Vappupäivän ratoksi on taas aika vastata Iltalehden Seksi ja rakkaus-palstan lukijakysymyksiin. Ei näitä kysymyksiä minulta ole kysytty, mutta en malta, nämä kysymykset nähtyäni, olla niihin vastaamattakaan.

Pitäisikö seksiä kokeilla ennen avioliittoa?

Kyllä minä vahvasti kannustaisin kokeilemaan. Jos se avioliiton ulkopuolinen seksi nimittäin tuntuukin todella herkulliselta, niin kannattaako sitä ehdoin tahdoin pilata avioliitolla. Se nimittäin on usein niin, että avioliiton jälkeen seksiä ei enää niin tule kokeiltuakaan ja jää yksi erinomainen ja laihduttava harrastus elämästä pois ja seksin tilalle alkaa tulla jotain outoja korvikeharrastuksia, kuten murtomaahiihto tai aikuisten värityskirjat. Sitähän voi ajatella, että ennen avioliittoa sekstailee varastoon, niin voi sitten avioliitossa huoletta keskittyä kaikkeen muuhun parisuhteeseen liittyvään, kuten liiallisen materian keräämiseen ja riitelyyn.

Lapsi näki rakastelumme-mitä teen?

Mitään ei ole tehtävissä. Lapsi on pilalla. Voihan lasta kokeilla vietäväksi seksimanaajan luokse, jossa lapsen kokema näky saataisiin manattua lapsesta ulos. Se on kuitenkin pahimpia näkyjä mitä ihmislapsi voi lapsuudessaan joutua näkemään, kun hän vahingossa hiipii huoneeseen, jossa vanhemmat harrastavat seksiä. Siitä ei moni lapsi enää selviä. Monet vanhemmat ovatkin keksineet ratkaisuksi, että eivät enää harrasta seksiä, kun perheeseen tulee lapsia. Näin moista vaaratilannetta ei pääse edes syntymään. Usein tämä johtaa siihen, että lapsen vanhemmat eivät vähän ajan kuluttua edes asu samassa osoitteessa, joten lapsi ei todellakaan ole enää vaaravyöhykkeellä nähdä vanhempiensa harrastamassa seksiä.

Tyttöystäväni on bi -eikö hän voisi vain päättää?

Kyllä on miehelle sattunut päättämätön tyttöystävä. Miten hän nyt ei osaa vain päättää? Varmasti on käynyt niin, että kukaan ei ole vain kertonut tälle naiselle, että biseksuaalisuus on vain silkkaa päättämättömyyttä. Sitouduttuaan poikaystäväänsä biseksuaalisuus lakkaa olemasta. Minäkin pidin vielä tovi sitten sekä valko- että punaviinistä, mutta sitten valitsin yksi ilta itselleni valkoviinin ja sen jälkeen ei ole kertaakaan tehnyt mieli sitä punaviiniä. Näin se on yksinkertaista, mutta eihän tämä vastuuton ja päättämätön bi-nainen vain tajua. Eihän voi olla niin, että voi tykätä kahdesta eri sukupuolesta tai viinistä samaan aikaan.

Mitä tehdä jos kaverini on homo?

Ryhtyä myös homoksi. Ei ole olemassa vaihtoehtoa, sillä joka tapauksessa homous on tarttuvaa, niin halutessasi jatkaa kaverisuhdetta, sinun on ryhdyttävä myös homoksi. Sen jälkeen sinua ei häiritse homokaverisi seksuaaliset lähestymiset, sillä jokainen homo ajattelee seksiä aivan koko ajan ja ei siinä homoseksikiimassa pysty pitämään libidoa kurissa edes heterokaverien edessä. Helpompaa on siis ryhtyä homokaverin edessä homoksi, sillä se on rasittavaa olla homokaverin seurassa koko ajan varuillaan, että milloin hän alkaa tehdä iskuyrityksiä ja kourimaan pyllystä.

Miksi parisuhteessa ei saisi sekstailla muiden kanssa?

Tämä on näitä läpi elämän mukana kulkevia suuria kysymyksiä. Lapseni kysyi minulta tänään, että miksi ei voi syödä kuutta munkkia ennen lounasta. Minä mietin huomenaamuna, että miksi en voisi kellon pärähdettyä soimaan, kääntää vain toista kylkeä. Vaimoni kysyy päivittäin hiljaa itseltään, että miksi ei voinut valita sitä toista sieltä tanssilattialta. Elämän suuria kysymyksiä, joita kukaan ei ole vielä pystynyt ratkaisemaan. Ja kyllä kai sitä parisuhteessa voi sekstailla muidenkin kanssa, tai urheilussa käyttää kiellettyjä aineita, kunhan ei jää siitä kiinni. Ihminen on vain niin tyhmä ja erehtyväinen, että jättää dopingkassin huoltoaseman pihalle tai puhelimen muistin tyhjentämättä.

Onko väärin miettiä muita seksin aikana?

On väärin olla miettimättä. Seksihän on junassa, bussissa tai vessassa istumisen lisäksi lähes ainoita paikkoja, joissa voi rauhassa miettiä tulevan päivän asioita. Vaimo sanoi kerran suunnitelleensa koko seuraavan viikon työasiansa seksin aikana. Kyllä minä silloin vähän ihmettelinkin, että miksi hän kesken kaiken alkoi kaivaa sängyn vierellä olevasta kassistaan kalenteriaan ja soitti muistaakseni yhden puhelunkin, mutta syy selvisi myöhemmin. Itse olen seksin aikana miettinyt niin monia ihmisiä, että en ole enää ihan varma, että olenko harrastanut heidän kanssaan oikeasti joskus seksiä vai en. Kerran olin hyvin lähellä ratkaista vastauksen kysymykseen, että tuliko ensin muna vai kana, mutta ajatus jäi hieman vajaaksi, koska silloin tuli mies. Liian aikaisin.

Miksi anoppi kiinnostaa vähän liikaa?

Joskus käy niin, että se ensimmäinen lääkitys ei toimi odotetulla tavalla. Voi tulla kummallisia sivuoireita kuten hikoilua, sydämen tykytystä, huimausta ja halua harrastaa anopin kanssa rajua seksiä. Sivuoireiden ollessa näin kovia, kannattaa olla yhteydessä omalääkäriin ja pyytää itselle toista lääkitystä. Jos anoppi tuntuu kiinnostavan lääkevaihdon jälkeenkin, niin kannattaa etsiä netistä vertaistukiryhmiä anoppihimosta kärsiville.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat