Olen ollut nykyisessä parisuhteessa pian kolme vuotta. Sinä aikana olen puuhastellut enemmän asioita kuin koskaan aiemmin. Olen muuttanut kaksi kertaa, ottanut elämäni ensimmäisen asuntolainan, hankkinut koiran, opiskellut kumppanini kanssa uusperheen arkea, oppinut viikkaamaan muovipusseja, opiskellut oppimatta missä järjestyksessä laittaa kauppaostokset kassahihnalle ja edelleen pakata ne oikein muovikasseihin, yrittänyt tuloksetta selvittää mysteeriä, että miksi jotkut lautaset astiakaapissa pitää olla selkä toiseen suuntaan ja toiset selkä toiseen suuntaan, pitämään liv-kanavaa tv:n ainoana kanavana, tutustunut kumppanini tuhanteen sukulaiseen ja kaveriin ja löytänyt uudestaan rakastamisen ilon.

Viime sunnuntaina olimme koiran kanssa metsässä kävelemässä. Kumppanini ehdotti minulle, että miksi en alkaisi kirjoittaa blogia. Hänellä oli ehdottaa aihettakin jo valmiiksi. Kirjoita parisuhteesta. Pohdin asiaa hetken siltä kannalta, että kyllähän minulla melko kattava cv parisuhteesta on jo hankittuna. Saat oikeuden käyttää meidän elämää kirjoituksissasi. Sen jälkeen en enää harkinnut. Siinä oli ne taikasanat, joita olin odottanut ja tätä tilaisuutta en jättäisi käyttämättä. Ihmettelen yhä edelleen, että mikä koira tässä on haudattuna. Vähän sama kuin sanoisi, että kuvaa vaan, meidän käyttöönhän ne kuvat vain tulevat.

Parisuhde. Siitä riittää kirjoitettavaa loputtomiin. Jokainen parisuhde on erilainen, mutta kuitenkin niin samanlainen. Minä kirjoitan yhden näköistä parisuhdenäkemystä blogissani. Se näkemys on muovautunut lukuisista ilon, onnen, pettymysten, haltioitumisten ja kauhun hetkistä. Parisuhteesta on tullut elämäni kulmakivi, tarkoitus tai ehkäpä pakkomielle. Aion teemoittaa tekstini parisuhteeseen liittyviin havantoihin ja kaikki nämä havainnot perustuvat nykyiseen parisuhteeseeni. Tähän lopulliseen parisuhdeversioon, johon olen päätynyt muutamien harjoituskappaleiden jälkeen. Sitä ennen kuitenkin historiaa.

Vuosi 1993. Grunge pauhaa stereoissa. Nirvanan Smells like teen spirit on edelleen parasta mitä maailma on siihen mennessä tarjonnut. Mitä muuta ajassa? Lamaa, työttömyyttä ja lukiota. Vuoden merkittävin tapahtuma on, että onnenpyörä alkaa pyöriä televisiossa. Suhdekokeilut alkaa. Tavoitteena saada parisuhderiippuvuus mahdollisimman nopeasti. Hirvittävää epävarmuutta. Toinen käsi vielä neppiautossa ja toinen tytön lanteilla. Neppiauton saa hyvin jo liikkeelle, tyttöä ei. Mitä hänelle pitää tehdä? 90-luku on parisuhteen ala-aste. Opetellaan lukemaan ja kirjoittamaan. Tyttö alkaa muovautumaan naiseksi ja silloin on syytä aloittaa myös vieraan kielen opiskelu.

2000-luvun alku. Parisuhteen yläaste. Suhdekapinaa. Suhdepuberteettia. Parisuhteen perustoiminnot on jo opittu. Alkaa oppien hiominen timanteiksi. Epävarmuudesta johtuvaa hienoista ylimielisyyttä parisuhdetaidoista. Katso kultaseni minkälaisen vonkaleen olet napannut. Minussa on kaikki. Che Guevara paidassa maailmaa halveksiva ainoan totuuden tietävä aito työläisperheen vesa, joka vähät välittää ulkopuolella hissuttelevasta porvarikansasta. Kultaseni, heittäydy eteeni, niin näytän mitä tarkoittaa kun oikein rakastaa. Vietetään seitsemän päivän viikonloppua. Arki on häviäjille. Maailma tuntuu olevan liian auki +20-vuotiaalle parisuhteilijalle. Sivuun vilkuilua ja pelkoa sivuun vilkuilusta. Parisuhde huojuu nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa.

2000-luvun loppu. Parisuhteen aikuislukio. Havahtuminen, että viikonloppu kestää vain kaksi päivää ja että parisuhde onkin enemmän arkea. Parisuhde on seinien rakentelua, kauppakassien kantelua, herätyskellon ääntä, tiskivuoroja ja lopulta vauvan nukuttamista unettomina öinä. Parisuhde on itsensä ja maailman hyväksymistä keskeneräisinä. Kompromisseja. Che Guevaran paidan käyttämistä aluspaitana. Siellä se on vielä jossain, nuoruuden kapina, mutta Dressmannista ostetun kauluspaidan alle piilotettuna.

2010- loppuelämä. Parisuhteen yliopisto. Ei tämä koskaan lopu. Oppiminen ja opiskelu. Aina tulee eteen uusi aihe, jota harjoitella. Vanheneminen on mahtavaa, varsinkin parisuhteessa. Oppii arvostamaan muovikassien viikkausta, sitä että parisuhteella ja maailmalla on rajat. Se luo turvaa ja levollisuutta. Tämä on nyt paras ja kaunein parisuhteeni ja tällä kertaa minulla on enemmän avaimia käytössä jos tulee vastaan lukkoja, joita täytyy aukaista. Tämä on ihan mahtavaa tämä parisuhteilu, tämä parisuhde. Aion havainnollistaa sen tässä blogissani pala kerrallaan sloganilla huumoria se on huonokin huumori ja sokeria ei koskaan voi olla liikaa.

Ensimmäisen otsikon nimi tulee olemaan: ´ Pakkaa painavat ostokset ensin ja muita matemaattisia parisuhdeneuvoja´.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram