Tutkimusten mukaan mies ajattelee seksiä 28 minuutin välein.
Esimerkiksi yhden Pikku Kakkosen aikana seksi alkaa soida päässä ainakin kerran.
Toisin sanoen mies on haluton 27 minuuttia kerrallaan. Siltikin sain useita viestejä naispuolisilta lukijoiltani, jotka toivoivat kirjoittavani miehen haluttomuudesta.

Joko lukijani ovat todella kyltymättömiä, että jopa 27 minuutin haluttomuus on painajaismaista. Tai sitten miehet eivät siirrä ajatuksiaan teon puolelle tai jättävät jotain oleellista kertomatta. Toki jos tutkimus pitää paikkansa, niin seksin tullessa miehen mieleen, sen saattaminen teoksi vaatisi jo helvetinmoista mieskuntoa ja siiamilaista parisuhdekumppania.

80 -luvun loppu. Postista kolahti Elloksen kuvasto.
Sivuilta 65 - 67 löytyi naisten alusvaateosasto.
Muistan sivunumerot, koska painoin ne mieleen.
Joka kerta yksin ollessani, palasin niihin sivuihin.
Nainen valkoisissa alusvaatteissa hymyili juuri minulle.
Jotenkin aavistin, että näihin kahteen sivuun sisältyy olennainen osa elämän tarkoitusta.
Enkä ollut silloin väärässä. Löysin naisesta salaisuuden, joka oli ollut vielä siihen päivään asti piilossa.
Se oli päivä, jolloin seksuaalisuuteni avasi terälehtensä.

Suomalaiset parit harrastavat seksiä vähemmän kuin koskaan.
Niin sanoo tutkimukset ja seksologi Osmo Kontula.
Syitä on niin monia kuin on selittäjiäkin.
Yhdeksi selittäväksi syyksi on sanottu ajan puutetta.
Lapsiperheet elävät ainaisessa kiireessä elämänsä ruuhkavuosien keskellä.
Silti esimerkiksi somessa ehditään olla noin kaksi tuntia vuorokaudessa.
Se siitä selityksestä. Ei ole olemassa syytä nimeltä ruuhkavuosi, joka tukahduttaa seksielämän.
Ruuhkabussi voi hetkittäin tyrehdyttää seksielämän.
Ja sekin on kiinni kekseliäisyydestä.
Me olemme menettäneet kosketuksen toiseen ihmiseen. Siinä on se syy.
Toistan. Me olemme menettäneet kosketuksen toiseen ihmiseen.

Minä olen haluton joka neljäs vuosi yhden kuukauden ajan.
Jalkapallon MM-kisojen aikaan minä en halua seksiä.
Olisi siinä otteluiden välillä aikaa sitä harrastaa, mutta ei se ajasta ole kiinni.
Pelejä tulee päivittäin jopa useita. Olen pelien jälkeen niin tyydytetty, että seksi ei tunnu niiden jälkeen  miltään. Nimittäin kunnon pelin jälkeen olo on kuin olisi saanut hyvää seksiä.
Parikymppisenä niiden yhdistäminen vielä onnistui harrastamalla threesomea, jossa olivat osallisena minun lisäkseni tyttöystävä ja jalkapallo. Se oli sitä vallatonta nuoruutta.
Kuukauden mieshaluttomuuden on jokaisen vain kestettävä.

Joskus tulee tilanne, että kaveri pyytää muutamalle oluelle.
Millään ei jaksaisi, mutta mentyäni ja pari olutta juotuani, ajatus alkaa tuntua todella hyvältä ja sitä voisi jatkaa vaikka aamuyön tunneille.
Samoin on juoksulenkin suhteen. Väsyttää ja tahtoisi valahtaa mummosohvan upottavaa syleilyyn.
Lenkin jälkeen onkin taivaallinen olo, kun sai perseensä liikkumaan puolentunnin ajaksi.
Seksissä toistuu sama kaava. Vastentahtoisesti alkanut seksi alkaakin tuntua ensipolkaisun jälkeen todella hyvältä idealta. Upea olo, kun sai perseensä liikkumaan varttitunnin ajaksi. Huolissaan pitää olla, jos seksi aiheuttaa samanlaisen reaktion kuin peruskoulun tillilihakastike, että ihan hirveetä, onko pakko tai jos alkaa katsella kelloa siihen malliin, että pääsisipä jatkamaan taas Sudokujen tekemistä.

Seksiä ei saa unohtaa. Pitää säilyttää kosketus toiseen ihmiseen. Eikä sen tarvitse olla yhdyntää. Sormenpäät riittävät tai halu olla vain siinä lähellä. Eikä seksin tarvitse aina olla niin viriteltyä. Joskus voi kiireen kasautuessa syödä nakkia jääkaapista suoraan paketista.

Aika on rajallista. Minä laskin.
Minulla on keskimääräistä elinikää jäljellä 38 vuotta.
Viimeiset kymmenen niistä menee kroonisessa eturauhasongelmassa.
Jos ei nyt tee asioita, niin milloin sitten.
Seksi on päässä liikkuvia mielikuvia. Arjen sisäistä fantasiaa.
Aivot tarvitsevat ärsykkeitä, myös miesten aivot.
Minulle riittää usein jo mehujäämainos bokserien soimiseen.
Mielikuva, ajatus, fantasia.
Yhdistettynä puolison tuttuun katseeseen.
Seksi on molempien vastuulla. Pieruverkkarit eivät ole osa esileikkiä.
Kosketus. Pitää säilyttää kosketus ihmiseen. Hipaisu.
Sanat. Kertoa, että sinä olet juuri hän, jota eniten haluan.

Kuvitellaanpa loppuun arkinen tilanne.

Istut siinä koneella risaiset bokserit jalassa ja pelaat peliä, jossa saa ampua.
Naisesi tulee eteesi seisomaan. Säteilee katsellaan halua.
Hän on siinä kauniina kuin syksyinen metsämaisema.
Odottaa, että upotat häneen itsesi, kuin silloin alkuaikoina.
Sinulla on Elloksen-kuvaston sivut 65 - 67 edessäsi oikeasti avoinna.
Vuosien päästä odottaa eturauhasongelma.
Joten heitä hyvä mies se koneesi nurkkaan ja kohtele häntä naisena.

Kosketa.
 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram