Isyys.

1. Osa

Hän oli vasta vähän yli kahden. Huomasin hänet päiväkodin pihan hiekkalaatikolla istumassa. Hänen katseensa kääntyi minuun päin. Se katse. Katseen jälkeinen havahtuminen. Juoksu kohti. Syliin hyppääminen. Sillä hetkellä tunsin olevani isä niin kuin isä pystyy ikinä tuntemaan. Lapseni katse synnytti minut isäksi. Hänen kosketuksensa sai isyyteni hengittämään. Isäksi tullaan lapsen luomasta katseesta tai kosketuksesta. Ilman sitä isyys on kuorta vailla sisältöä.

Tyhjässä huoneessa valo on aina kovempaa. Jos sillä olisi ääni, niin se sattuisi korvaan. Pystyin ajamaan vain lähimmälle kaupan parkkipaikalle. Itketti niin kovaa, että silmät tuntuivat kahdelta puukon viiltämältä haavalta, jotka valuttivat märkää tulipunaista verta. Nelivuotiaan katse, joka jäi metri metriltä kauemmaksi. Auton valot puhkoivat syyspimeään ilmaan reikiä. Lopulta katseesta jäi jäljelle vain raudan polttama tunne selkääni ja isyys tuntui valuvan loputtomina kyyneleinä kaupan parkkipaikalla olevan autoni etupenkkeihin. Pääsin tyhjään huoneeseen, jossa kuuntelin kovaa valoa ja sängyssä makasi vain yhdet sisällöttömät isäkuoret.

Se on maailman yksi kauneimpia näkyjä. Kun lapsi taistelee vääjäämätöntä unta vastaan. Minulla on tapa silittää selästä, kun luen iltasatua. Lapsellani on tapana pyörittää pehmolelua sormiensa välissä. Omien sanojensa mukaan siihen tehdään silloin reikiä. On perjantai, joka on päivistä parhain. Saunavuorolla lapsi pyytää pesemään selkänsä saippualla. Sitä pitää olla paljon. Vesi on lämmintä. Se höyryttää pesuhuoneen ja pukuhuoneen välisen oven sameaksi. Lapsi kirjoittaa siihen sormillansa koiran nimen ja sydämen ympärille. Saunalimsassa on pilli ja uunissa pannukakkua. Illalla hän nukahtaa aina kasvot pöllötauluun päin.

Minä olen isä, jolla on rajallisesti aikaa. On minussa jokainen hetki ne isän kuoret, mutta sisällön ne saavat sovitusti. Silloin minusta tulee isä, joka oikeasti olen. Isä, joka vie lapsensa kesällä vesisateiseen ilmaan uimarannalle ja tekee sateenvarjoista majan, jonka sisällä voi syödä eväitä. Isä, joka antaa liian helpolla periksi. Isä, joka muistaa kehua ja kannustaa, koska kokee itse jääneensä niistä paitsi. Isä, joka unohtaa kieltää ja kasvattaa, koska ilo pelkästä lapsen läsnäolosta saa monet asiat menemään sormien lävitse. Isä, joka haluaa olla läsnä ja lähellä. Isä, joka silottelee liikaa esteitä lapsensa edestä. Isä, joka kertoo rakastavansa. Isä, joka pelkää aiheuttaneensa lapselleen elämänmittaisia haavoja. Isä, joka tietää olevansa vaillinainen monessa asiassa. Isä, joka on armollinen ja pitää itseään riittävänä. Isä, joka tahtoo oppia tekemään lapsellensa hyvän letin. Koska siinä on kaikki, mikä isyydessä on kaikkein tärkeintä. Läsnäolo, yhdessä tekeminen, läheisyys, kosketus ja ehdoton rakkaus.

Autoradiossa soi Sanni. Lapsi kuuntelee herkeämättä. Hänen ranteessaan on vieläkin se kesällä Sannin keikalta saatu ranneke. Näen peilistä, kuinka hänen huulensa liikkuu sanojen tahdissa. Hän on vasta yhdeksän, mutta siltikin jo. Peilistä minua katsoo myös isyys. Se sama katse, joka minussa näkyi seitsemän vuotta sitten päiväkodin pihassa, odottaessani lapseni saavuttavan sylini. Se elää minussa aina. Se on isyyteni ydin. Olla vastaanottamassa lastani jos hän haluaa juosta syliini. Minä seison väkevästi ja selkä suorana koko maailman edessä ja olen turvana ja suojana. Rakkautena, jota ei mikään pyyhi pois. Täynnä vikoja ja oppimisen paikkoja. Hyvä isä. Minä olen hyvä isä. Ja jos sitä ei kukaan muu päivittäin sano, sanon sen itse. Peilikuvalle, joka vinkkaa minulle silmää, on armollinen. Ja tuntuu kuin isäkuorien alla tuntuisikin jotain sisältöä, vaikka lapseni ei olekaan läsnä.

Ja välillä hiipii ikävä. Pahin ikävä iskee, kun näkee lapsen sängyssä pelkät pehmolelut. Illalla, kun ei olekaan lasta, jolle lukea iltasatua ja silittää selästä hetken aikaa. Pienissä arjen hetkissä, kun laittaakin lautaset vain kahdelle. Tai siinä hetkessä, kun laskee lapsen pois autostaan. Joka kerta valuu poskelle kyynel. Rakkaudella, ikävällä, ilolla, surulla, kaipuulla ja riemulla on yhden kyyneleen kokoinen muoto. Siihen poskelle valuvaan kyyneleeseen on sekoittunut kokonainen elämän tarkoitus.

Ja perjantaina saunan oveen on taas ilmestynyt sydän, jonka sisään on kirjoitettu koiran nimi. Uunissa tuoksuu pannukakku.

 

 

Kommentit (2)

MimmiMuu

Ihana kirjoitus. Jospa oma isäni olisi aikoinaan ollut edes 1% verran yhtä rakastava, hyväksyvä, kannustava, ja läsnä, olisin onnen tyttö. Tsemppiä ja jatka kirjoittelua :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram