Lohtu.

"Ehkä nämäkin murhaajan kädet etsivät päätä, jota silittää ja tuntea maailman paino."
Lause on Cmx:n kappaleesta Ruoste, sanat A.W. Yrjänän.

Rakkaus on lohdun pesä. Sen pitää olla. On oltava paikka, johon laskea päänsä ja sormensa kaiken kaaoksen keskellä. Suru ei saa olla koditon. Sen pitää antaa näkyä, tulla kuulluksi ja saada käpertyä turvalliseen paikkaan, jossa se voi rauhassa jalostua voimaksi. Lohtua tarvitsevalle ei saa sulkea syliään. Lohdun paikka on avonainen syli. Jos sitä ei ole, lohtu hakee kotiaan liian usein toistuvasta humalasta, liian rajusti rääkätystä vartalosta, mahdottomista ihmissuhteista tai liian monista tuntemattomista osoitteista herätyistä häpeäntäytteisistä aamuista.

Minä olen tänään liian heikko. Kokonainen elämällinen surua tuntuu virtaavan veren mukana. Jos tekisin haavan käteeni, sieltä valuisi veren sijaan kyyneleitä. Minä voisin sanoa nämä sanat sinulle ja pyytää luvan olla heikko. Pyytää kotia surulleni. Vaatia sinua olemaan minulle tänä iltana lohtu. En minä sano. Emme me sano. Kuinka vaikeaa onkaan olla näkyvästi heikko. Olla rehellinen tunteelleen. Olla rehellinen. Kuinka vaikeaa on olla rehellinen. Helpompi hakea lohtu aineettomalta. Hankkiutua humalan tai kielletyn orgasmin hetkellistä vapautta tuovaan valheelliseen hurmioon. Saada lohtua helpommalla, tarvitsematta tunnustaa sisällään vellovaa turvattomuuden ja pelon tunnetta. Valehdella suru pois. Teeskennellä vahvaa. Kunnes taas suru palaa entistä vahvempana ja pitää löytää vahvempia keinoja pysyä valheellisesti vahvana.

Kuinka voisi antaa periksi. Antaa itselleen luvan. Pyytää rohkeasti läheiseltään, että hän tekisi itsestään kodin lohdulle. Olisi vain siinä. Pitäisi hiljaa vierellä. Olisi raamina taululle, joka kuvastaa lupaa surulle ja lupaa pyytää surulle lohtua. Jokaisella on elämässään iltoja, kuukausia ja vuosia, jolloin taulua maalataan surunsinisillä sävyillä. Jokaisella surunsinisillä sävyillä maalattu taulu pysyy seinällä raameillaan ja pysyttyään seinällä näkyvillä jonkin aikaa, tulee aina päivä, jolloin taulun ohi kulkee ihminen ja näkee taulussa surun sijaan valtavan kauneuden. Lohdun antaja on pitänyt surijaa paikoillaan. Suru on jalostunut kauneudeksi ja kauneus vahvuudeksi.

Pitää vain uskaltaa pyytää. Myöntää, että ei yksin pärjää. Kukapa meistä ei haluaisi tulla kosketuksi. Kukapa meistä ei kaipaisi lohtua. Me olemme täällä toisiamme varten, emme toistemme vihollisina. Me olemme kumppaneina toisillemme paletin kaikki värit. Niin kuin sinä iltana. Muistatko? Nukkumaan mennessämme hiljaa siirtelin sormeani pitkin paljasta ihoasi. Minä lausuin sinulle lauseen. Voinko kosketella sun paljasta selkää, ehkä en enää niin paljon pelkää. Sinä käänsit kasvosi minua kohti. Minua katsoi lohtu.
 
Surumielisen näköiset naiset

Kommentit (1)

Anonyymi

Sekavin tuntein luin tekstiäsi. Ensimmäisenä nousee mieleen turhautumisen tunne; siitä kun joku kerta toisensa jälkeen aiheuttaa itselleen harmia ja tulee sitten ruikuttamaan vierelle, hakemaan lohtua. Yhtenä päivänä, heikkona hetkenä, myönnetään oma heikkous ja tyhmyys, mutta jo seuraavana päivänä noustaan täynnä energiaa potkaisemaan itseään naamaan, ja silloin ei saa estellä, ei.

Ystävä, en ole ratkaissut esittämääsi arvoitusta, mutta kerro ihmeessä muillekin jos löydät vastauksen. Toistaiseksi mottoni on: Nössöt on söpöjä ja tyhmän kanssa on helppo tulla toimeen, mutta joku vastuu ihmisellä täytyy olla omista tulkinnoistaan ja tunteistaan. Hiljaisuuden hinta on kärsimys. Jotkut ovat tuon hinnan valmiita maksamaan, ja sallittakoon se heille.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram