Yle Puheen Perttu Häkkisen ohjemassa oli vieraana lappeenrantalainen mies, jolla on Suomen ennätys kusiaispesässä istumisessa. Mies istui pesässä reilut kaksi tuntia ja omien sanojensa mukaan olisi istunut vielä pidempäänkin, mutta hänet suorastaan riuhdottiin sieltä pois. Tempauksen johdosta hän ei kyennyt istumaan kuukauteen, koska hänen perseensä tulehtui. Perinteiseen suomalaiseen tyyliin hän lääkitsi kipujaan viinalla. Viinan voimalla hän kulki pitkin Lappeenrannan katuja perse paljaana huutaen, että katsokaa ihmiset, tältä näyttää maailmanmestarin perse. Samassa ohjelmassa haastateltiin myös Sauna-Timoa. Muistattehan hänet. Hän paloi saunomisen MM-kisoissa miltei kuoliaaksi ja hänen silloinen venäläinen kilpatoverinsa kuoli lauteille.

Kuulin erään pitkään aviossa eläneen vastanneen kysymykseen, että onko koskaan tehnyt mieli erota, että ei ole, mutta monta kertaa on tehnyt mieli tappaa. Niin kai se usein menee. Ja hyvähän se on, että ei heti luovuteta, mutta tosisinaan saattaisi olla hyvä katsastaa toimintaperiaatteita.

Periksi ei anneta ja kun on kerran papin ja jumalan edessä luvattu, niin se pitää. Siinä kivuliaassa kusiaispesässä istutaan loppuun asti, vaikka perse tulehtuisi. Jos oikein pahaa tekee, niin viina voitelee pahimmat kivut ja jos oikein äärimmilleen pinna kiristyy, niin kyllä perhesurma aina yhden avioeron voittaa. Kun taas avioero voittaa terapian ja pariterapian. Sellaiset on hulluja varten ja minä kyllä pystyn itse nämä ongelmat selvittämään. Ja puhu en muuta kuin kysyttäessä ja silloinkaan en aina anna vastausta. Ei tämä elämä puhumalla parane. Harva meistä on rautaa, niin moni taipua saa, mutta minä en perkele taivu edes ruumisarkun edessä. Sinnekin asetun jäykkänä, taipumattomana ja perse tulehtuneena.

Suomalainen kestää hyvin kipua. Olemme tutkitusti Euroopan johtavia synkistelijöitä. Suomalainen mies kestää kipua niinkin hyvin, että menee lääkärin vastaanotolle lähinnä kuolemaan. Parisuhteessa ollaan kuin kusiaispesässä. Pahaa tekee, mutta sisu se on mikä ratkaisee. Nautinto on ahvenanmaalaisten juttuja. Parisuhde pysyy kasassa lähinnä kahden television ja autotallin johdosta. Tämä takaa sen, että puolisoa ei tarvitse kohdata. Mitä etäämpänä toisistamme olemme, sen parempi. Sen johdosta yhteiset lomamatkat saattavat olla helvetillisiä, mutta onneksi olut on halpaa. Parisuhde on suorittamista ja edustusta, ei ilonpitoa tai nautintoa varten.

Minulla on vaimo, joka tykkää jälkiuunileivästä, piimästä ja turkinpippureista. Hän tykkää siis kuivuneesta leivästä, pilaantuneesta maidosta ja kivistä, joiden pinnalle on ripoteltu salmiakkijauhoa. Ennen vanhaan suomalaiseen ruokailukäyttäytymiseen kuului, että ateria piti syödä pöydän äärellä hiljaisuudessa ja kyynärpäät tiukasti pöydän reunan alapuolella. Hymyillä ei saanut, sillä kyseessä oli harras tapahtuma. Ja jos päivällisen jälkeen kukaan ei itkenyt, oksentanut tai kenelläkään ei vuotanut ikenistä verta, niin kyseessä oli epäonnistunut päivällinen. Samat säännöt koskivat myös avioliittoa ja lastenkasvatusta. Onneksi vaimoni äärikonservatiivinen maku jää lähinnä kolmeen elintarvikkeeseen, jotka ovat ruokajumalan rangaistus joistakin aiemmassa elämässä tehdyistä synneistä. Nimittäin makuelämyksenä kolmikko jälkiuunileipä, piimä ja turkinpippuri on yhtä nautittava kuin unielämys viidenkymmenen kaktuksen päällä nukkuessa.

Vaimoni sai puolisokseen miehen, joka tykkää ranskanleivästä, tuorepuristetusta appelsiinimehusta ja hedelmäkarkeista. Tykkään siis pehmeydestä, väreistä ja tuoreudesta. Jokaisella meillä on oma elämänlaulumme. Minulla on se vanhan iskelmälaulajan Juha-Matin lämmin, hellä, pehmoinen-biisi. Kyllähän minä sen myönnän, että jossakin tilanteessa kovuus olisi valttia, että varsinkin lemmenonkalon läheisyydessä kovasta jälkiuunileivästä olisi enemmän iloa kuin pehmeästä ranskanleivästä, mutta sitten mennään ranskanleivällä ja korvataan kovuus mielikuvituksella ja luovuudella.

Elämänasenteella ei se suoritus, vaan nautinto. Sitä mieltä minä olen. Parisuhteesta. Katsoin eilen Yle Teemalta Sami Yaffan Sound Tracker-ohjelman, jossa hän vieraili Jamaikan musiikkipiireissä. Siellä oli kohtaus eräiltä katujuhlilta, jossa ihmiset tanssivat villisti kadulla. Musiikki sai ihmiset vapautumaan niistä vähäisistäkin estoista, joita heillä mahdollisesti oli. Tanssi ja musiikki raikuivat villinä, vapaana ja vailla pakko-onnistumisen tuskaa. Ihmiset tarttuivat toisistaan käsistä, näyttivät ilonsa ja ottivat elämän vastaan sellaisena kuin se heille sillä hetkellä annettiin. Sitä minä haluan parisuhteelta. Kepeyttä, luovuutta ja iloa. Vapautta olla oma itsensä. Antaa toisen olla oma itsensä. Antaa tilaa kahdelle persoonalle. Ymmärtää, että parisuhteessa on kaksi, mutta ne kaksi voivat tanssia samaa energistä elämäniloista tanssia, muovautua tanssin ajaksi yhdeksi ja tanssin loputtua irtautua taas kahdeksi. Vapaus, kepeys ja tasa-arvo.

Samaan aikaan näillä leveysasteilla. Katsoin kesällä Seinäjoen Tangomarkkinoita. Se alkoi ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen puheella hallituksen leikkausohjelmasta. Tämän jälkeen eri kasvot lauloivat vuoronperään mollivoittoisia lauluja ikävästä, kaipuusta ja tuskasta. Katsomossa istui joukko ilmeettömiä kuuntelijoita. Ilmeestä päätellen toisella penkkirivillä istui lappeenrantalainen maailmanmestari, joka oli tuonut oman kusiaispesänsä mukanaan, jonka päällä istui. Lehtitietojen mukaan Tangomarkkinat ovat yksi kesän kiireisempiä festareita poliiseille. Humaltuneet festarivieraat aiheuttavat häiriöitä. En minäkään selvinpäin siitä tunnelmasta selviäsi.

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa. Niin soi laulu kaihoisasti jostain paremmasta. Pieni pistos sielussa sitä kuuntelemme. Kaipuu jonnekin, jossa parempi ois. Mutta sinne se jätetään. Aavan meren tuolle puolen. Omaan elämään sitä ei yritetä edes rakentaa ja merta ei lähdetä ylittämään, koska mitäpä sitä lähteä merta edemmäs kalaan, mieluummin kahlataan kalattomassa vedessä. Piehtaroidaan itsesäälisessä elämässä, istumassa perse tulehtuneena kusiaispesän päällä, järsien ikenet veressä jälkiuunileipää ja sallimalla itsellemme yhden turkinpippurin kokoisen nautinnon. Katkeruuden värittämällä äänellä huutelemme kylillä kurjaa elämäämme, että katsokaa, tässä kulkee elämänpettämä ihmispolo. Aavan meren tuolla puolen ranta karkaa entistä kauemmaksi. Meille riittää sisulla pärjääminen ja voide, jolla elämänpolttama pylly saadaan hetkellisesti kivuttomaksi. Me olemme parisuhteessa kuin yrityksessä, jota johdetaan huutaen ylhäältä. Management by parisuhdeperkele.

Vai pitäiskö vähän irrottaa otetta. Luopua jostakin vanhasta. Asettua tuulen riepoteltavaksi. Tehdä jotain toisella tavalla. Kävellä käsikkäin kadulla. Myydä toinen televisio tarpeettomana. Rakastella autotallin likaisella lattialla. Avata suu ja puhua. Ottaa vastaan tarjottua apua. Nostaa kyynärpäät pöydälle ja nojata eteenpäin. Sanoittaa tango iloisesta rakkaudesta. Nousta ylös kusiaisten seasta. Vapautua suorittamisesta ja sisusta. Vapautua vanhoista ajatuskahleista. Soutaa aavan meren toiselle rannalle, jotta sinne ei tarvitsisi enää kaivata. Saunoa niin pienissä löylyissä, että lauteille ei kuole. Kuunnella toistolla Juha-Matin biisiä. Olla olematta jaksamisen äärirajoilla. Katsoa silmiin ja kuunnella. Pehmentää jälkiuunileipä mikrossa. Pehmentää. Pehmentää.

Katsoa puolisoa silmiin ja rakastua uudestaan.
Minä ainakin haluan rakastaa.
Puristaa rakastettuani kuin appelsiiniä ja juoda hänestä valuva tuore nektari.
Koskettaa pehmeästi kuin ranskanleivän pinnalla.

Sillä parisuhde ei saa olla kusiaispesässä istumista.
Se on jotain paljon, paljon, paljon kauniimpaa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram