Rakkaus.

Se syvään juurtunut asenne. Se tarina, jossa nainen toivoo miehensä tunnustavan rakkauttaan useammin ja mies sanoo, että johan minä sen kerran olen alttarilla tunnustanut ja että kerron sitten jos asiaan on tullut jokin muutos. Sanat ovat sanoja. Ehkä tarinan mies on siinä oikeassa, että eivät ne sanat rakkautta todenna. Siihen tarvitaan sanoja enemmän tekoja. Niitä pieniä arkisia tekoja, jossa toinen ihminen otetaan huomioon vailla sivumerkityksiä. Rakkauden tekoja ei pidä tehdä palkinnon kuva silmissä. Niiden kuuluu olla pyyteettömiä. Tarinan mies on kuva menneisyydestä. Siinä piirretään kliseistä kuvaa miehestä, joka ei kykene puhumaan rakkaudestaan avoimesti, edes tunnustaakseen rakkauttaan naiselle. Mies on niin kutsuttu ei puhu eikä pussaa- mies, joka on yhtä totta kuin Viivi ja Wagner- sarjakuva, jossa mies on kuvattu kaljaa ryystäväksi sikajuntiksi ja nainen nalkuttavaksi Justiinaksi. Stereotypioilla leikittelyä. Tosin korkealaatuista sellaista. Mies on yhtä kykenevä puhumaan tunteistaan ja rakkaudesta kuin nainenkin. Arvot muokkaavat yhteiskuntaa ja jokainen yksittäinen pienikin liike murtaa vanhoja rakennelmia. Minä haluan murtaa kaikin tavoin mies ei puhu eikä pussaa-myyttiä. Mies on muutakin kuin sohvalla olutta kittaava penkkiurheilusta hikoava puhevammainen juntti. Minä, hyvästä oluesta ja penkkiurheilusta nauttiva mies haluan kirjoittaa tänään rakkaudesta.

Tänään on keskiviikko. Kello on vähän vaille kymmenen aamulla. Vietän vapaapäivää. Tänään on hyvä päivä. Rakastan kirjoittamista ja saan kokonaisen aamupäivän tehdä sitä. Yksin. On täysin hiljaista, lukuunottamatta ikkunan takaa kuuluvaa tasaista kaupunkihurinaa. Elämän ääniä. Tänään on eroisän lapsipäivä. Haen tyttäreni koulusta. Minulla on loppuelämän kestävä muistikuva. Tyttäreni oli ehkä kolme. Menin töistä suoraan hakemaan häntä päiväkodista. Kaikki lapset olivat pihalla. Tyttäreni näki minun tulevan ja lähti juoksemaan kädet levitettyinä kohti. Koko pihan poikki. Kädet levitettyinä kohti. Huolien mustuttamina öinä nousen sängystäni ja palautan hetken mieleeni. Se hetki on kaikki mitä rakkaudesta voi kirjoittaa. Kahden ihmisen kohtaaminen, jossa molempien mielen täyttää suuri kiintymys ja jälleenkohtaamisen ilo. Todistus siitä, että ihmiselle tärkeintä on toinen ihminen. Se aika, jonka saa toisen ihmisen kanssa viettää. Kestää se sitten hetken, vuosia tai loppuelämän. Tärkeintä on olemisen hetki. Tämä viikko on hyvä viikko. Tällä viikolla on eroisän lapsiviikonloppu. Minulla on loppuelämän kestävä muistikuva. Tyttäreni oli neljä. Kannoin viimeisen kassin autoon. Hän katsoi ovelta. Annan muistikuvani tulla toisinaan, vaikka se sattuu. Se ei saa jäädä sisään pyörimään. Muistikuva luopumisen tuskasta. Oikeudesta jokapäiväisen näkemiseen. Muistikuva lapsen ilmeestä, kun kaikkea ei voi vielä ymmärtää. Ensimmäinen kertomani muistikuva peittoaa kuitenkin jälkimmäisen. Rakkaus voittaa. Jokainen kerta. Tärkeintä ihmiselle on toinen ihminen. Aika, jonka saa toisen kanssa viettää. Tällä viikolla saan viettää enemmän. Tärkeintä on olemisen hetki. Viikonlopuksi on luvattu pikkupakkasta. Voi ottaa pulkan esiin. Tehdä laskiaispullia. Pitää lähellä. Eilen Ylen Ajankohtainen Kakkonen-ohjelmassa monivammaisen 8-vuotiaan tytön isä näytti meille, että mitä on rakkaus. Siihen ei tarvittu edes sanoja. Rakkaus oli puhtaimmillaan isän hellissä kosketuksissa tyttäreensä, joka makasi hänen sylissään. Tärkeintä on olemisen hetki.

Meillä oli eilen vaimoni kanssa yhteinen ilta. Kummallakaan ei ollut mitään. Päätettiin, että tehdään jotain muuta kuin istutaan somen tai telkkarin ääressä puolimykkinä koneenjatkoina. Päätettiin hakea vähän herkkuja lähikaupasta. Nelikymppisten boheemia villeyttä, irtokarkkeja ja sipseja tiistai-iltana. Olin aikeissa lähteä lenkille, mutta herkut olivat oiva syy olla menemättä. Olemme olleet vaimoni kanssa neljä vuotta yhdessä. Vaimoni harrastaa valokuvausta ja meillä on neljältä vuodelta tuhansia valokuvia. Niitä me eilen katseltiin. Katselmus neljän vuoden parisuhteeseemme valokuvin ja irtokarkein. Parisuhdeilta. Se oli opettavaista. Huomasimme, että ensimmäisinä vuosina kävelimme yhdessä paljon. Lähdimme vain jonnekin kävelemään kameran kanssa ja kuvattiin toisiamme. Sieltä löytyi esimerkiksi kuva, jossa kirjoitan tussilla puistonpenkkiin nimiämme. Tiukkaa anarkiaa. Kuvia oli kiva katsella. Siinä me istuttiin sohvalla vierekkäin koko ilta nauraen ja keskustellen. Yhteisestä päätöksestä. Pitkissä parisuhteissa käy liian usein niin, että oleminen samassa tilassa ei ole yhdessäolemista. Se on kahden ruudun tuijottamista ja yhteisen lainan maksamista.  Rakkaus on elävä aine, joka tarvitsee ravinnetta. Lause, joka ääneen luettuna kuulostaa hämmentävän nololta, pitää kirjoitettuna paikkansa. Ensimmäisenä vuotena, jolloin vaatteet ovat vain välttämätön pakko vieraiden käydessä kylässä, rakkaus elää itsestään. Sen jälkeen siihen on keskityttävä. Annettava aikaa ja luovuutta. Minulla on loppuelämän kestävä mielikuva. Sinä tulit myöhässä. Ajoit pyörällä kovassa helteessä. Mentiin puistonpenkille istumaan. Siihen samaan, jonka myöhemmin merkitsin tussilla. Pitkän ajan emmin, mihin laittaisin toisen käteni. Laskin sen olkapäillesi. Rakkaus on puhtaimmillaan hellässä kosketuksessa, jonka viimein uskaltaa antaa. Se voi syntyä siitä. Tärkeintä on olemisen hetki.

Rakkaus. Liian iso sana puhkikirjoitettavaksi. Rakkaus on pyrkimystä hyvään. Se on enemmän antamista kuin vaatimista. Minulle se on sitä. Jokainen määritelköön oman rakkautensa. Minulle se merkitsee sanoja, tekoja ja uskomista ihmisen hyvyyteen. Se on kaiken keskeneräisyyden hyväksymistä ja sietämistä. Se on kaikkea sitä, mitä rakkauden vastakohta välinpitämättömyys jättää tekemättä ja sanomatta.

Eikä se ole ollenkaan vaikeaa sanottaa. Minä rakastan sinua. Voi kokeilla.
Mielummin suoraan kohti kuin sivuilta ohi.

Loppuun Samae Koskisen loistava biisi elämästä ja luopumisesta. Muistoista.
Rakkaudesta.
Haluan omistaa sen kaikille, jotka luopumisen hetkellä alkavat jo rakentaa pala palalta uutta.

Samae Koskinen-Perilliset

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram