Viikko 49

Joulu tulee vanhojen muistojen tulvana.

Se asunto on sisustettu tyhjillä pulloilla, tuhkakupilla, lehtipinolla, einesruoan pahvikuorilla ja likaisella, lakanattomalla patjalla. Oven tulee avaamaan elämän rypyttämä mies. Hän kävelee katkoen, niin kuin tyhjien pullojen peittämän kodin yksinäinen asukas usein kävelee. Hän kaataa itsensä patjallensa ja katsoo minua surullisilla silmillään. Teen mitä työni puolesta pitää tehdä. Samalla kuuntelen, kun hän kertoo pojastaan. Hänen sanoistaan paistaa ylpeys, vaikka ei ehkä ole nähnyt poikaansa aikoihin. Laitan oven jälkeeni kiinni. Hän käärii itselleen sätkän, avaa pullon ja jää patjalleen vastaanottamaan tulevaa joulua, joka tulee vanhojen muistojen tulvana. Menen autoon istumaan. Pysähdyn liikennevaloihin. Radiosta kuuluu pojan laulu, josta likaisella patjalla tupakoiva mies kertoi ylpeällä äänellään. Kuuntelen sanoista, että laulaako hän isästään. Ehkä ne sanat sointuu molleina säveleissä. Minua itkettää.
Ihminen kuljettaa mukanaan tarinaa. Jokaisella on tarina kerrottavana. Emme voi tietää likaisella patjalla makaavan miehen tarinaa. Hän itse sen tietää ja osa hänen läheisistään. Minä näen vain ihmisen, jonka liikkeet ja katse kertovat toisen ihmisen kaipuusta. Näen miehen, joka pitää pullonsuuta toisen ihmisen huulina. Kuulen miehen sanoissa pyynnön, että joku tulisi katsomaan. Kysyisi kuulumisia. Antaisi ehkä anteeksi. Ehkä likaisella patjalla makaavan miehen täyttää liian suuri häpeä, että hän ei edes ymmärrä pyytää anteeksi. Ehkä hän on luovuttanut. Ainoa mikä on jäljellä ovat muistot vanhasta, ylpeys pojastaan ja odotus, että joku päivä hänen ovikellonsa soi.
Vaikka hän tietää, että aattoaamuna käytävä on hiljainen ja ainoa ääni on naapurihuoneistosta kuuluva huuto, jota pitää jo valmiiksi humalassa heräävä suruihminen.
Joulu on läheisyyden juhla. Mitäpä muutakaan. Syksyn pimeys taittuu valon voitoksi ja vierellä ovat he, joiden vuoksi pimeyden läpi on tultu. Tämä viikonloppu oli isi viikonloppu. Me teimme lapseni kanssa joulua. Sidoin joulukuusen valot itseeni ja lapseni laittoi päähäni joulutähden. Isi oli hetken joulukuusi. Koira söi salaa viisi joulutorttua, jotka vaivalla uuniin väänsimme. Pelasimme pelejä. Hävisin ne kaikki. Tänä viikonloppuna oli joulu. Ulkona satoi kevyesti lunta. Iltasadussa Jesse-kora pääsi veneretkelle. Elämä on läheisyyden juhla. Vein tyttäreni äidilleen. He lähtevät huomenna viettämään joulua toiseen kaupunkiin. Lapseni saa hyvän joulun. Tulee joulupukki ja maahan sataa pysyvä lumi. Ensi jouluna minä näen ilon tyttäreni kasvoista, kun paperin alta paljastuu salaisuus. Niin on hyvä. Portaat ylös tuntuivat pitkiltä. Rappukäytävän valot sammuivat kesken kävelyn. Minua itketti. Halusin, että sisällä odottava ihminen ottaisi minut lähelleen. Mitäpä muuta.
Mies likaisella patjallaan kuuntelee poikansa sanoja. Ne ovat täynnä rakkautta ja lohtua. Sanat kaikuvat vanhan kelloradion kaiuttimesta. Mies tuntee ylpeyden pistoksen rinnassaan ja häpeän. Joulu tulee vanhojen muistojen tulvana. Miestä itkettää.

Tämä teksti on omistettu ihan kaikille. Sillä.
Jokainen ihminen on kosketuksen arvoinen.

Väliaikainen  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram