emme me näe toisiamme ulkopuolelta. ”Me olemme parisuhde. Katsellaan meitä, kuin jostain televisiosta.” Ei. Tässä on yksi ihminen. Sinä olet yksi ihminen. Yhdet aivot.
Ja sehän tässä on ongelma. Vaikka yritämme kuinka kipeästi olla kaksi, me olemme yksi. Aina. Siihen ei auta jatkuva romantiikka, fyysinen läheisyys, toisen aikataulujen vahtiminen, yhteisen ajan järjestäminen. Ei, ennen kuin tajuamme, että tässä minä olen yksin ja tällainen olen.
”En ole koskaan tyytyväinen. En ole koskaan täysin tyydyttynyt kumppanistani. Haluan aina jotain muuta, mitä hän on.” Tämä on yksilön perus ydin. Jatkuva muutostila. Oikealle ovelle lähdetään siinä vaiheessa, kun ei etsitä sitä onnea ja tyydytystä toisesta, vaan itsestä.
Keskity siihen mitä itse haluat. Mitä itse haluat antaa tuolle toiselle? Haluatko tehdä hänet iloiseksi? Jos et, niin ole hyvä ja poistu tämän ihmisen elämästä.
Nämä ovat mielestäni hyvin simppeliä itsetuntemusta. Siitä lähtee koko ajatus olla yhteydessä muiden kanssa. Jos sinulla on paha olla itsesi kanssa, en usko, että olo helpottuu toisenkaan kanssa.
Ota kynä ja paperia ja selvitä ensin, kuka itse olet. Mitä oikein haluat?
Minusta on kukkua, että puhutaan jostain alkuhuuma vaiheesta, joka sitten tasaantuu. Kyse on yksinkertaisesti tottumisesta ja kyllästymisestä. Sinun on vain löydettävä se vipu, mikä saa sinut kiinnostumaan tuosta toisesta. Onko se hänen älynsä, väittelynhalunsa tai huumori? Sitten kun löydät väylän, mikä saa sinut uudelleen ja uudelleen kiinnostumaan kumppanistasi ollaan jo voiton puolella.
Sillä sinä kamppailet itsesi et puolisosi kanssa. Puolisosi ei ole koskaan sinä etkä sinä puolisosi. Siksi on kyse vain yhdestä ihmissuhteesta ja se on se, minkä teemme itsemme kanssa.

Löysin vasta blogisi ja olen lukenut tekstejä kiinnostuksella. Upeaa, rikasta pohdintaa. Arvostan kovasti sitä realismin ja romantiikan suhdetta, mikä teksteistä nousee. Uskon, että parisuhteen onni on juuri niiden kahden leikkauspisteessä.

Anonyymi

Eksyin vahingossa tänne sivulle ja luin tekstisi. Täytyy kyllä sanoa että hiton hienoa tekstiä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram