Haluan jo tovi ennen äitienpäivää ojentaa Havaintoja parisuhteesta vuoden äiti-palkinnon Taru Paanaselle. Hän lähetti minulle jokin aika sitten viestin, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Kysyin Tarulta lupaa viestin julkaisemiseen blogissani nimettömänä, mutta Taru antoi luvan käyttää myös hänen nimeään. Ja miksi ei olisi antanut. Tämä on kaunis viesti äitiydestä, luopumisesta, rakkaudesta, ymmärtämisestä, rohkeudesta, kauneudesta, vanhemmuudesta ja kaikesta siitä, mistä vanhemmuudessa on kyse. Avioero koskettaa vuosittain 30 000 lasta. Lasta se satuttaa kaikkein vähiten silloin, kun on Tarun kaltaisia ihmisiä lasten elämässä.

 

”Olen käynyt kovan tien, kun olen tässä vuoden päivät opetellut suhtautumaan toiseen naiseen, joka paitsi on osallisena lasteni elämään, saa vielä olla sitä paljon enemmän kuin minä. Olen kovasti kipuillut tämän asian kanssa, mutta kohta kaksi vuotta tapahtuneesta erosta lähtien olen pyrkinyt ajattelemaan asiaa lasteni parhaan kautta. Minulla on lupa ja oikeus omiin tunteisiini, mutta vanhempana minun tehtäväni on ajatella lasteni parasta.

Miksi minun pitäisi sotkea lasten välejä isäänsä ja uuteen äitipuoleensa, miten se minua auttaisi? Ei lopulta mitenkään ja kuinka paljon se lopulta satuttaisi kaikkia. Olen opetellut laskemaan irti pelosta, vihasta, kateudesta ja katkeruudesta ja keskittymään enemmän niihin asioihin, joista voin iloita ja olla onnellinen. On onni, että lapseni ovat saaneet noin hyvän äitipuolen, joka ei ajattele, että lapset ovat parisuhteen tiellä, vaan on ottanut lapset hyvin vastaan ja avannut oven hänen elämäänsä.

Luin jostain hyvän ajatelman vihasta ja kuinka hyödytöntä siihen on jäädä roikkumaan. Jos on vihainen jollekin, tekee lopulta hallaa vain itselle. Minä olen pyrkinyt lapsilleni puolustamaan heidän isäänsä silloinkin, kun lapset ovat valittaneet isän luona olevista säännöistä. Niihin kun yleensä on syynsä ja minun etävanhempana on velvollisuus tukea lasten lähivanhemman vanhemmuutta.

Toisen vanhemman mollaaminen ei ainakaan auta mitään. Ja koska lapset ovat hirmu lojaaleja vanhemmilleen, niin usein lapset kääntyvät mollatun puolelle, riippuen tietenkin lapsen iästä. Ehkä tässä on kyse myöskin siitä, että en näe syytä, että miksi minun pitäisi vihata ex-miestäni. Jaoin hänen kanssaan elämästäni yksitoista vuotta, pakko siihen on mahtua jotain hyvääkin.

Olen tietenkin välillä joutunut puremaan kieleen, kun on tullut yllätyksiä, mutta se kuuluu elämään. Pyrin puhumaan lasten kanssa asioista rehellisesti, mutta ikätason mukaisesti, eikä kaikki tietenkään kuulu lasten korville. Avoimuus on auttanut säilyttämään hyvät välit lapsiini pitkästä välimatkasta huolimatta.

Kunnioitan valtavasti lasteni toista perhettä. Eritoten arvostan lasten äitipuolta, joka on ottanut lapset hänen elämäänsä ja on läsnä heidän arjessaan. Vaikka minulla ei ole ollut mahdollisuutta tutustua tähän naiseen, niin lasten puheista kuuluu, kuinka rakas ja tärkeä hän heille on. Rakkaus on läsnä tuossa toisessakin perheessä ja siitä olen vilpittömästi onnellinen ja kiitollinen.”

 

Lapsi, joka nukahtaa iltaisin pehmolelu kädessään, pää kääntyneenä yövaloon päin, on kauneinta mitä elämässä on. Se kuva vaatii ympärilleen hyvin käyttäytyvien aikuisten raamit. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla