Beibi, sä oot mun Lopud.

Se ei ole korkeanpaikankammoisten paikka. Katselin tiukasti eteeni, vältellen katsomasta bussin sivuikkunoihin, joista olisin nähnyt jyrkät rotkot. Asiaa helpotti se, että bussissa kuuluvasta radiosta tuli Radioheadin Creep. Se oli erinomainen lähtölaukaus häämätkallemme. Asiaa ei helpottanut se, että jankutit koko matkan vierelläni, että katso alas. Katso nyt. Bussi valui vuorisia serpentiiniteitä pitkin kohti Dubrovnikia ja merenrantaa, jossa meitä odotti vene, joka veisi meidät maanpäälliseen paratiisiin. Niin meille esitteessä luvattiin. Eikä se paljoa liioitellut.

Uni ei tullut. Ajattelimme, että miksi pyöriä sängyssä aamuviiteen, jolloin herätys olisi, kun voisi lähteä ajelemaan jo heti kohti Helsinkiä aamuöisen maiseman läpi. Valvotaan koko yö. Se oli meistä loistava idea, joka kostautui samantien Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa nukuit tunnin sinne päästyämme. Minä en saa nukuttua julkisilla paikoilla, enkä lentokoneessa, jossa valvoin sinun untasi ja sitä, että kone ei pääse tippumaan. Olen varma siitä, että jos hetkeksikin suljen lentokoneessa silmäni, niin kone putoaa sillä silmäyksellä. Onneksi lentokoneessa Audi-mies viihdytti minua. Hän jäi jumiin vessan ja oman paikkansa väliin, kun tyhmyyksissään meni kuselle juuri kun koneen tarjoilu oli käynnissä. Audi-mies ei mahtunut kärryjen ohi ja hänen piti jäädä odottamaan, että tarjoilu suoritettaisiin loppuun. Se oli miehelle liikaa. Hän purnasi koko lennon lentoemännille kokemastaan väärydestä. Hän uhkasi tehdä asiasta valituksen, lentoemäntien esimiehille, lentoyhtiön johdolle ja Jumalalle. Perille päästyämme olimme aivan poikki. Se oli muistutus siitä, miten käy, kun leikkii nelikymppisinä kaksikymppistä.

Lopudin saari on tunnin venematkan päässä Dubrovnikista. Kroatiaan kuuluvalla saarella on 400 asukasta ja sama määrä turisteja. Pieni, leppoisa, kaunis, hiljainen ja rotkoinen. Saarta ympäröi turkoosin värinen ja kirkas Adrianmeri. Saaren kauneus ei saa arvoaan sanoilla. Se on itse koettava. Siellä vietimme viikon häämatkamme. Ensimmäisenä iltana aaltojen hakatessa rantakivetystä sileäksi, istuimme rantabaarin terassilla ja minä halusin nousta pöydälle laulamaan oodia elämälle, mutta tyydyin istumaan tuolilla olut kädessä ja katselin sinua, vaimoni, rakastunein silmin ja ajattelin, että tätä varten se rakkaus perkele ihmisen rintaa runnoo. Niinkuin ne aallot, jotka hakkaavat rantakivetystä sileäksi.

Päätimme viettää rennon loman. Lojua hotellin aurinkotuoleilla tai meren rannalla juomat käsissämme. Ensimmäisen aamupäivän jälkeen seisoimme jo saaren korkeimmalla muurilla pohkeet turpeina ja hiestä märkinä. Tai sinä seisoit. Minä jättäydyin vähän matalammalle ja siinäkin jalkani tutisivat pelosta. Mietin kaikkia matalia paikkoja, esimerkiksi sitä mökkisi kaivoa, jonne minut juhannuksena laskettiin. Kuinka turvallista siellä olikaan, kun ei tarvinnut miettiä putoamista. Meri näyttäytyi korkealta voimakkaalta ja loputtomalta. Tai olisi näyttänyt, jos olisin uskaltanut katsoa. Onneksi otit niin paljon valokuvia, niin sain nähdä meren illalla hotellihuoneessa kamerastasi. Illalla kävimme hotellin uima-altaalla uimassa. Siellä oli se George Clooneyn näköinen mies, jolla oli omituisemmat rintakarvat, mitkä olen koskaan nähnyt. Nännien päällä nyrkin kokoiset karvapallot. Aivan kuin miehellä olisi ollut karvatissit. Katselin häntä siinä altaan vierellä. Hän hymyili takaisin. Iltapalalle tulivat tissinaiset. Kaksi venäläistä naista, jolla oli niin isot tissit, että vaikka käänsi katseen toiselle puolelle salia, tai pisti silmät kokonaan kiinni, ne tissit näki silti. Naiset eivät istuneet pöydässä vastatusten. Eivät he voineet. Illalla hotellihuoneemme parvekkeella katselimme toisiamme romanttisesti silmiin ja lausuimme siirappisia sanoja. Tai ainakin minä katsoin.

Toisena päivänä päätimme viettää rennon allaspäivän. Jo ennen lounasaikaa olimme rotkojen reunalla polkupyörä pyllyjemme alla. Sinä poljit edessäni ja minä huusin kuin pikkutytöt perässäsi. Vielä olisi monta korkeaa paikkaa näkemättä. Ja taas sama kaivomielikuva päässäni yritin selvitä iltaan asti. Eihän siellä pyöräillä pystynyt. Kolme kilometriä kannoimme pyöriä sylissämme ja sinä aikana puhelimeeni tuli tekstiviesti, joka ilmoitti Roaming-hinnat Bosnia Hertsegovinaan. Me kiipesimme pyörät sylissämme niin  korkealle, että ylitimme Bosnian rajan ja ihmettelin, että sijaitseeko Bosnia taivaassa. En tiedä minne he joutuivat, taivaaseen vai jonnekin toisaalle, ne kymmenet tuhannet bosnialaiset, jotka silpoutuivat 90-luvun alussa käydyssä rajussa sisällissodassa. Kävimme Dubrovnikin vanhassa kaupungissa sijaitsevassa sotamuseossa katsomassa valokuvanäyttelyn, Broken lights of Yugoslavia, jossa oli näytillä sotavalokuvaaja Emmanuel Ortizin kuvia sisällissodasta. Kuvat olivat pysäyttäviä. Sota vaati noin 100000 uhria, josta 40% oli siviilejä. Ehkä niin moni bosnialainen pääsi taivaaseen kuollessaan sodassa, että osa Bosniaa sijaitsee taivaanreunalla, siellä minne polkupyöriemme kanssa nousimme.

Dubrovnikin vanha kaupunki on kaunis, mutta.
En osannut odottaa sitä turistien laumaa, joka vanhan kaupungin portilta vyöryi sisään. Paikoitellen vanha kaupunki näyttäytyi turistihelvetiltä, josta teki mieli lähteä juosten karkuun. Emme me siellä pitkään olleet. Kävelimme kaupunginmuurin läpi. Sinä edellä kuvaten korkealta näkyviä upeita näkymiä ja minä perässä kävellen, katse tiukasti eteen suunnattuna ja kaivomielikuva päässäni.
Ostettiin pullo likööriä ja minä ostin tyttärelleni sellaisen mummon, jonka sisällä on pienempi mummo, jonka sisällä on pienempi mummo ja kohta mummoja on pöydällä ihan törkeä määrä.
Lähdimme veneellä Lopudiin. Siellä olisi rauha. Siellä pystyisi keskittymään romantiikkaan, paitsi jos se romantiikka sijaitsee kauhean korkealla.

Lopudissa näin kolme aivan samannäköistä miestä. He olivat paikallisia. Sanoin heitä haudankaivajiksi. He näyttivät aivan haudankaivajilta. Ehkä he olivatkin, sillä eräällä patikointimatkalla törmäsimme saaren hautausmaahan. Mietin, että ehkä miehet ovat siellä haudankaivajina, mutta kun katsoimme hautojen vuosilukuja, niin huomasimme, että viime vuosina sinne ei oltu haudattu ketään. Ajattelin, että ehkä hautausmaa onkin vain turisteja hämätäkseen olemassa ja samoin ne haudankaivajan näköiset miehet. Ehkä Lopud onkin kuolemattomien saari, mutta sitä ei haluta turisteille paljastaa. Lopud onkin oikeasti paratiisi, eikä vain matkatoimistojen liioitelluissa mainoksissa. Meille muistot saaresta jäävät ainakin kuolemattomaksi. Voisimme säilyttää Lopudin sisällämme ja tehdä liitostamme kuolemattoman. Sovitaanko niin.

Kuinka hyvää palvelua saimmekaan. Kohteliaita, mutta rentoja asiakaspalvelijoita saari täynnä.
Paitsi olihan Ivana.
Ivana oli hotellimme ravintolan tarjoilija. Kaunis, mutta ei hymyillyt koskaan. Oli suorastaan tyly, kova. Minä ajattelin hänet lady dominaksi, joka tuo asiakkaille pöytään aivan mitä hän itse haluaa. Toisessa kädessä näin hänellä ruoskan ja toisessa käsiraudat. Lady-Ivana, niin sinä mieleeni jäit, kun katselin sinua ravintolasalissa ja kun muistelin sinua iltaisin hotellihuoneessa.
Ihan viattomalla tavalla tietenkin.

Se ilta oli ihanin. Auringonlasku värjäsi taivaanrannan Hello Kittyn väriseksi. Olimme meren rannassa kuvaamassa. Meri oli tyyni ja hämärä lasketui saareen tehden saaren ympäröivistä vuorista pelkkiä ääriviivoja. Keräsimme rannasta kiviä ja heittelimme leipiä. Saimme molemmat parhaimmillaan kolme leipää. Kirjoitin rantahiekkaan kivellä nimemme. Laitoin sydämen väliin. Adrianmeren aallot tulisivat huuhtomaan kirjoitusen seuraavana päivänä pois. Mekin huuhtoudumme. Sitten joskus. Onneksi meillä on elämä välissä ja siinä elämässä toisemme. Sinä olet minun vaimoni. Minä rakastan sinua ja tähdet Adrianmeren yllä tulivat näkyviin ja me seisoimme niiden alla. Se ilta oli ikuinen, niinkuin me olemme ja Lopudin saari. Kaikki kuolemattomia ja kaikki kauniita. Tämä kaikki on meissä jo valmiina. Ei siihen Lopudia tarvita. Se on hyvä lisä, viikon kestävä uni, mutta sen jälkeenkin kaikki kauneus pysyy meissä. Pidetään se esillä eikä anneta sen huuhtoutua aaltojen mukana.

Viimeinen yö. Painajainen saapuu. Seison hotellin käytävällä. Se on Hohto-elokuvasta tuttu hotelli. Poljen kolmipyöräisellä mopolla hotellin käytäviä pitkin. Yksi hotellin huoneista avautuu. Ovesta tulee käytävään kaksi naista, kaksoset. He ovat ilman paitaa ja heidän isot tissinsä alkavat valua pitkin hotellin käytävää. Pysähdyn. Takanani Audi-mies tulee käytävän vessasta ja huomaa, että ei pääse ohittamaan tissinaisia. Hän hermostuu. Hän huutaa tissinaisille manauksia, että Audi-miehen kosto on kauhea. Avaan viime hetkellä eteeni tulleen hotellihuoneen oven. Tissit sujahtavat vierestäni hurjaa vauhtia ja saavuttavat Audi-miehen, joka jää tissien alle puristuksiin. En ehdi nähdä enempää, sillä hotellihuoneessa, jonne pakenin on kaksi ihmistä. George Clooneyn näköinen mies makaa alasti lattialla ja hänen päällänsä on ravintolan tarjoilija Ivana nahka-asussaan ja nyppii George Clooneyn näköiseltä mieheltä rintakarvoja pois suullaan yksi kerrallaan. Pakenen takaisin käytävään ja kaikki David Lynchin elokuvat pyörivät filminauhana päässäni. Käytävään päästyäni vastaan kävelee kolme haudankaivajan näköistä miestä. Heidän katseet ovat kutsuvia ja he huutavat minulle yhteen ääneen, että jää tänne kanssamme, tämä on kuolemattomien saari, jää tänne kanssamme, tämä on kuolemattomien saari...Huudan, niin että heräät. Pyyhin hien kasvoiltani ja auringonpolttamalta iholtani ja kysyn, joko me ollaan pakattu.

Mikä häämatka kulta! Mikä mahtava saari. Kannattaa mennä naimisiin ja pyytää häälahjaksi rahaa, ihan vaan senkin takia, että pääsee paikkoihin, jonne ei muutoin ikipäivinä pääsisi.

Helsingissä satoi vettä. Nousimme Skodaamme ja lähdimme ajamaan kohti kotia ja kohti loppu elämää.
Yhdessä. 

radiohead-creep

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bosnian_sota

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram