Tiedättehän sisäisen kauneuden. Jokainen meistä on kuullut kyllästymiseen asti, että sisäinen kauneus on tärkeintä. Ohitan sen tässä tekstissä tyystin ja keskityn siihen toiseen kauneuden muotoon eli ulkoiseen kauneuteen. Minä haluan näyttää enemmän hyvältä kuin pahalta. Naisethan ovat omineet ulkonäköpaineet lähestulkoon kokonaan itselle, mutta tämä aika synnyttää kasvavan joukon miehiä, joiden peilikaapeista löytyy muutakin kuin hammasharja, partakone ja markettituoksua.

Kokeilin viikko sitten vanhaa hääpukuani. Muutaman vuoden vanhaa. On olemassa sellaisia ilmapalloja, joiden sisään voi laskea vettä. Ilmapalloa voi täyttää vedellä niin kauan, kunnes se ratkeaa. Minä näytin puvussani sellaiselta vähän ennen ratkeamispisteessä olevalta ilmapallolta. Meillä oli kirkkovihkiminen ja täytyy sanoa, että jos olisin tuolloin näyttänyt samalta, niin jos Jumala olisikin olemassa, niin olisi kuollut nauruun tuona päivänä.  Olen lihonut kahdessa vuodessa kahdeksan kiloa. Tosin olin muutama vuosi sitten niin hoikka, että minusta ei olisi näkynyt heinäseipään takaa kuin korvat. Nyt näkyy enemmän, vaikka siinä seipäässä olisi möntillinen heinää. Suurin osa tuosta kahdeksasta kilosta on jäänyt jumiin keskivartalon kohdille. En pidä siitä. Toissapäivänä päätin, että viikon alusta aloitan taas lenkkeilyn ihan toisissaan. En aloittanut. Illalla nukkumaan mennessäni nostin peiton vartaloni päälle ja en nähnyt enää lisäkilojani. Olin vähän kuin roska, joka lakaistaan maton alle piiloon, niin sitä ei ole enää olemassa.

Vaimo muistuttaa minua hyvätahtoisesti aina välillä. Vitsikkäitä heittoja, että ” monennellako kuulla on raskaus menossa”, tai ”jos kuolet, niin on ainakin hautakumpu jo valmiina”. Eikä siinä mitään, pieni leikkimielinen naljailu on parisuhteessa lähes pakollista. Väitän silti, että pistämällä samasta aiheesta takaisin, niin suhtautuminen ei olisi aivan niin leppoisaa.

Pariutumisvaiheessa sitä on kuin riikinkukko. Astuu esiin värikkäät höyhenet pörhöllään. Hiukset on kuin suoraan kuvastosta ja päälle on ruiskuteltu Sokoksen kosmetiikkaosaston kalleinta tuoksua testeripullosta. Niin se oli meilläkin. Tuleva vaimoni astui eteeni viimeisen päälle mietityissä vaatteissa. Oli niin kova tuuli, että posket heiluivat sen voimasta, mutta hiukset pysyivät järkähtämättömästi paikoillaan. Huulissa oli mitä kaunein puna ja silmäripsillä pystyi halutessaan peittämään puolet kasvoista. Se oli kaikki samaan aikaan sekä tarpeellista että täysin tarpeetonta. Huomasin kauniit vaatteet, mutta päässä pyöri suunnitelmat, että miten ne saisi riisuttua pois mahdollisimman nopeasti. Älkää nyt viitsikö, niin se vain menee siinä alkukiihkossa. Tämä vaihe kestää jonkun kuukauden, kunnes saapuu valloituksen jälkeinen vakiintuminen.

Vakiintuminen saa aikaan mielenkiintoisia muutoksia ulkonäköajatteluun. Enää ei tarvitse miellyttää ulkoisesti. Tai niin tunnumme ajattelevan. Kotiin tultuamme revimme nopeasti pois muualla päällä olleen kauniin vaatekerraston. Emme suinkaan revi vaatteita silkasta kiihkosta, vaan siksi, että haluamme päällemme jotain helppoa kotivaatetta. Loppuilta meneekin vanhoissa kauhtuneissa pieruverkkareissa tai kesäaikaan pelkissä boksereissa. Hiukset sojottavat kuin sähköiskun saaneella ja naama loistaa punaisena mustapäiden puristelun voimasta. Alkuaikojen vaatekertaa voi alkaa pitää pölyrätteinä, koska päälle ne eivät enää taivu, vaikka väkisin yrittäisi hinkata. Valloitus on jo tehty. Värikkäät höyhenet voi piilottaa takaisin ihonsa alle. Höyhenet otetaan esiin lähinnä muualle lähtiessämme, mutta kotiin tultuamme näytämme taas alle varttitunnissa kuin kolmen viikon vaellusretkeltä saapuneilta.

Voisi kai sitä toisinkin tehdä. Voisinhan olla parisuhteessa lihomatta. Pysyä niissä tapaamisaikojen kiloissa ja näyttää kumppanin edessä mahdollisimman hyvältä. En minä tarkoita, että kotona pitäisi hiippailla kuin saippuasarjoissa, iltapuvut päällä, täysissä sotamaalauksissa toisiamme merkitsevästi katsellen. Enkä sitä, että pistetään neulalla huuliin ainetta, että ne näyttäisivät siltä kuin lauma vihaisia ampiaisia olisivat tehneet tuloksellisen täsmäiskun. Mutta pitää edes hetkisen kotiin tulemisen jälkeen niitä päällänsä olevia  hienoja vaatteita. Kaunistautua silloin tällöin kotona vaikka sovitusti. Osoittaa kumppanilleen arvostustaan sillä, että pitää huolta itsestä. Haluaa nähdä vaivaa sen toisen ja parisuhteen eteen, päästämättä sitä siihen varsin yleiseen itsestäänselvyyden tilaan.

Pitkässä parisuhteessa alkaa nähdä kauneuden toisenkin puolen, sen syvemmän. Näkee kumppanistaan sellaistakin, jota ei siinä alkuajan kiihkovaiheessa pyllyn takaa nähnyt. Heräämisen jälkeisen katseen, joka on aina sama. Tai jalan pyörivän liikkeen televisiota katsellessa. Tai ne kaikki ilmeet, joiden tarkoituksen heti tunnistaa. Yhdistyvän katseen, jonka välissä liikkuu sanoja, joita ei tarvitse ääneen sanoa. Kaikkia niitä pieniä yksityiskohtia, joihin ei ole päässyt tutustumaan kukaan muu. Paitsi ex-puolisot, mutta voi ainakin ajatella, että ne ovat vain meidän kahdenvälisiä. Kaikki nämä syvemmät kauniit asiat näkyvät, vaikka ne olisivatkin verhottu pieruverkkareiden alle.

Mutta sen syvemmän kauneuden lisäksi, onhan se mukavaa nähdä kumppaninsa juuri niissä vaatekaapin tiukimmissa housuissa, missä pylly näyttää todella hyvältä. Ja kyllä minäkin sen lenkkeilyn taas aloitan.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram