Suvaitsevaisuus.

SUVAKKIHOMO.

KAIKKEA NYKYÄÄN SYLEILEVÄ SUVAKKIPELLE.

Kirjoitan sanoja rakkaudesta. Ne sanat rakkaudesta ponnahtaa toisinaan takaisin vihana. Ne muovautuvat lukijan päässä sanoiksi, joihin on vastattava raivolla. Sanat eivät tipahdakaan soljuvasti niihin oman elämän lokeroihin ja tästä johtuva ahdistus antaa luvan hyökätä. Koska tuon toisenlaisen maailmankatsomuksen omaava saattaa olla uhka, johon pitää vastata voimalla. Voima on usein muutaman sanan pitkä. Vitun homo. Vitun pelle. Vitun sitä ja vitun tätä. Päähän mahtuu vain yksi totuus kerrallaan ja se on oikea. Kaikkiin muihin on syytä suhtautua vähintäänkin kohtalaisella varautuneisuudella. Suvaitsevaisuus on monille nykyään kirosana. Suvakki sanaa saa viljellä niin paljon kuin ehtii. Sitä voi huudella kirosanojen koristamana tuntemattomille netin keskustelupalstoilla.

Ei meidän kauas tarvitse mennä mittauttamaan suvaitsevaisuutemme tilaa. Yhteiskunta pienoiskoossa eli parisuhde on siihen oivallinen mitta. Sen voi ottaa koskemaan koko perhettä. Samojen rajojen sisällä ihmisiä, jotka toimivat hieman eri tavoilla ja omaavat tapoja, jotka eivät koskaan ole täysin yhteneväisiä. Uusperheet, joissa samojen rajojen sisällä on välillä muitakin kuin omia lapsia. Heillä saattaa olla täysin erilainen tapa toimia kuin niillä omilla lapsilla. Tai puolisolla erilainen tapa kasvattaa lapsiaan kuin itsellä. Joka päivähän me mittaamme suvaitsevaisuutemme tilaa. Yksinkertainen kysymys. Hyväksymmekö ihmiset siinä ympärillämme sellaisina kuin he ovat, vai pyrimmekö muovaamaan heistä sellaisia, mihin suuntaan heidän haluaisimme muovautua. Suhtaudummeko ymmärryksellä puolison tapaan tehdä asioita, tapaan olla tai tapaan katsoa maailmaa. Vai kuulemmeko me sittenkin vähän liikaa niitä lauseita, jotka alkavat, että sinä olet taas täyttänyt tämän astianpesukoneen ihan väärin tai sinulta taas jäi kahvikuppi olohuoneen pöydälle. Niin, suvaitsemmeko me toisiamme niin, että annamme heidän olla sellaisia kuin he ovat. Vai onko niin, että pidämme liian tiukasti kiinni siitä omasta totuudesta.

Minä annan uuden termin käytettäväksi. Se on parisuhdesuvakki. Parisuhteessa ei voi oikein muunlainen olla, tai voi, mutta se on joko hyvin lyhyt parisuhde, tai epätasa-arvoinen parisuhde, jossa mennään vain toisen säännöillä. Parisuhdesuvakiksi kouluttaudutaan pikkuhiljaa parisuhteen aikana. Sen ensimmäinen porras on luopuminen. Pitää oppia luopumaan joistakin omista vanhoista pinttyneistä tavoista toimia, koska parisuhteessa pitää ottaa toinen huomioon. Toinen porras on ymmärtäminen. Ymmärtäminen vaatii toisen tuntemista. Meillä kaikilla on oma historiamme kuljettuna. Me tulemme jostakin ja olemme kokeneet jotakin. Parisuhteeseen saattaa ajautua kaksi täysin eri perheoloista, kulttuurista tai elämäntilanteesta tullutta. Jokaisella meistä on syy käyttäytymiseemme. Ei sen eron tarvitse olla edes suuri. Jos laitetaan parisuhteeseen yksi itäsuomalainen ja yksi hämäläinen, niin toisella käy suu koko ajan ja toinen ei saa sitä avattua edes syödessään. Siinä kohtaa kaksi eri tapaa olla ja tulkita maailmaa, mutta kumpikaan niistä ei ole oikea ja kumpaakaan ei saa kouluttaa toista olemaan samanlainen kuin itse. Viimeinen porras ennen parisuhdesuvakin arvonimeä on hyväksyminen. Minun täytyy hyväksyä vaimoni järjestelmällisyys ja vaimoni pitää hyväksyä minun epäjärjestelmällisyys. Me emme ole kumpikaan oikeassa emmekä väärässä. Olemme kaksi eri ihmistä, joilla on kaksi eri tapaa katsella maailmaa. Ja se meidän pitää hyväksyä, koska vaatimalla toista muuttumaan kaltaisekseen, voi avata ulko-oven jo valmiiksi auki ja pujotella sormuksensa pois sormestaan. Hyväksymisen jälkeen suhde on tasa-arvoinen ja voi julistaa itsensä parisuhdesuvakiksi ja se ei todellakaan ole haukkumasana.

Kuten ei ole minulle suvakkihomokaan. Olen mielelläni sellainen. Ja eikös laulussakin sanota, että jokainen on pikkuisen suvakkihomo. Vai miten se meni. Jokaisen olisi ainakin syytä olla. Haluan uskoa moniarvoiseen yhteiskuntaan, jossa opimme toistemme tavoista olla ja samalla annamme toisillemme tilaa olla kaltaisensa. Ei ole olemassa mitään yhtenäiskulttuuria, jota pitäisi suojella. Onneksi ei ole. Yhtenäisyyskulttuuri kuuluu totalitäärisiin yhteiskuntiin ja yhtäkkiä ei tule yhtään sellaista toimivaa mieleen koko maailmanhistorian aikana. Me olemme täällä toisiamme varten, emmekä toisiamme vastaan. Pitää kävellä porras kerrallaan kohti suvakkihomon arvonimeä. Aivan samoin kuin parisuhteessa. Ensin pitää luopua ulkoa opituista vanhoista oppimantroista ja sen jälkeen ymmärtää, että yhteiskunnassa on monia totuuksia. Monia tapoja harjoittaa uskontoa, olla harjoittamatta, monia poliittisia liikkeitä, kansalaisuuksia, seksuaalisia suuntautumisia, perhemalleja, pukeutumistyylejä ja ihan mitä tahansa. Hyväksymällä sen saa ylväänä kantaa suvakkihomon arvonimeä ja elää edes hieman tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Sitä paitsi ihan jokaisen ihmisen ihon alla virtaa samanvärinen veri ja se veri on rakkauden värinen.

Oi, eikö tuo kuulostanutkin sellaisen kaikkea nykyään syleilevän teennäisen suvakkipellen blogikirjoituksen lopulta. Toivottavasti kuulosti, sillä haluan olla sellainen.

Käsi käteen, nyt mennään yhdessä pimeän läpi. Häpeilemättä, pelkäämättä ja häiritsevän ylväällä tavalla. Ja loppuun toisto. Jokaisen ihmisen ihon alla virtaa samanvärinen veri ja se veri on rakkauden värinen.

Kommentit (4)

Pus

Vielä siis löytyy onneksi kunnollisia miehiä, joiden järki, sydän ja kohtuudentaju ovat vahvasti paikoillaan. Tästä jutusta suuri kiitos kirjoittajalle. Olet hyvä mies.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram