Tiedättekö. 

Minä tykkään pienistä hetkistä. Sellaisista, että siinä hetkessä ei tarvitse olla muuta kuin tunnelma. Muistan illan lapsuudestani. Oli naapuri nimeltä Minna. Hän oli silloin ehkä seitsemän. Minä olin kahdeksan. Maattiin vierekkäin varaston katolla. Oli syksy ja iltapimeä. Katseltiin tähtiä. Maailma näyttäytyi paljaana silmiemme edessä ja kaikki kauneus oli kahden lapsen nähtäväksi jaettu. Koimme yhdessä kauniin hetken ja hetki on säilynyt sisälläni tähän päivään asti. 

Se tunnelma kuin oikein muotoiltu parisuhde. Riittää hetki, jolloin kaikki on läsnä. Kaksi ihmistä ja heidän edessään yhteinen, jaettu kauneus. Mikään ei ole muuttunut siitä, kun olin kahdeksan. Haluan palata samaan hetkeen. Olen neljäkymmentä ja haluan kiivetä itselleni tärkeän ihmisen kanssa varaston katolle ja käydä vierekkäin makaamaan. Katsoa hetken kauneutta. Tuntea olevansa paikassa ja hetkessä, jonne haluaa jäädä. Varaston katto voi olla rakkauden täyttämä parisuhde ja tähtitaivas se kaikki kaunis ympärillä oleva. Ei se muuta tarvitse. Kaikki muu on vain osa pakollista maisemaa. 

Meillä on tapana juosta ympyrää. Ja vaikka kuinka kovaa sitä ympyrää juoksemme, niin aina saapuu samaan paikkaan takaisin. Sitähän me teemme. Juoksemme niin, että hengästymme. Haalimme ympärillemme kulisseja, joilla ei ole merkityksiä. Eksymme liian suureen tilaan, jonka nurkissa koemme itsemme yksinäisiksi. Istumme neljän istuttavan sohvan eri päädyissä. Nukumme sängyn eri laidoilla. Keskellä olevan tilan täyttää kosketusten ja merkitysten puute. Kompensoimme ne juoksemalla seuraavana päivänä sitä samaa ympyrää yhä lujemmin ja rakentamalla paksummat kulissit. Keinovalot peittävät tähtitaivaan ja merkitys on kadonnut katulamppujen sameista valoista muodostuviin varjoihin.

Tyttäreni oli joulun toisessa kaupungissa. Tänään hän tuli luokseni. Tämä ilta oli isompi kuin itse elämä. Hetki, jolloin nousin taas lapsuudesta tutun varaston katolle katsomaan tähtitaivasta. Meidän tähtitaivas koostui tänään monesta kauniista tähdestä. Lopulta menimme kaakaolle Tampereen Torni-hotellin 25 kerroksen ravintolaan. Ja kuinka kauniilta kaupunki näyttikään iltahämärällä. Olimme niin korkealla, että tähtitaivasta pystyi katsomaan alaspäin. Se koostui tuhansista valoista, mutta vain yhdestä hetkestä. Kaksi ihmistä, mutta yhteinen jaettu tähtitaivas. Olin taas kahdeksan ja makasin varaston katolla. Vieressäni ei ollut naapurin Minna, vaan kymmenenvuotias tyttäreni. Mutta merkitys aivan sama. Hetki, jolloin kaikki merkityksellisyys oli vierellä. Se hetki ei tarvinnut yhtään mitään muuta. Siinä oli jo kaikki. 

Sitä juostessa unohtaa. Sen, että elämä on antanut hämmentävän paljon. Tänään sen pysähtyessään taas ymmärsi. Elämän tarkoitus oli siinä ihan lähellä. Lähellä. Niin lähellä, että käden ojentaessaan sitä pystyi koskettamaan. Siinä hetkessä, kun siirsin tyttäreltäni poskelle valuneet hiukset korvan taakse, jotta ne eivät menisi kaakaomukin sisään. Se käden liike on elämän tarkoitus. Kosketus. Olla niin lähellä toista, että ylettää sormenpäillään koskettaa. Olla niin lähellä toista ihmistä, että voi jakaa ja kokea hetken sisälle kietoutuneen kauneuden. Sen varaston katolta näkyvän tähtitaivaan, jota kauniimpaa tässä elämässä ei voi olla. Minä tiedän, että naapurin Minnallakin se on vielä sisällään. Se muisto, tarkoitus. Tänään me makaamme toisen ihmisen vierellä sitä taivasta katsomassa, mutta kosketus on säilynyt kaikki nämä välissä olleet vuodet. 

Kosketus, jolla toisemme silloin merkitsimme ja jota aloimme jakamaan muillekin ihmisille. Jokainen ihminen, jota olen koskettanut, on ollut hetkinä tähtitaivaan kokoinen. 

Niin kuin rakkaudella on tapana olla. Niin kuin rakkauden kuuluu olla. Kädenojennuksen päässä kosketuksesta. Sitä me eniten elämässä tarvitsemme, olla sen kosketuksen kohteena. 

Koska kosketuksen voimasta syttyy tähtitaivas ja yhteinen varaston katto.

Tämä elämä. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat