Kosketuksen kaipuu. Olen kirjoittanut siitä tuhansia sanoja. Sohvasta, jonka keskelle on jäänyt tyhjä paikka ja sohvan reunoilla istuvat pelkästä tottumuksesta parisuhteeseen jääneet yhdessä yksinäiset. Kuten nainen, joka minulle viestissään kirjoitti, että kokee öisin puolisonsa vieressä suurempaa yksinäisyyttä kuin yksin ollessaan. Tiedättehän sen tunteen, kun iho kaipaa toisen ihmisen ihoa.

Haluan ottaa kosketukseen toisen kulman. Kaikki lähtee siitä voimasta, jota jokainen kantaa sormenpäissään. Parisuhteen syvin ydin on yksinkertainen ja lähellä. Kosketuksen päässä. Se ei silti riitä. Se on pohja siihen syvempään kosketukseen muotoon. Voisimme kutsua sitä termillä sisäinen yhteys. Tai voimmehan puhua yhteisestä maailmasta, jonne kahden ihmisen lisäksi ei kukaan pääse kuin ehkä katsojan roolissa.

Kuvitellaan tilanne, jossa ihminen istuu toista ihmistä vastapäätä. Toinen ihminen alkaa puhua sanoja, joissa on merkitys. Suurempi merkitys on sanoissa, joita ei sanota. Sen näkee katseesta, jonka kauneuden reunoilla heijastuu suruun viittavia värisävyjä. Siitä se alkaa, sisäinen yhteys, ymmärrys. Yksi maailma, jonne mahtuu vain kaksi ihmistä, joilla on toisiinsa yhteys. Eikä se yhteys ole pelkästään sitä, että haluaa tulla fyysisesti kosketetuksi.

Sisäinen yhteys, sisäinen kosketus, yhteinen maailma. Se on sitä, kun tuntee toisen läsnäolon, vaikka hän olisi poissa. Se on sitä kuin sulautuisi toiseen ihmiseen, jonka viereen käy iltaisin nukkumaan. Se on sitä, että oppii tuntemaan toisen niin hyvin, että osaa antaa tilaa hänen jokaiselle tunteelleen. Se on sitä, kun nauraa samoille huonoille vitseille. Se on niitä sanoja ja katseita, joita kukaan muu pöytäseurueessa ei kykene ymmärtämään. Se on sitä, että jokaista toisen ihmisen mielentilaa ei tarvitse kysyä tai analysoida. Se on sitä, että uskaltaa antaa vapauden pelkäämättä sen johtavan heti poistumiseen yhteisestä maailmasta. Se on sitä, että rakkauden läsnäolon tuntee ilman sanoja tai kosketuksia. Koska se kosketus tapahtuu jossakin fyysisyyden ulkopuolella. Se on syntynyt siitä katseesta, joka ei yrittänyt peitellä yhtään mitään.

Sitähän sanotaan, että pari hitsautuu ajan myötä yhteen. Se on sitä henkistä koskettamista, yhteistä maailmaa. Siitä kaikesta syntyy luottamus, ymmärrys, hyväksyminen ja yhteinen päämäärä. Yhteinen unelma, että maailma, jonka sisään kaksi ihmistä ovat uskaltaneet mennä sisään, säilyisi. Että parisuhde saavuttaisi sen junassa näkemäni kohtauksen, jossa vanhempi rouvashenkilö nousi paikaltaan ja horjahti junan liikkeestä takaisin kohti penkkiään, jossa hänen miehensä otti hänet vastaan hymyillen ja se hymy, joka loisti rouvan katseesta, oli hymy joka tuli syvältä pariskunnan rakentamasta yhteisestä maailmasta.

Se hymy on vaatinut heidän ympärilleen miljoonittain kosketuksia. Se yhteys, joka heidän välillään on, ei ole syntynyt siitä, että he ovat istuneet iltojaan sohvan eri reunoilla. Se ei ole syntynyt siitä, että he ovat nukkumaan mennessään itkeneet yksinäisyydestä itsensä uneen. Se ei ole syntynyt siitä, että heillä ei ole ollut halua katsoa toisiaan silmiin, vähän syvemmälle, vähän kauemmin ja vähän pidempään.

Se on syntynyt sen hyväksymisestä, että elämässä voi muuttaa ainoastaan itseään, ei toista. Se on syntynyt luottamuksesta, että antaessaan toiselle vapauden, sitä vain tulee lujittaneeksi yhteisen maailman perustuksia. Ja tämän kaiken on mahdollistanut parisuhteen tärkein ajatus. Se, että parisuhteen syvin ydin on yksinkertainen ja lähellä. Se on jokaisen ihmisen sormenpäissä. 

Sitä kosketusta ei saa koskaan kadottaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat