Viikko 40

Aviomies osa 1.

Menin naimisiin toukokuun 18. päivä vuonna 2013. Se oli lämmin ja aurinkoinen lauantai. Samana iltana Tanska voitti euroviisut. Muistan kun seisoimme siinä papin edessä. Hän puhui ihan kauniisti. Hän puhui ihan asiaa. Että parisuhde alkaa siitä, kun juhlat ovat ohitse. Kun valkoiset pöytäliinat riisutaan juhlapöydistä, paljastaen alta ajankuluman salipöydän. Avioliitto. Se on yksi parisuhteen muoto. Pappi kysyi kysymyksen. Tahdonko jumalan ja tämän seurakunnan edessä luvata rakastaa. En minä heille halunnut mitään luvata. Minä katsoin sinua silmiin ja halusin luvata sinulle. Tiesin ne myötä- ja vastamäet. Tiesin ne pöytäliinojen alta paljastuvat ajankulumat salipöydät. Katsoin sinua silmiin ja halusin luvata sinulle. Ensimmäisessä penkkirivissä istui lapseni. Hänelle halusin luvata. Jumalalle minun ei tarvinnut luvata mitään. Meillä ei ole suhdetta. Jos jumala jossakin muodossa tapahtumassa olikin, se oli rakkautena katseittemme välissä. Puolituntia ja minusta tuli aviomies.

Aviomies. Minä olen sinun aviomies. Mitä haluaisin sinulle siitä kertoa. Mitä se merkitsee. Instituutiona avioliitto ei merkitse mitään. Minulle se on lupaus yrityksestä elämänpituiseen parisuhteeseen. Lupaus yrityksestä. Ei lupaus onnistumisesta. Seisoin edessäsi ja pujotin sormeesi sormuksen, merkiksi että rakastan sinua. Siksi että rakastan sinua. Ei sillä muulla ole mitään merkitystä. Lupaus antaa sinun tulla niin lähelle minua kuin minua lähelle voi vain tulla. Ihan perille en päästä. Minussa on huoneita, joissa haluan käydä ensin itse ennenkuin päästän sinut niihin vierailulle. Toiveita. Toiveita siitä että sinä teet samoin. Päästät niin lähelle kuin vain uskallat päästää. Emmekö me siinä tilassa juuri sitä toisillemme lupaa. Yksinoikeutta toistemme syvimpiin huoneisiin. Suurin asia rakkaudessa. Parisuhteessa. Ottaa toinen lähelle rikkinäisenä, keskeneräisenä ja vailla vastauksia. Voiko toiselle ihmiselle enää enempää antaa kuin suurimmat tunteensa, suurimmat pelkonsa, suurimmat surunsa, suurimmat ilonsa. Antautua toiselle. Se on rohkeinta mitä ihminen voi elämässään tehdä. Antaa tunteensa toisen käsiteltäväksi. Sillä saa aikaan joko jotain hämmentävän kaunista tai musertavan pahaa. Särkynyt sydän luutuu kauemmin kuin sääriluu. Silti se riski on otettava. Muuten avioliitosta tulee vain kahden ihmisen yhteinen talous.

Haluan miehenä sinulta muutamia asioita. Että otat minut lähellesi silloinkin kun sitä vähiten itse kaipaat. Haluan että katsomme toisiamme välillä toistemme silmillä. Teemme asioita toisen toivomuksesta. Me voimme ja meidän pitää olla irti toisistamme. Meidän pitää elää omaa elämäämme, mutta tulla vastaan silloin kun toinen sitä pyytää. Sitä varten olemme toisillemme. Emme vain jakamassa niitä riemun tunteita. Emme vain repimässä vaatteita toistemme päältä kiihkon vallassa. Me olemme olemassa toistemme tukena, kun omat tuet ovat liian hataria. Haluan että otat minut vastaan silloinkin kun vähiten sitä ansaitsen. Silloin kun syvistä huoneista saapuneet sudet ovat raadelleet kasvoilleni verisiä naarmuja. Sillä kun ihminen on päästänyt toisen niin lähelle kuin vain ihmisen voi päästää, niin siellä on pysyttävä silloinkin kun tekisi mieli paeta. Me olemme parisuhteessa toisiamme varten. Elämässä itseämme varten. Jos vain uskallamme katsoa toisiamme oikeasti silmiin. Uskallamme kuunnella ne kuiskatutkin sanat. Uskallamme jakaa ne kielletymmätkin tunteet. Pysymällä paikalla silloinkin kun tekisi mieli paeta. Silloin voi tapahtua seuraava.

Kaksi vanhusta kävelee käsi kädessä kadulla vastaani. Heidän askeleissaan kaikuu yhteisten vuosikymmenten äänet. Askeleet ovat hitaat. Heillä ei ole kiire enää minnekään. He kuuntelevat tuulen heiluttamien puiden suhinaa. He ovat yhteinen tarina. He kantavat käsissään toinen toistansa. He pysähtyvät penkille istumaan. Hymyilevät ohikulkeville ihmisille. Kuin kertoakseen, että kaikkeen on olemassa pieni mahdollisuus. Siihenkin että kuolema meidät erottaa. Vanhukset nousevat ja jatkavat kävelyään. He kävelevät minusta poispäin. Kohti horisonttia. Häipyvät näkyvistäni ja jatkavat hymy kasvoillaan kävelyään kunnes kuolema heidät erottaa.

mies eikä poika enää

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram