Pitäisikö lähteä Ikeaan katsomaan hyllykköä tyttäreni huoneeseen. Näin kyseli vaimoni ilman lauseen päättävää kysymysmerkkiä lauseen perässä. Eipä aikaakaan, kun löysin itseni Ikean pyöröovien välistä. Kaikkihan meistä tietävät, että Ikea on kuin baari, jonne mennään kaverin kanssa sille kuuluisalle yhdelle, josta koskaan ei selviä yhdellä hyllyköllä.

Ikea on kuin labyrintti. Se on kierrettävä alusta loppuun päästäkseen sieltä pois. Siinä oli heti alussa osasto, jossa oli valmiiksi sisustettuja huoneita. Aivan kuin olisi mennyt asuntonäyttöön. Siitä puuttui vain sinisiä kenkäsuojia sisäänkäynnin kohdalla ja vähän liian pieneen pukuun sonnustautunut Jethro Rostedt myymässä asuntoa.

Seuraavana labyrintissa tulivat esiin sohvat. Yritin näyttää vaimolleni hienoa sohvaa, jossa olisi mukava iltaisin pötkötellä ja anoa rakkautta. Meillä on kotona sohva, joka on jo niin vanha, että se hajoaa katseesta. Vaimo oli vähän sitä mieltä, että emme tarvitse uutta sohvaa. Minä purnasin vastaan ja sanoin, että koska olen hankkinut itselleni itseäni muutaman vuoden vanhemman vaimon, niin olisi tosi mukavaa, että saisin edes jonkun itseäni nuoremman päällä maata ja uusi sohva olisi siihen oikein passeli vaihtoehto, vai olisiko vaimolla jotain muuta ehdottaa. Ei tullut uutta sohvaa.

Minä en aina ymmärrä. Yhtäkkiä vaimollani oli kädessään railakas määrä pyykkipoikia. Minä olin, että eikö meillä ole pyykkipoikia muka tarpeeksi, että osa niistä lojuu lattialla, josta ne tarttuvat kävellessä kiinni varpaisiini. Vaimo oli samaa mieltä, että tarpeeksi on, mutta nämä pyykkipojat ovat niin ihanan värikkäitä, että niitä pitää ostaa. Onhan se mukavaa, että varpaisiin tarttuu tulevaisuudessa värikkäitä pyykkipoikia. Alan käyttää samaa filosofiaa omissa ostoksissani. Ostan pöydän täyteen viiniä, koska pullot ovat niin värikkäitä, että niitä on ihan pakko ostaa.

Eipä aikaakaan kun vaimo nakkasi kärryyn, jota tuskanhikisenä työntelin loputtomassa labyrintissä, six packin tiskiharjoja. Minä kysyin, että tarvitseeko niitä niin paljon, koska meillä on astianpesukone. Vaimo sanoi, että ei niitä tarvitse kaikkea käyttää, mutta ovat niin ihanan värikkäitä, että näyttävät hyvältä roikkumassa siinä keittiön astiakaapissa. En taaskaan ymmärtänyt. Tiskiharjat olisivat siis vähän niin kuin Paavin pallit, että mukavahan se on, että ovat siinä roikkumassa, mutta ei niillä mitään käyttötarkoitusta ole.

Matka jatkui kuin pitkänmatkan juoksu. Vaimo viipotti edellä kuin kenialainen ja minä perässä suomalaisena kestävyysjuoksijana yritin pysyä perässä. Eihän siitä mitään tullut. Vaimo meni menojaan ja minä hikoilin perässä. Asiaa ei auttanut huomio, jonka tein kärryjä vedellessä, että pienten lasten vanhemmilla on tapana tuoda lapsensa Ikeaan sinä päivänä, kun lapsi on juuri oppinut kävelemään. Hei, Viljo otti askeleita, nyt nopeasti Ikeaan.

Käytävillä horjui useita juuri kävelemään oppineita lapsia. Söpöltähän he näyttävät, mutta siitä on söpöys kaukana, kun minä ajan paniikissa vaimoani takaa ja juuri kävelemään oppinut lapsi hatarilla askelillaan kaatuu kärryjeni eteen. Siinä on sitten hirveä selittäminen, että en minä tahallani lapsen naaman päältä kärryilläni ajanut. Sanomista ja vaikeuksia siitä vain tulee ja lapselle Ikeanpaikankammo.

Edessäni oli valtava määrä sisustushimoissaan pörrääviä ihmisiä. He muistuttivat loppukesäisiä ampiaisia, jotka aggressiivisesti tulevat suoraan kohti. Ei auta vaikka käsillään yrittää huitoa kauemmaksi. Ampiaiset ovat loppukesästä aggressiivisia sen vuoksi, että heiltä on elämäntarkoitus kateissa ja en voinut olla ajattelematta, että onkohan ihmisten keskuudessa sama tilanne. Kyllä himokas shoppailu tyhjyyden tunnetta ainakin hetkellisesti täyttää ja siirtää. Ei tarvitse edes illalla sitä rakkautta anoa. Tarve on tyydytetty.

Vaimoa ei näkynyt enää missään. Seurasin värikkäiden esineiden polkua, koska ajattelin vaimon valinneen juuri sen polun. Pelko ja ahdistus alkoivat jo nostaa päätään. Mieleeni hiipi Hohto-elokuvan loppukohtaus, jossa Jack Nicholson yrittää vimmatusti löytää tietä ulos labyrintistä, mutta ei löydä ja hänet löydetään talvella jäätyneenä labyrintin suuaukon lähettyviltä. Ehkä minutkin löydetään helmikuussa Ikean pyöröovilta jäätyneenä värikäs pyykkipoikapussi kädessäni. Lopulta vaimo löytyi seisomassa värikkäiden tyynyjen osastolta ja tuskani hieman helpotti. Vaimo kysyi minulta jotain ja nyökkäsin. Se on minun roolini Ikeassa, toimia kärrymiehenä ja päännyökkääjänä.

Pahin oli vielä edessä. Ikeasta lähdettyämme menimme ostamaan koukkua, joka laitettaisiin lastenhuoneen kattoon kiinni, jotta katossa olevaa lampun paikkaa voisi siirtää. Kauppa, jonne koukkua menimme ostamaan, oli nimeltään Biltema. Tiedättehän sen kaupan, jonka kuvasto on niin paksu, että kun se pudotetaan neljännen kerroksen postiluukusta sisään, niin kolmannen kerroksen olohuoneen kattokruunu tipahtaa lattialle ja toisen kerroksen mummon Tenaan lirahtaa säikkypissaa.

En ollut käynyt kaupassa koskaan ennen. Menetin siis Biltema-neitsyyteni. Jo ovella tiesin olevani itselleni vieraassa paikassa. Päässäni alkoi soida Chisun, mun koti ei oo täällä-biisi. Ilmassa tuoksui voimakas testosteroni ja remonttihiki. Alkoi tulla ikävä Ikean värikkäitä pyykkipoikia ja tiskiharjoja. Pyysin vaimoltani, että saisinko mennä autoon odottamaan. En saanut. Kävelin läpi osastojen, joissa hyllyissä lojui nauloja, ruuveja, työkaluja, vempaimia ja kaikenlaisia miesjuttuja. Etsin katseellani, että olisiko kaupan nurkassa jokin vaaleanpunainen parisuhdenurkkaus, jonne minut voisi viedä. Ei ollut. Pelkäsin, että käytävältä vastaan tulee myyjä, joka kysyisi miesäänellään, että minkälaista vempainta sitä on tultu etsimään. Paniikissa vastaisi, että pyykkipoikia, värikkäitä pyykkipoikia.

Saimme koukun. Sain siirrettyä kattovalaisinta uuteen paikkaan. Nimittäin siirsin sen katolta lattialle. En saanut sitä koukkua kattoon kiinni, eikä minun annettu mennä ruuvimeisseli kädessä sohimaan sinne sokeripalaan, joka katosta roikkui. Ei siihen lamppuun valoa tule. Ei tietenkään, sehän on lattialla. Ajattelin, että ei sen väliä. Tytär pärjää kännykästä tulevalla valolla. Se on joka tapauksessa koko ajan päällä. Valaisimen laittaa paikoilleen sitten joku tyyppi, joka tykkää käydä Biltemassa.

Kyllä sekin päivä viimein loppui. Makasin varovasti vuosikertasohvamme päällä. Olin kiinnittänyt Ikean värikkäitä pyykkipoikia sormiini ja varpaisiini. Leikin olevani kuivumassa oleva lakana. Kysyin vaimoltani matalalla äänellä, että haluaisiko tulla käymään lakanan päällä. Olisi mukava olla kahden saman ikäisen välissä. Vaimo ei tullut. Katseli niitä astiakaapista roikkuvia värikkäitä tiskiharjoja. Ulkoa kuului sateen ropina. Koira törmäsi tyttäreni huoneen lattialla olevaan kattovalaisimeen.

Kaikki oli niin kuin aina ennenkin.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Vierailija
2/3 | 

Onko sulla autoa tai ajokorttia ollenkaan? Saatko fillariin ketjuja takaisin paikalleen jos ne irtoavat ajossa?

Iituli
3/3 | 

Oot ihan huippu! :'D ihailen tosi paljon sun tapaa kirjottaa! Harvoin jaksan lukea blogeja, jossa ei oo kuvia vaan pelkkää tekstiä mut sun tekstit luen aina vieläpä suu oikeen leveessä hymyssä ja välillä ääneen nauraen!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat