Luin sinkkukirjaa. Siinä lukiessasi, mieleeni tuli oma viimeisin sinkkuaikani. Oltiin vuodessa 2003. Se oli kaiken kaikkiaan hirveä viikko. Muistan, kun ensimmäisenä aamuna herätessäni menin vanhasta muistista vessan oven eteen odottamaan, että pääsisin sinne. Päivä ei sujunut aamua peremmin. Kukaan ei ollut sanomassa, että mitä milloinkin kuuluu tehdä ja missä on minkäkin tavaran paikka. Onneksi loppuviikosta ymmärsin mennä baariin. Tajusin alle viikossa, että ei ole sinkkuelämä minua varten.

Saanen kertoa vähän parisuhteista. Tai sitähän minä olen tässä tehnyt jo reilun kolmen vuoden ajan. Ei tule isona yllätyksenä, kun sanon, että rakastan parisuhteita. Se on opettavaista, kun on toinen ihminen peilinä omalle toiminnalleen. Kyllähän siitä peilistä näkee välillä asioita, joita ei tahtoisi itsestä edes nähdä. Hyvä nekin on nähdä ja tiedostaa. Mistä sitä muuten ymmärtäisi korjata vähän käyttäytymistään, ellei se toinen osoittaisi niitä paikkoja, jossa käyttäytymistä olisi syytä vähän muuttaa.

Kun kirjoitin, että rakastan parisuhteita, niin tarkoitin sillä sitä, että rakastan tietynlaisia parisuhteita. Minä en pidä siitä, että ihmiselle osoitetaan jokin neliönmuotoinen alue, jonka sisällä pitää pysyä. Uskon, että ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun hän käyttää luovuuttaan elämänsä järjestämiseen. Sellaiseen parisuhteeseenkin uskon, jossa alue, jonka sisällä toimitaan, on itse muodostettu eikä niin, että se on ulkoa käsin annettu.

Olen kuullut usean vanhemman ihmisen toteavan, että ovat selvinneet yhdessä vanhuuteen asti sisulla ja perkeleellä. Pahaa on useastikin tehnyt, mutta periksi ei vain ole annettu. Varmasti on niin, että kymmeniä vuosia kestävät parisuhteet vaativat ympärilleen sisua ja perkelettä, mutta eihän se niin saa mennä, että sisu ja perkele ovat parisuhteen kantavia voimia. Jos parisuhde alkaa tuntua pakottamiselta ja taistelulta, niin ei se ole sellainen parisuhde, johon kannattaa pitkäksi aikaa jäädä. Ei kenenkään ole syytä valuttaa elämäänsä hukkaan huonossa parisuhteessa.

Enkä minä tällä tarkoita sitä, että heti kun alkaa tuntua vähän tylsältä, niin vaihdetaan vehreämmille nurmikentille. Tarkoitan sitä, että jos vuodesta toiseen parisuhde tuntuu enemmän taistelutantereelta kuin levolliselta piknikiltä aurinkoisella rannalla, niin paisuhteessa ei ole mitään järkeä. Parisuhde ei saa olla joku itseisarvo, että siinä pitää roikkua silloinkin, kun se ei ota toimiakseen. Hyvin monesti ero on parempi vaihtoehto kuin seuraavienkin vuosien pahoinvointi.

Sisulla ja perkeleellä toimiminen johtaa ennenaikaiseen sydän- ja verisuonitautiin. Sitähän meille suomalaisille on toitotettu vuodesta toiseen, että mennään vaikka läpi harmaan kiven. Ja sitten hampaat irvessä mennäänkin ja työn ohessa nautinnostakin aletaan tehdä suoritus. Parisuhde ei saa olla harmaan kiven läpi menemistä. Parisuhteen materiaalin pitää olla jotain huomattavasti pehmeämpää. Sen pitää olla sen harmaan kiven päällä makaamista. Vieläpä niin, että se harmaa kivi on maalattu jollain värikkäämmällä värillä. Rakkaus on jotain hyvin paljon kauniimpaa ja pehmeämpää kuin sisu ja perkele.

Enkä minä usko sisuun ja perkeleeseen missään muussakaan elämän muodossa. Kuten aikaisemmin totesinkin, uskon ajatukseen, että ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun hän saa käyttää luovuuttaan elämänsä järjestämiseen. Harmaan kiven läpi meneminen vaatii voimaa ja jääräpäisyyttä. Harmaan kiven kiertäminen taas vaatii luovuutta ja mielikuvitusta. Sellaiseen maailmaan ja parisuhteeseen minä uskon. Sellaiseen, jossa jokainen päivä ei ole taistelua kaiken olemassaolosta vaan, että olemassaolo on merkki oikein tehdyistä luovista valinnoista.

Tasan kuusi vuotta sitten, heinäkuun kymmenes päivä, tapasin nykyisen vaimoni. Oli helteinen heinäkuinen päivä ja kävin päivällä ostamassa itselleni uuden paidan. Uusi paita päälläni menin tamperelaiseen yökerhoon, jossa punaisiin pukeutunut nainen käveli pöytään juoma kädessään. Tuo paita on käynyt minulle jo hieman pieneksi. Olemme istuneet kiven päällä kuuden vuoden ajan. Kertaakaan ei ole vielä tarvinnut yrittää mennä sen kiven läpi hampaat irvessä. Olemme selvinneet pehmeämmillä tavoilla eteenpäin. Ja niin pitkään, kun parisuhteemme tuntuu enemmän nautinnolta kuin pakolta, niin istumme saman kiven päällä. Parisuhdettamme ei ympäröi ulkoa päin piirretyt rajat, vaan olemme piirtäneet ne itse kaikella sillä luovuudella ja mielikuvituksella mitä meillä on. Jos se joskus loppuu, niin sitten se loppuu. Turha kai se on tulevaa liikaa miettiä ja murehtia.

Siihen me pyrimme, että voisimme vielä pitkään istua saman kiven päällä. Sen, jota olemme kuuden vuoden ajan värittäneet niillä kaikista kirkkaammilla väreillä, joita paletistamme olemme löytäneet. Ehkä kaikkein kirkkain on ollut se rakkaudenpunainen. 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla