Olen viime viikkoina pohtinut munattomuutta. Aihe on juolahtanut mieleen siksi, koska olen saanut useassa kommentissa itselleni munattoman miehen leiman. Kolme viimeistä munattomuuteen kirvoittanutta kommenttia ovat nousseet tottelevaisuudesta, lasten kasvatuksesta ja itkemisestä. Kommenttien perusteella on piirtynyt kuva, että munallinen mies ei kysy vaimoltaan lupaa tekemisilleen, antaa lapselle ruumiillista kuritusta ja ei saatana ainakaan itkemään pillahda missään tilanteessa.

Toisinaan olen alkanut itsekin pohtia, että olenkohan sittenkin munaton. Ovatkohan ne kommentoijat olleetkin oikeassa, jotka ovat ihmetelleet, että voiko ihmisellä, jolla on munat, olla myös tunteet. Jos se onkin merkki munattomuudesta, että on vuodatellut miehenä julkisesti tunteita jo kolmen vuoden ajan. En olekaan mikään miesfriikki, koska tunteiden lisäksi minulla ei ole munaa ollenkaan.

Asia alkoi vaivaamaan minua senkin vuoksi, että tavattuamme nykyisen vaimoni kanssa, hänellä epäiltiin muna-allergiaa. Joten pakkohan hänen on ollut etsiä itselle munatonta miestä, että ei vain tule mitään allergiakohtausta. Minä olin monin tavoin vaaraton hänelle. Hänen iholle ei alkanut nousta patteja tai ihottumaa, kun hän oli lähikontaktissa kanssani. Tämä todisti hänelle, että kyseessä on munaton mies, jonka seuraan voi huoletta jäädä.

Ehkä on kuitenkin niin, että liika tottelevaisuus ei ole munattomuutta. Se, että ei sano mitä oikeasti tuntuu, vaan myötäilee toisen tahtoa, on vain silkkaa epärehellisyyttä. Se on epärehellisyyttä sekä toiselle, että itselle. Kaikkeen käyttäytymiseen on kuitenkin syynsä. Ihminen on menneisyytensä tuotos, joka suurimmaksi osaksi yrittää tehdä asiat aina parhain päin. Ihmisen leimaaminen munattomaksi, tuntematta ihmistä ja hänen historiaansa ollenkaan, kertoo enemmän leimaajasta kuin leimattavasta. Leimaamisessa on aina pieni koulukiusaajan klangi.

En minä tiedä, olenko minä keskimääräistä munattomampi tai munallisempi kuin muut sukupuoleni edustajat. Ei se oikeastaan kiinnosta minua ollenkaan. Ja kuka sen oikeastaan edes määrittelee. Minulla on oikein kivaa itseni kanssa. Se riittää minulle todistamaan olevani oikealla suunnalla. Melko helppo ja tottelevainen olen vieläkin, mutta voin ainakin omassa päässäni kääntää tottelevaisuuden toisen kuuntelemiseksi ja huomioimiseksi. Ja mitä lapsen kasvatukseen tulee, niin jos fyysinen kuritus on merkki munallisuudesta, niin olen erittäin mielelläni munaton sen asian suhteen. Itkemisen suhteen koen jopa pientä ylpeyttä, kun saan kertoa, että itkin viimeksi eilen, kahdesti, ensin lasten elokuvassa ja toisen kerran illalla pysäyttävän tv-draaman edessä.

Sitä paitsi, olen saanut pohdintani asian tiimoilta loppuun käsitellyksi. Kyllä se niin vain on, että joissakin asioissa olen varmasti munattomuuden puolella, mutta joissakin asioissa munallisuuden puolella. Niin kuin meistä ihan jokainen. Ehkä kaikkein munattomin on hän, joka sitä asiaa ei itselle uskalla myöntää, vaan vetää vahvalla päälle liimatulla machoasenteella elämänsä loppuun asti, vaikka sisällä se herkkä puoli yrittäisi niin kovasti tulla nähdyksi ja kuulluksi.

Niin ja vaimollani ei todettu muna-allergiaa, joten minulla on mahdollisuus kasvatella munallisuuttani niin isoihin mittoihin, että ei mitään rajaa. Mitään ei yhdessä yössä rakenneta, mutta kaiken tämän rehellisesti sanottuani, voinen ilmoittaa, että rakennusainetta piisaa ja aion kulkea itsetietoisesti matkaani luotisuoraan, minne ikinä se tie minut viekään, välillä siirtäen munallisuuttani housun vasemmalta puolelta oikealle puolelle.

Repikää siitä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat