Kysyit, onko minulla torstaina jotain Pääkaupunkiseudulla. Minä vastasin, että sinä olet siellä. Sovitaan neljän tunnin treffit. Molempien junat matkasivat oikeaan kaupunkiin. Kaupunkiin, jossa voisimme olla hetken iholla. Sinulla oli siellä työpäivä, minulla sinut. Meillä oli siinä välissä puolentoista viikon ikävä. Neljässä tunnissa siitä ehtisi raapia ainakin puolet pois.

Kahdeksan tuntia. Olemme nähneet viimeisen kahden viikon aikana kahdeksan tuntia. Neljä tuntia ja neljä tuntia. Kahdeksassa tunnissa olemme ehtineet käydä syömässä, juoda yhteensä kolme lasillista punaviiniä, suudella, pitää kättä reiden päällä, nauraa, halata, istua sylikkäin, rakastella, keskustella, kokata, vaihtaa pinnasänkyyn petivaatteet, olla lusikassa, kyynelehtiä, suunnitella tulevaisuutta ja kertoa rakastavamme. Monta kertaa. Niistä kahdeksasta tunnista neljänä tuntina ympärillä on ollut viisi lasta.

Olen kuullut joidenkin sanovan, että aika ei riitä kosketuksiin. Riittää jos haluaa. Kahdeksassa tunnissa ehtii tehdä enemmän asioita kuin monet tekevät kahdeksassa viikossa. Etäsuhteessa ei tule yhdessä vietettyä huomista ihan joka päivä. Ei aina edes joka viikko. Siksi on parempi tehdä jo tänään. Tehdä silloin, kun junat ovat matkanneet oikeaan kaupunkiin. Mikä kaupunki se kulloinkin onkaan. Sillä ei ole merkitystä.

Tämä on meidän tapamme rakastaa. Ei ole mahdollisuutta muuttaa samaan kotiin. Ei edes samaan kaupunkiin. Se ei ole edes se merkityksellisin asia. Tiedämme, mitä voimme saada ja mitä emme voi saada. Me voimme saada elämänmittaisen rakkauden, mutta moneen vuoteen se rakkaus ei asu samassa katuosoitteessa. Se asuu osoitteiden ulkopuolella. Siellä ihomme alla, jossa se sykkii silloinkin kun emme ole toistemme iholla.

Neljän tunnin treffien jälkeen seisoimme samalla asemalla. Junamme lähtivät vartin välein eri laitureilta. Minun junani lähti ensin. Ehdotin, että voisitko juosta junani perässä dramaattisesti hetken aikaa. Tehtäisiin sellainen elokuvallinen hyvästely. Hymyilimme, halasimme ja suutelimme. Junasta laitoit viestin, että olimme junissa, jotka matkaavat vääriin kaupunkeihin. Väliimme palasivat taas kilometrit. Vaikka oikeasti olimme lähempänä toisiamme kuin ehkä koskaan.

Vaikka junamme erkanivat toisitaan, tuntui kuin olisimme istuneet sylikkäin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla