Kävin parturissa. Oli jo aika. Hiusteni puolesta olisin voinut mennä vanhasta, uransa ehtoopuolella olevasta iskelmälaulajasta otsakiehkuroineni. Olen parturissa ollessani katsellut, että moni asiakas uppoutuu lehteen hiuksia leikattaessa. Minä en kuulu heihin. Katson itseäni herkeämättä peilistä. Samalla juttelen parturille niitä näitä. Siinä saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Luotua puolentunnin mittaisen ihmiskontaktin sekä parturiin, että itseensä. Sitähän sanotaan, että on hyvä välillä katsoa itseänsä peilistä. Siinä on minun katsomiseni. Puolituntia noin kerran kuukaudessa. Siinä ajassa ehtii nähdä virheensä itsessään ja tulla paremmaksi ihmiseksi.

Käyn parturissa, jotta näyttäisin hyvältä. En minä sitä häpeä sanoa, että haluan näyttää mahdollisimman hyvältä. Niin hyvältä, että tyttöystävälläni pyörii sukat jalassa. Minun sukkani pyörivät usein lattialla. Olen kuullut, että minulla on muutamia äijäpiirteitä. Niin minulle on sanottu tyttöystäväni äänellä. Joka kerta sen kuuleminen vituttaa minua. Joka kerta yritän panna vastaan. Enkä edes tiedä miksi. Yksi niistä äijäpiirteistä on se, että riisuessani vaatteet päältäni illalla en laita niitä kauniisti tuolille vaan tiputan lattialle. Siinä ne sitten pyörivät aamulla jaloissa, kun sängystä nousee pois. Minulle on sanottu, että se on äijämäistä toimintaa. Samoin kun se, että reissulla matkalaukun avattuani minulla ei ole mitään päällepantavaa, koska olen ryntännyt kaikki vaatteeni laukkuun niin, että ne ovat ryppyisempiä kuin ikäihmisten kasvot.

Eivät ne äijäpiirteet vaatteisiin jää. Yksi pahimmista on vartalon rapsuttaminen. Se on sellainen huomaamatta tehty rapsutusliike, usein paidan alta suoritettuna. Tiedän. että se ei näytä seksikkäältä. En minä huomaa tekeväni sitä. Se on kuin pakkoliike. Vähän kuin useilla ihmisillä liikennevaloissa tapahtuva nenänkaivelu. Ajattelevat olevansa yksin koko maailmassa ja työntävät sormensa ties minne. Eivät ymmärrä, että siinä on aika paljon silmäpareja ympärillä, jotka näkevät. Siitä jää kiinni, vähän samalla tavalla kuin pettämisestä pikkujouluissa. 

Äijyys näkyy minussa myös irtokarvoina kasvoillani. Toisinaan tyttöystäväni tarkkaakin tarkempi katse tavoittaa korvastani tai nenästäni esiin tulevan yksittäisen tai useamman karvan. Hän kantaa aina pinsettejä mukanaan. Kuinka hyvin ne sopivatkaan yhteen. Minulla nenäkarvat, hänellä pinsetit. Minulla pippeli, hänellä pimppi. Toinen edellä mainitusta yhtälöistä tuottaa vain kipua. Pian huomaan, että minulla on pinsetit nenässä ja kuulen kysymyksen: ”Saanko vetää” vähän sen jälkeen, kun on jo vedetty. Joka kerta sen viimeisen vedetyn karvan jälkeen yllättäen löytyykin vielä yksi vedettäväksi. Vähän kuin taikurilla joka vetää hihasta nauhaa, jota vain tulee ja tulee.

Voin kertoa, että sattuu ihan saatanasti. Sellaisen kymmenen minuutin session aikana olen vuodattanut kyyneleitä enemmän kuin yhden tuotantokauden Vain Elämää -sarjan artistit yhteensä. Voitte kokeilla miehiinne nenäkarvojen nyppimistä ja sen jälkeen tulla sanomaan, että suomalainen mies ei itke. Kyllä muuten itkee.

Olen yrittänyt päästä äijäpiirteistäni eroon. Yrittänyt kieltää niiden olemassaolon. Koska en halua olla äijä. Vähän ne ovat jo karisseetkin, mutta eihän tiikeri kokonaan raidoistaan pääse. Olen oppinut hyväksymään ne itsessäni. Kuten tyttöystävänikin. Sitä paitsi minussa on paljon myös niitä ei-äijämäisiä piireteitä, jotka pitävät ihmisenä olemiseni hyvin tasapainossa. Sehän on hienoa jos uskaltaa näyttää sekä feminiinisen että maskuliinisen puolen itsestään. Vaikka sitä maskuliinisuutta toisinaan vedetään nenän kautta ulos, niin aina jotain jää jäljelle.

Näitä minä mietin siinä parturin tuolissa istuessani, kun minusta leikattiin iskelmälaulajaa pois. Pian näyttäisin helvetin hyvältä. Parturin jälkeen hakisin tyttöystäväni asemalta. Hänellä alkaisi sukat pyörimään jalassa. Menisimme luokseni ja melkein kompastuisimme lattialla lojuviin vaatteisiin. Ne jäisivät siihen.

Me emme. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla