Muistatko, kun meillä oli salapaikka. Se oli asuntomme lähellä sijaitsevan järven rannalla. Menimme sinne iltaisin, silloin kun aurinko alkoi jo laskea. Meillä oli mukana viinipullo, halpa alarivistä ostettu. Istuimme toistemme lähellä ja vaikka ilta viileni, niin meillä ei ollut kylmä. Puhuttelin sinua hellittelynimillä, joita olin kehitellyt useita ja sinä vastasit jokaiseen sanaani, jos et sanoilla, niin ainakin merkityksellisellä hymyllä. Humalluimme halvasta viinistä ja rakkaudesta siinä välillämme.

Muistatko, kun yhdellä kerralla sait astmakohtauksen ja minä juoksin niin lujaa kuin vain pääsin hakemaan sinulle kotoa astmapiipun. Muistan, kun hengityksesi tasaantui ja halusin kantaa sinut reppuselässä kotiin, jotta et rasittuisi. Yöllä painauduin alastonta vartaloasi vasten ja valuin hiljaa sisääsi. Hengityksesi muuttui taas nopeammaksi, mutta tällä kertaa tavalla, josta ei tarvinnut olla huolissaan.

Muistatko, kun kannoit minua vuorostasi. Istuin sängynlaidalla puhelin kädessäni ja etsin oikeita sanoja. Sinulle sanoin, että isäni soitti humalassa ja kertoi lähtevänsä ajamaan autolla rekan alle. Sanoin toivottaneeni hyvää matkaa. Sinä kannoit minua silloin niin kuin minä sinua reppuselässäni aiemmin. Me olimme toisillemme auki oleva syli. Illalla ennen nukahtamista sanoin sinulle, että älä lähde milloinkaan pois. Seuraavana kesänä sinä lähdit ja minä muistin itkeä vasta seuraavana keväänä. Itkin silloin kaikkea muutakin itkemättä jäänyttä. Minulla ei ollut silloin syliä, jonka turvaan olisin voinut pudota. Putosin opiskelija-asuntoni lattialla olevan patjan päälle. Kunnes tuli alkukesän päivä, jolloin olin saanut valutettua kaikki itkemättä jääneet kyyneleeni ulos ja päätin muuttaa toiseen kaupunkiin.

Muistatko, kun soitin sinulle, että saanko tulla sinun luoksesi yöksi. Avasit oven ja katseessasi oli heti jotain tuttua. Emme olleet nähneet moneen vuoteen, mutta silti tuntui kuin olisi palannut kotiin. Muistelimme sitä kesää, kun olimme seitsemäntoista ja pelkäsimme, että äitisi tulee huoneesi ovesta koputtamatta. Tai kun odottelin sinua bussipysäkillä saapuvaksi lukiosta uskollisena kuin koira. Muistelimme sitä, kun vatsasi oli niin kipeä ja silittelin sitä niin kauan kunnes nukahdit. Tai kun tulit kävelemään kanssani käsi kädessä pitkin öisiä katuja, kun en halunnut olla kotona. Me olimme toisillemme auki oleva syli.

Sitten halusit muistella sitä, kun tulin junalla luoksesi ja sanoin olleeni olematta uskollinen kuin koira. Sanoin rakastuneeni tyttöön, jolla on astma. Sen jälkeen emme muistelleet enää mitään. Aloimme sanomattomalla päätöksellä muodostaa uusia muistoja. Taustalla kuului se Kentin biisi, jota lauloimme yhdessä, vaikka emme osanneet sanoja. Huulesi olivat vähän raollaan ja painoin niihin omani. Ne maistuivat samalta kuin silloin ja kaikki muukin sinussa. Pidimme huulia yhdessä vuoden putkeen, kunnes ymmärsimme, että vanhaan ei voi enää palata, että on parempi opetella uusien biisien sanoja.

En muista enää edes hänen nimeä. Tanssimme yhdessä Doriksen tanssilattialla. Vaikka se biisi oli nopea, niin me tanssimme hitaita. Hänen hiuksensa tuntuivat sormissani pehmeiltä ja hän tuoksui vaniljalta. Oli syksyisen kirpeä yö ja hänen käsi minun kädessä. Kun pääsimme hänen kotiinsa, hän pyysi olla kysymättä mitään. Hän kysyi, että voitaisiinko nukkua ihan toisiamme lähellä, mutta ilman seksiä. Vastasin, että tietenkin voimme ja että en minä edes kykenisi mitään seksiä.

Hän painoi päänsä minun rinnalleni ja minä kieritin hänen hiuksiaan sormieni ympärille. Hänen kyyneleitään valui pitkin vartaloani ja ajattelin, että minua pitkin ei ole ikinä valunut mitään niin kaunista. Kiersin käteni hänen ympärilleen ja pidin tiukasti. En kysynyt mitään, vaan annoin hänen itkeä. Olimme samaa mieltä siitä, että jos elämän voisi pysäyttää hetkeksi paikoilleen pause-näppäimellä, niin silloin olisi ollut se hetki. Annoimme toisillemme jotain, mitä olimme kaivanneet jo pitkään. Olimme toisillemme auki oleva syli. Aamulla näin hänen vessassaan mukin, jossa oli kaksi hammasharjaa. Hän huomasi katselevani sitä ja katsoi minua syvälle silmiin. Kosketin hänen pehmeää ihoaan ja annoin otsalle suudelman. Ihooni jäi kyyneleiden kokoinen muisto. Emme nähneet enää ikinä. En muista edes hänen nimeä.

Rakkaus on kiinni hetkessä. Siinä pienen pienessä hetkessä, jota kohta ei enää ole. Sitä ei enää kohta ole. Se on kiinni siinä pienessä hetkessä, jota kohta ei enää ole. Niin kuin itse elämä, sitä ei kohta enää ole. Se on tässä hetkessä, elämä. Kaikki tässä ympärillä on tässä hetkessä, jota kohta ei enää ole. Jokainen kosketus ihollani on ollut tärkeä. Jokainen hetki tässä elämässä, kun minua on kosketettu, niitä ei enää ole. Ihollani on muisto, näkymätön merkki hetkestä, jota ei enää ole. Tulee uusia hetkiä, uusia kosketuksia, jolloin ihoni polte ja kaipuu saa täyttymyksen. Ohimeneviä hetkiä, joita ei sen jälkeen enää ole. Mutta ne hetket ovat siinä hetkessä, ne tuntuvat silloin ja ne ovat olemassa sen kauniin hetken. Jokainen kosketus on tärkeä. Kun päästää ihmisen lähelle, pääsee lähelle myös itse.

Olen kosketusten merkitsemä mies, mutta minussa on vielä paljon tilaa uusille. Haluan, että olemme toisillemme auki oleva syli ja vaikka se syli on auki vain yhdelle, niin siinä sylissä on kaikkien muidenkin sylissä olleiden jälki ja muisto. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat