(Teksti on editoitu versio puheestani Pentinkulman päivillä.)

Edesmennyt ranskalainen Nobel-kirjailija Albert Camus on sanonut, että kaiken minkä olen oppinut elämästä, olen oppinut jalkapallosta. Haluan lainata häntä ja sanoa, että kaiken minkä olen oppinut parisuhteista, olen oppinut kummitusjunasta. Tampereen Särkänniemessä oli ennen kummitusjuna. Se oli huvipuiston suosikkilaitteeni. Muistan sen hetken, kun seisoin laitteeseen vievässä jonossa ja kuinka jännityksen, riemun ja kauhunsekaisin tuntein odotin, että pääsen laitteeseen sisään. Se aivan sama tunne, joka on aikuisiässä myllertänyt sisälläni alkavan parisuhteen kynnyksellä.

Kummitusjuna pitää sisällään kummituksia, jotka vaanivat kulman takana. Siellä on kaatuilevia laatikkopinoja, jotka kaatuvat suoraan kohti. Siellä on hämähäkinseittiä, joka tarttuu vaatteisiin ja kasvoihin. Siellä on huutoa, kirkumista ja säikähtäneitä ilmeitä. Minulla oli lapsena kaikissa pelottavissa kohdissa tapana sulkea silmäni, sillä jos jotain ei näe, niin sitä ei ole olemassa. Ajattelin, että pelon voi selättää kohtaamatta sitä. Vähän niin kuin ongelman voi lakaista maton alle, niin se lakkaa olemasta.

Se oli toimintatapani ensimmäisissä parisuhteissanikin, sulkea silmäni kauhunpaikoissa, niin kauhu lakkasi olemasta. Jos mutkan takaa tai kaapista eteeni hyppäsi mörkö, niin suljin silmäni. Ongelmat lakaisin maton alle piiloon, niin ne lakkasivat olemasta. Kuinka helppoa kaikki olikaan. Vauhdilla vain kohti seuraavaa mutkaa ja seuraavaa hirviötä, jonka taas ohitin silmät kiinni. Ja niin pitkään sitä parisuhdetta kesti, kun kaikkia eteen hypänneitä hirviöitä kykenin silmät suljettuina ohittamaan.

Kyllähän sen tietää, että mihin se kaikki lopulta johtaa. Juuri kun luulee selvinneensä kummitusjunassa maaliin asti, niin siinä viimeisessä mutkassa syöksyvät yhtä aikaa päälle ne kaikki aiemmin silmät suljettuina ohitetut hirviöt. Siinä on vastassa hämähäkinseitti, joka peittää koko kehon. Reunasta raottunut matto, jonka alle piilotetut ongelmat hyppäävät kerralla silmien eteen. Laatikkopino, joka ei pysähdykään viime hetkellä. Jatkuvana toistona kuuluva Mamban, Vielä on kesää jäljellä-biisi, joka ei lopu, vaikka sulkisi radion. Ei siitä kauhuryöpystä kukaan pysty selviytymään. Ei valu parisuhdevaunu pimeästä takaisin kirkkauteen, vaan pysähtyy paikoilleen, lakkaa olemasta ja sahaa aviosängyn keskeltä kahtia.

Pelottavinta tässä kaikessa on se, että toivuttuaan edellisestä parisuhdekummitusjunasta, huomaa taas seisovansa kiima kasvoillaan kummitusjunaan vievässä jonossa ja pian kaikki alkaa taas alusta. Ja samaan se kaikki tulee päättymäänkin, sillä junassa olleessaan toimii aivan saman lailla kuin edellisellä kierroksellakin. Pelottavissa paikoissa tulee sulkeneeksi silmänsä ja kauhun ohittaa kohtaamatta sitä. Kunnes eteen tulee se viimeinen mutka.

Suomalaisten solmimista avioliitoista noin puolet tulee päätymään eroon. Erojen syitä kysyttäessä, monet sanovat syyn löytyvän siitä toisesta. Eron jälkeen osataan helposti luetella ne viat, joita siinä toisessa liiton aikana oli. Huomattavasti vaikeampaa onkin luetella ne itsestä löytyvät viat, koska niitä ei tunnu olevan. Syyt eroon tulee helposti ulkoistaneeksi itsestä poispäin. Kuusi vuotta sitten olin taas aloittamassa uutta matkaa parisuhdekummitusjunassa silmät suljettuina. Siinä minä taas vapisin kiihkosta ja kauhusta uuden matkakumppanin kanssa. Enpä siinä vaiheessa arvannutkaan, että mihin kyytiin olin itseni saattanut.

Jo ensimmäisessä mutkassa nurkan takaa silmieni eteen hyppäsi niin karvainen ja pelottava hirviö, että teki mieli alkaa huutaa kauhusta. Mikä pahinta, minut pakotettiin pitämään silmäni auki ja kohtaamaan hirviö silmästä silmään. Vähän aikaa hirviötä katsellessani, minulle alkoi selvitä, että eteeni oli laitettu peili ja katsoin siitä omaa peilikuvaani. Koska sieltähän se parisuhdehirviö aina tulee, eteen asetetusta peilistä. Siitä peilistä minua tuijottikin sen verran isokokoinen hirviö, että sen kanssa piti painia terapeutin huoneessa. Hikisen taistelun jälkeen sain hirviöstä niskalenkin ja matka pääsi jatkumaan kohti seuraavasta mutkasta eteen hyökännyttä hirviötä. Se on tämän kierroksen tehtäväni. Selvitä silmät auki kaikista eteen tulevista hirviöistä. Matka on samaan aikaan pelottava ja antoisa. Jokainen uusi hirviö tuntuu aikaisempaa hirviötä kesymmältä. Tämä on ollut hyvä matka. Nyt tulee kauhua ja kiihkoa koko rahan edestä.

Parisuhteen yksi hienommista piirteistä on se, että se pakottaa katsomaan omaa pelikuvaa, tai ainakin pitäisi pakottaa. Ei ole olemassa parempaa peiliä kuin edessä seisova puoliso. Ei auta, vaikka vaihtaisi peilin toiseen peiliin, puolison toiseen puolisoon, peilikuva pysyy aina samana, kokeiltu on. Suomalainen painajainen on se, että hissiin tulee joku muu tai että bussissa tuntematon istahtaa viereen tai kadulla joku alkaa kävellä samassa tahdissa. Me pelkäämme olla ihmistä lähellä. Me pelkäämme olla itseämme lähellä. Parisuhde ei anna armoa. Siinä on mentävä sitä toista ja itseään niin lähelle kuin vain pääsee. Samalla on oltava vastaanottavainen päästämään toinen lähelleen. Siinä ei ole kyse muusta kuin uskalluksesta. Samalla kun haluaa toista ihmistä lähelle, on päästettävä se toinen yhtä lähelle. Se tarkoittaa sitä, että toisen edessä on uskallettava olla aivan paljaana. On uskallettava päästää irti, antaa itselle lupa olla arpinen ja keskeneräinen sen toisen edessä, näyttää rohkeasti sisällään olevat hirviöt ja myöntää pienuutensa.

Jos niin ei tee, parisuhteessa käy niin kuin lapsena siellä kummitusjunassa, että ohittaa pelottavimmat paikat silmät kiinni ja sokeana eläminen kääntyy aina itseä ja parisuhdetta vastaan. Se kun on niin, että parisuhde koostuu kahdesta eri ihmisestä, jotka kuljettavat omaa menneisyyttään ja omia hirviöitään mukanaan. Jos toisen ja omaa menneisyyttä ja hirviöitä ei pysty hyväksymään, niin on mahdotonta elää parisuhteessa. Olisikohan kuitenkin niin, että erojen syyt ei aina olekaan siinä toisessa?

Ehkä pitäisi vain antautua. Päästää irti kaikkivoipaisuuden harhasta. Uskaltaa pitää silmänsä auki silloin kun haluaisi ne sulkea. Olla lakaisematta ongelmia maton alle. Ehkä pitäisi olla armollinen puolisoa ja ennen kaikkea itseä kohtaan. Hyväksyä itsensä ja toinen sellaisina kuin olemme. Ei se niin vaikeata pitäisi olla. Suvaitsevaisuus on tämän päivän hittisana. Jos emme pysty hyväksymään edes puolisoamme tai itseämme, niin miten voisimmekaan hyväksyä maailman monimuotoisuuden. Meissä kaikissa asuu enkeli ja terroristi. Me olemme yhtä aikaa hyviä ja pahoja. Emme voi ulkoistaa itsessämme asuvaa pahuutta ja hirviöitä itsestämme poispäin. Meidän pitää hyväksyä ristiriitaisuutemme ja ihmisyytemme. Sillä minä ainakin uskon siihen, että hyväksymällä omat sisäiset hirviönsä on armollisempi ja suvaitsevaisempi toisissa asuvia hirviöitä kohtaan. Ei ole olemassa absoluuttista hyvää ja absoluuttista pahaa. Ei parisuhteessa eikä maailmassa muutenkaan. Me olemme kaikki yhtä syyllisiä ja syyttömiä. Tämä koskee aivan kaikkea, niitä avioerojakin.

Minä uskon syli, aistit, silmät ja rajat auki maailmaan. Se toimii niin parisuhteessa, yhteiskunnassa ja koko maailmassa. Mitä avoimempia, rehellisempiä ja vastaanottavaisempia olemme toisiamme kohtaan, sitä paremmin parisuhde, yhteiskunta ja maailma voivat. Joka ikinen kerta, kun rakennamme muureja toistemme eteen, suljemme samalla osan itseämme pois. Silmät ja rajat suljettuina yritämme pitää hirviön poissa näkyvistä ymmärtämättä, että se suurin hirviö, jota vastaan pitäisi taistella, on oman pään sisässä.

Tässä sitä taas ollaan parisuhdekummitusjunassa. Olen varma, että hirviöitä tulee vielä vastaan, mutta minä uskon ajatukseen, että pitämällä silmäni auki pahoissakin paikoissa, parisuhdejunasta tulee nautittava matka ja minä olen hankkinut ranteeseeni sellaisen huvipuistorannekkeen, että voin matkustaa nautiskellen parisuhdejunassa elämäni loppuun saakka.

Rakkaus liikuttaa tätä kummitusjunaa ja vaikka maailma on täynnä vihaa ja kauhua, niin pitää vain rakastaa vähän enemmän. Sillä rakkaus on lopulta se, jonka käsi nostetaan voiton merkiksi pystyyn. Ottelu on ehkä vielä vähän kesken, mutta voittajasta ei ole epäselvyyttä.

Se on Rakkaus. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Leea
1/1 | 

On ilo kun jaat kokemuksesi näin avoimesti. Terapiasta puhuminen lyö monen lukkoon ja torjunnan päälle. Kuvasit hienosti prosessia johon terapiassa oleva joutuu ja miten se heijastuu ihmissuhteisiin. Kiitos ❤️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat