Tällä viikolla tuhannet ensiluokkalaiset aloittavat koulutaipaleensa. Seitsemänvuotias lapsi on monessa mielessä ihastuttava tapaus. Yksi ihastuttavimpia piirteitä seitsemänvuotiaassa on se, että hän uskoo vielä ihmisten hyvyyteen ja siihen, että aikuiset ovat niitä ihmisiä, joihin voi luottaa. Lapsille on opetettu sääntöjä, joita pitää noudattaa ihan oman turvallisuudenkin vuoksi ja hyvin moni lapsi uskoo siihen, että myös heitä opettaneet aikuiset noudattavat annettuja sääntöjä. Kuinka väärässä he uskossaan ovatkaan.

Lehdestä on saatu lukea, että osa meistä aikuisista suhtautuu hyvin penseästi siihen, että katuliiduilla maalataan asfalttiin kuvia. Jotkut meistä luulevat, että maanteillä olevat valkoiset viivat ovat vain innokkaiden lapsien piirtämää katutaidetta, jonka päälle voi autolla ajaa huoletta vauhdilla kuin vauhdilla. Jokunen meistä aikuisista jopa tööttää nähdessään lapsen seisoskelemassa piirtämänsä pitkän paksun valkoisen viivan päällä, sillä pitäähän lapsia pelotella olemaan poissa sieltä, missä heillä ei ole oikeus edes olla. Suojatie on alue autoilijalle, jonka on oltava tyhjä aina kun autoilija sattuu paikalle. Jos siihen suojatien eteen on pysähtynyt jokin toinen auto, niin se pitää jo pelkästään esimerkin vuoksi ohittaa pysähtymättä, että lapset eivät vain oppisi seisomaan alueella, jossa heidän ei ole soveliasta olla.

Olisihan se todella vastenmielistä, että hyvään vauhtiin päästyään, pitäisi painaa jalkaa alaspäin sen verran, että auto pysähtyy. Kyllähän se on kuitenkin niin, että jos on autolla lähtenyt aamulla liikenteeseen, niin omaa huomattavasti enemmän oikeuksia kuin muilla välineillä liikenteeseen lähteneet ja on enemmän kiire päästä määränpäähän. Ihmiset, jotka kävelevät tai pyöräilevät, ovat itse valinneet hitaamman kulkumuodon, joten heillä ei liene niin kiire päästä perille. Kyllä he joutavat suojatien edessä odotella, että tärkeämmät ja kiireellisemmät ihmiset pääsevät autolla jarruttamatta ohittamaan suojatien. Meidän kiireellisten aikuisten ansiostahan ne tiet ylipäätään ovat mahdollisia, joten on oikeutettua, että meidän ei tarvitse piitata säännöistä.

Jotkut meistä kiireellisistä aikuisista ovat varmasti vilaukselta nähneet sellaisen hassun valopylvään, joka vaihtaa värejä. On punaista, keltaista ja vihreää. Tiedoistamme poiketen, kyse ei ole mainosvaloista eikä koristepylväistä. Niillä on tarkoitus. Punaisen valon vaihtuminen on merkki siitä, että auton vauhtia pitäisi alkaa pysäyttämään eikä kiihdyttämään niin kuin useammat meistä tekevät. Se tosin vaatii taas sitä, että pitää kesken hyvän vauhdin painaa oikeaa jalkaa alaspäin ja onhan se perkeleellistä, että meidän, jolla on enemmän kiire, pitää moiseen alentua.  

Me aikuiset olemme niitä, joilla on oltava isompi oikeus. Meillä on oltava oikeus ajaa pysähtymättä suojatien yli, oikeus ajaa risteyksestä välittämättä siitä, mikä väri siinä turhassa pylväässä palaa ja ennen kaikkea oikeus olla sosiaalisessa mediassa ihan milloin tahansa ja jos tulee autolla ajaessa pakottava tarve päästä sosiaaliseen mediaan, niin meillä on oltava siihen oikeus. Aikuisen oikeus räplätä puhelintaan autoa ajaessaan voittaa helposti lapsen oikeuden turvalliseen koulumatkaan. Jostakin pitää aina tinkiä ja tässä tapauksessa pitää tinkiä lapsen turvallisesta koulumatkasta. Aikuisella on oltava oikeus, koska aikuisella on oltava oikeus.

Me aikuiset olemme selittelyn mestareita. Me selittelemme huonoa liikennekäyttäytymistä kiireellä, huonolla liikennesuunnittelulla tai mikä milloinkin on hyvä ja sopiva selitys. Koskaan emme selitä huonoa käyttäytymistä niillä oikeilla syillä, eli kusipäisyydellä, ylimielisyydellä ja välinpitämättömyydellä. Mitään muuta syytä ei ole sille, että autolla ajaessa räplää puhelinta, ei pysähdy suojatien eteen ja ajaa päin punaista. Kusipäisyyttä on turha verhota jonkin kauniimman syyn alle.

En tiedä, onko kusipäisyys jonkin sortin riippuvuus, josta on vain vaikea päästä irti, vähän niin kuin tupakoinnista. Ehkä kusipäisyyteenkin pitäisi kehitellä jokin nikotiinilaastarin tapainen korvike, jolla kusipäisyydestä voisi päästä eroon. Sen tarran vain pitäisi olla niin iso ja pitävä, että sillä voisi liimata ihmisen patteriin kiinni päiviksi, kun liikenteessä on pieniä koululaisia. Kasper Diem- sivustolla on laaja artikkeli siitä, että erityisherkkyyden lisäksi erityismulkkuus on lisääntynyt yhteiskunnassamme huomattavasti. Ehkä sen yksi näkyvimpiä merkkejä ovat välinpitämättömät autoilijat. Toivottavasti heillekin on olemassa vertaistukiryhmiä, jossa voivat jakaa erityismulkkuuttaan toisten erityismulkkujen kanssa. Ehkä se helpottaisi olemista.

Meillä aikuisilla olisi nyt muutama päivä saada kusipäisyys ravistettua itsestämme pois. Koulut alkavat loppuviikosta, jonka jälkeen suojateitä yrittävät ylittää ihmislapset, jotka valitettavasti luottavat meihin aikuisiin vielä. Jos sitä kusipäisyyttä ei saa itse ravisteltua itsestä pois, niin meillä on muutama päivä aikaa etsiä askarteluliike, josta saa ostettua niin hyvää teippiä, että ihminen pysyy sillä patterissa kiinni.

Voitaisiinko edes yrittää, vaan onko se oikeasti niin, että oikeutemme räplätä puhelinta autoa ajaessa on suurempi kuin pienen lapsen oikeus turvalliseen koulumatkaan? Ja käsi sydämelle, tämä kysymys on osoitettu lähes meille kaikille.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat