Välillä ikävä valuu yli. Iltaisin väsyneenä, kun näkee värikkäässä hammasmukissa hieman pienemmän hammasharjan kuin ne kaksi muuta ovat tai kun lastenhuoneen sängyllä lojuu leikin jäljiltä jääneitä pikkukoiria. Tahtoisi mennä istumaan sängyn viereen, ottaa iltasatukirja esille ja lukea muutama sivu sitä taas eteenpäin ja myöhemmin kävellessään huoneen ohi, nähdä nukkuva. Niinä illan syvinä hetkinä, ikävä valuu yli.

Tänään ikävää ei tarvitse valuttaa. Istun autossa koulun pihassa. Koulun päättymisestä on jo vartti, mutta ketään ei näy missään, kunnes nurkan takaa vetelehtii hyvin hitailla askeleilla joukko tyttöjä. Yksi heistä tekee nopean vilkaisun autoa päin ja alkaa tulla kohti. Kuulumiset on nopeasti vaihdettu. Oliko kiva koulupäivä. Ihan tavallinen. Mitä oli ruokana. En muista. Tuliko läksyjä. Joo. Repusta kaivetaan esiin puhelin. Ääniviestejä ei voi aukaista, koska en saa kuulla. Laitetaan Sannin levy soimaan.  Silmiä häikäisee kirkas auringonvalo, joka valaisee maisemaa vielä tänäänkin, vaikka tuuli on tehnyt ilmasta viileämmän. Harmitellaan ääneen, että aurinkolasit unohtuivat kotiin molemmilta. Onneksi eläinten muotoisia pilviä ajautuu auringon eteen. Näytös on miltei samanlainen kuin monena muinakin keskiviikkoina.

Tyttö tekee läksyt lattialla. Koulupöydän pinta on liian täynnä kaikkea muuta. Pian lastenhuoneen ovi sulkeutuu. Jos kävisin avaamassa sen, näkisin tytön sängyn päällä, kuulokkeet korvilla, joiden piuha olisi kiinni puhelimessa. Sormet liikuttelisivat leikkikoiria. Oikea koira makaisi sängyn toisessa päädyssä. En mene kuitenkaan avaamaan ovea, sillä sen sulkeminen on merkki siitä, että hän haluaa olla hetken yksin, tehdä asioita, jotka ovat tärkeitä. Sitä paitsi hieman myöhemmin, kun olisimme syöneet, hän kysyisi minulta, että mitä me voitaisiin yhdessä tehdä.

Päätämme lähteä ulos. Aurinko hohkaa niin kutsuvana, että sisälle jääminen tuntuisi väärältä. Vapusta on jäänyt täyteen puhallettuja ilmapalloja. Otamme kaksi niistä mukaan. Tyttö ottaa keltaisen ja minä punaisen värisen. Heitämme ne kerrostalomme takapihalla olevalla nurmikkoalueella ilmaan niin, että tuuli alkaa viedä niitä holtittomasti. Yritämme nauraen saada kiinni. Kunnes tapahtuu jotain poikkeuksellisen kaunista. Talomme nurkalla tuuli on pyörteinen. Pallomme alkavat kiertää toisiaan, kuin ajaen toisiaan takaa. Välillä ne erkaantuvat toisistaan, kunnes palaavat taas lähekkäin. Tyttö näkee siinä kaksi hassusti liikkuvaa ilmapalloa ja yrittää ottaa puhelimellaan videokuvaa. Minä näen siinä paljon enemmän. Näen sen lohdullisen ajatuksen, että vaikka pallot välillä leijailevat kauaksi toisistaan, niin lopulta ne palaavat aina yhteen. Mitkään maailman tuulet eivät erota niitä koskaan.

Illalla mietimme, että mitä voisimme tehdä viikonloppuna. Lauantaiksi on luvattu sadetta. Tyttö sanoo, että tykkää kävellä sateessa. Päätetään tehdä niin, mennä sateeseen kävelemään. Nappaan tytön syliini, mutta niin kuin usein, hän yrittää 9-vuotiaan päättäväisyydellä rimpuilla irti. En päästä heti, vaan halaan lujasti. Tyttö laittaa repun selkään, minä otan tytön reppuselkään, kysyn, että kuka ottaa minut reppuselkään.  Kävelemme kohti bussipysäkkiä. Tuulen kosketus iholla tuntuu viileältä.

Tytön huoneen lattialla on punainen ilmapallo. Keltaisen hän tahtoi mukaansa. Avatun ikkunan rakosesta huoneeseen löytävä tuulenvire heiluttaa palloa. Tänä yönä pallot liikkuvat tuulen mukana vähän kauempana toisistaan, mutta tiedän, että pian pallot ovat taas toisiaan lähellä. Koulupöydällä odottaa iltasatukirja lukijaansa ja hammasmukissa hammasharja harjaajaansa.

Mitkään maailman tuulet eivät tule koskaan muuttamaan pallojemme lentorataa. Ne ovat yhdessä ikuisesti ja puhallettu täyteen sellaisella rakkaudella, että eivät tule puhkeamaan, vaikka sattuisivat osumaan terävään reunaan.

Kaunis keskiviikko oli lopputekstejä vaille valmis. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat