Yle uutisoi eilen Finsexin tutkimuksesta, jossa selviteltiin suomaisten seksielämää. Tutkimuksessa kävi ilmi, että suomalaisten pariskuntien seksuaaliset halut eivät tunnu kohtaavan. Vain kolmessakymmenessä prosentissa parisuhteissa pariskunnat haluavat seksiä yhtä usein. Tutkimuksessa kävi myöskin ilmi, että vähän yli joka toinen mies haluaisi seksiä enemmän kuin saa ja viisitoistaprosenttia naisista saa vähemmän seksiä kuin tahtoisi. Seksiä ylipäätään tutkimuksen mukaan harrastetaan vähemmän kuin moneen vuosikymmeneen.

Tyypillisin ja kulunein syy seksittömyydelle on ajan puute. Päivät täyttyvät niin monesta asiasta, että seksin tunkeminen viikkokalenteriin on lähes mahdotonta. Vauvan kanssa arkea pyörittävät vanhemmat vetoavat vauva-ajan kiireeseen ja väsymykseen. Vanhempien lasten kanssa arkea pyörittävät vetoavat työkiireisiin, lasten harrastuskuskaamisiin ja omiin harrastuksiin. Ne vievät niin paljon aikaa, että parisuhteeseen paneutuminen on täysin poissuljettua. Eikä yhtään ruusuisempaa ole lapsettomilla pareillakaan. Arki haalitaan täyteen menoja ja tekemistä, että parisuhdetta pääsisi pakenemaan mahdollisen kauaksi.

Niin se menee. Ei tarvitse vedota edes tutkimuksiin. Se on karua luettavaa, että parisuhteessa elävien keskuudessa puolisoa enemmän aikaa annetaan lapselle, lemmikille, työlle, harrastuksille, kotitöille ja älypuhelimelle. Puoliso ei pääse enää viiden joukkoon. Vuoden 2016 ihmismalli on ohjelmoitu suorittamaan elämänsä läpi ja pitämään kädessään mielummin pölyrättiä kuin puolisonsa kättä. Mikään ei ole koskaan niin valmista, että voisi hengähtää, istua sohvalle ja pitää toista lähellä. Aina löytyy uusi projekti, joka on kesken. Yhden työasian voi hoitaa pikaisesti, jääkaapin voisi siivota, kuntosalilla käytävä, koska kroppa ei näytä ihan niin hyvältä kuin se voisi näyttää, koiraa pitäisi käyttää kunnon lenkillä, koska on sanottu, että koiran pitää saada olla vähintään kaksi tuntia päivässä ulkona, lapsen kanssa pitää viettää aikaa, koska lapsi menee heti pilalle, jos sen kanssa ei koko ajan vietä aikaa. Illan tullen sohvalla lojuu kaksi väsynyttä, etusormet pystyssä, hivelemässä omien älypuhelimien pintaa, koska se ihminen siinä vierellä, jonka iho huutaa kosketusta, on jo niin etäällä, että sinne on jo liian pitkä matka mennä. Se ihmisen vartalo, joka ei oikeasti kaipaisi muokkausta, vaan kosketusta.

Ajan puute on valinta. Me voimme valita, että juoksemme itsemme hengiltä. Me voimme valita, että emme kosketa parisuhteessa enää toisiamme. Me voimme valita, että ajankäytöllisistä syistä päätämme jättää seksin pois viikkokalenterista. Me voimme tyytyä seksissä siihen, että yön pimeinä tunteina harrastamme seksiä lauseen, ”voidaan me panna, mutta pannaan nopeasti, niin päästään nukkumaan” jälkeen. Me voimme valita, että etäännymme toisistamme. Me voimme valita, että istumme iltaisin eri puolilla sohvaa. Me voimme valita, että trimmaamme vartaloamme enemmän kuin parisuhdettamme. Me voimme valita, että asumme mieluiten täydellisen puhtaassa kodissa kuin kodissa, jossa on yhdessäoloa ja läheisyyttä. Me voimme valita suorittamisen nauttimisen sijasta. Mutta me emme voi valita sitä, että syvällä sisimmissään ihminen kaipaa toisen ihmisen kosketusta.

Parisuhteessa petetään eniten pikkulapsi aikana. Kun on kysytty syitä siihen, että miksi on petetty, niin yleisin vastaus ei ole seksin puute, vaan läheisyyden puute. Seksi on läheisyyttä. Jokainen ihminen kaipaa olla toisen ihmisen lähellä. Kaipaa toisen ihmisen kosketusta. Minä voin yrittää juosta läheisyyttä karkuun kaikella eteen haalitulla kiireellä, mutta minä en ole niin nopea juoksemaan, että pystyisin siihen. Kukaan ei ole. Ihminen kaipaa toisen ihmisen kosketusta. Ja jos omassa parisuhteessa sitä ei ole, niin se ei vaadi kuin tuntemattoman tai tutun kasvoilla kutsuvan hymyn, että siihen lankeaa. Kosketuksen kaipuu ajaa meidät toisen ihmisen syliin. Se on väärin, mutta ihminen on heikko ja heikkous on inhimillistä. Niin kuin eräs nainen, joka minulle kirjoitti. Kahden pienen lapsen äiti kertoi minulle, että kaipaa mieheltään kosketuksia. Nainen on kotona lapsien kanssa päivät. Mies tekee pitkää työpäivää. Nainen on sanoittanut miehelleen toiveensa. Tahtoisi miehen sohvalle viereensä. Tahtoisi painaa päänsä miehensä kainaloon, tuntea hänen somiensa painon ihollansa. Mies ei anna. Kosketuksia eikä oikein muutakaan. Nainen kirjoittaa, että mielessään on jo antanut itselle luvan toisen ihmisen kosketukselle. Niin se vain menee, jokainen ihminen kaipaa kosketusta.

Mitä me voisimme tehdä? Mikä meitä oikein vaivaa? Miksi me olemme parisuhteessa jos emme halua lähelle? Riittääkö se meille, että arki sujuu helpommin kun on kaksi? Riittääkö se, että voimme puolittaa ison asuntolainan? Tutkimusten mukaan ei riitä. Enemmistö tahtoisi parisuhteessaan enemmän seksiä. Mikä tässä kuviossa on pielessä? Haluamme enemmän seksiä, mutta harrastamme sitä vähemmän kuin ikinä? Voisimmeko vähän hellittää? Antaa maailmamme olla vähän epätäydellisempi. Antaa kotimme olla vähän sotkuisempi. Antaa vartalomme olla vähemmän muokattu. Tyytyä vähempään. Mitä niillä kaikella tekee, puhtaalla täydellisellä kodilla, viimeisen päälle olevalla vartalolla ja liian työnteon seurauksena saatavalla lisärahalla jos parisuhde siinä kaiken täydellisyyden ympärillä tuntuu lähinnä siltä, että siitä kaipaisi pois.

Nainen kirjoitti minulle koskettavan palautteen. Hänen miehensä oli pettänyt häntä. Nyt he ovat rakastuneimpia kuin ikinä. He ymmärsivät, että eivät olleet muistaneet koskettaa toisiaan. Heidän välillään sohvan keskellä oli popcornkulho ja kasa tekniikkaa. He raivasivat väliltänsä esteet pois. Nyt he istuvat sohvan keskellä, vieri vieressä, siinä pienessä tilassa, jossa rakkaus näkyy suurimpana.

Sen me voisimme tehdä, raivata esteitä väliltämme, tiputtaa pölyrätin käsistämme ja mennä sohvan keskelle istumaan. Sen jälkeen harrastamamme seksimäärä on varmasti tarpeeksi.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Meillä on 3,515 neliöinen divaanisohva olohuoneessa. Teknologiaa on vaikka muille jakaa, ihan kirjaimellisesti. Neljä televisiota, neljä tietokonetta, neljä älypuhelinta, kaksi konsolia... 

Meitä on kaksi ihmistä. 

Käytämme sohvasta 0,63 neliötä tilaa joka ilta. Käytämme yhtä televisiota, yhtä tietokonetta, yhtä konsolia ja työpäivän jälkeen kahta puhelinta, jotka ovat suurimman osan ajasta hukassa. 

Katsomme samaa ohjelmaa. Joskus minä joudun katsomaan jalkapalloa, joskus mieheni joutuu katsomaan Greyn Anatomiaa. Pelaamme tietokonepelejä yhdessä. Illalla sängyssä käperryn mieheni kainaloon, kun mies lukee uutisia puhelimesta. Minä olen hiljaa silmät kiinni, hän lukee minulle kaikki mielenkiintoiset palat. Joskus taas makaamme selällään omilla puolilla sänkyämme ja pidämme toisiamme kädestä kiinni. Keskustelemme ja nauramme, tai sitten olemme vain hiljaa. 

Jossain artikkelissa sanottiin, että pariskuntien ei kannata käydä kaupassa yhdessä. Se aiheuttaa vain riitoja. Artikkelin kirjoittaja totesi, että hyvin voi käydä, kun käyttää taktiikkaa "Hae sinä margariini, niin minä haen makaronit. Tavataan kassalla." Artikkeli oli saanut kymmeniä kommentteja, joista suurin osa oli sitä mieltä, että kaupassa käynti yhdessä puolison kanssa on täysin mahdotonta. Tai jos siellä käydään yhdessä, niin silloin käytetään juurikin tuota taktiikkaa. 

Me käymme kaupassa noin kolmesti viikossa. Kierrämme kaupan läpi yhdessä. Joskus mieheni käy hakemassa kaljaa, sillä aikaa kun minä ihmettelen, missä ne minun suosikkileikkeleeni on. Tai miksei löydy karjalanpiirakoita, joissa olisi pidempi päiväys. Mieheni löytää minut jommalta kummalta hyllyltä ja jatkamme yhdessä hidasta haahuiluamme kaupan hyllyjen läpi. 

Monesti emme puhu mitään. Se on mukavaa. Mieheni ajaa autoa, minä istun pelkääjän penkillä. Olemme ihan hiljaa, mutta silti tuntuu siltä, että kosketamme toisiamme. Monesti puhumme paljon. Meillä on hauskaa. Katsomme toisiamme ruokapöydän yli ja ajattelemme täysin samaa asiaa, täysin samoilla sanoilla. 

Minä olen kotona ennen miestäni. Miehellä on todella stressaava ja kiireinen työ. Ennen kuin tapasimme, hän saattoi olla töissä vielä yhdeksältä illalla. 14-16 tuntiset työpäivät olivat hänelle normaalia arkea. Nyt mieheni sammuttaa tietokoneen kello 16:00 ja lähtee kotiin. Vaikka työt jäisivät pahasti kesken. Minä olen tehnyt ruoan valmiiksi. Istumme keittiön pöydän ääressä ja syömme. Joskus keskustelemme, joskus olemme ihan hiljaa. 

Minä haluan seksiä paljon enemmän. Mieheni monesti joutuu väsyneenä uhrautumaan. Minä joudun hyväksymään sen, että mieheni ei stressaavan ja pitkän työpäivän jälkeen jaksa. Ei se mitään, molemmat joustamme parhaamme mukaan. Nauramme ja vitsailemme asiasta, vaikka molempia monesti tympii. Joskus keskustelemme vakavasti aiheesta. Jos halumme eivät kohtaa, sitten ne eivät kohtaa. 

Meillä koko suhde on läheisyyttä täynnä. Akisin kello 16:30 - 6:40 Viikonloppuisin se alkaa perjantaina 16:30 ja loppuu maanantai aamuna 6:40. Kesälomalla se kestää neljä viikkoa putkeen. Ei se haittaa, että minä joudun elämään puutteessa ja että mieheni joutuu petipuuhiin useammin kuin jaksaisi. Koska meille seksi ei ole se yksi ainut hetki läheisyydelle. Me olemme tehneet sen päätöksen, että meillä ihan tavallinen arki on läheisyyttä.

Joka ikinen päivä. 

leomama
2/2 | 

Osaat Sami kiteyttää tämän päivän parisuhteen kauniisti ja kaunistelemattomasti, riipaisevasti. Laittoi taas miettimään ja aion panostaa läheisyyteen omassa parisuhteessani heti tänään, perjantai-illan saunassa. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla