Olipa kerran poika. Hän oli iältään siinä neljän. Oli yö ja tähdet olivat kuin valoa tuovia reikiä mustan taivaankannen pinnalla. Poika seisoi pihapiirissä olevalla mattotelineellä. Hänellä oli päällään yöasu ja jalassaan kumisaappaat. Mattoteline sijaitsi talonmiehen asunnon edustalla. Sattumalta talonmies oli katsonut ikkunasta. Nähnyt mattotelineellä pienen hahmon. Laittanut kengät jalkaansa, nostanut pojan syliinsä ja vienyt pojan hänen vanhempiensa luokse, jotka olivat lähteneet naapuriin juhlimaan. Poika oli ajatellut löytää heidät kiipeämällä korkealle, josta näkee kauemmaksi. Tai ehkä poika arveli, että noustessaan näkyville joku huomaa ja vie turvaan. Jos poika olisi tunnistanut Otavan tähtikuvion, hän olisi varmasti löytänyt sen.

Poika oli koko lapsuuden kiltti. Leikkasi karkkipäivänäänkin suklaapatukastaan palat isälleen ja äidilleen. Pyytämättä. Heräsi viikonloppuna ensimmäisenä, jotta ehtisi keittää kahvin valmiiksi vanhemmilleen. Pyytämättä. Ei koskaan kiukutellut tai ollut hankala. Puki oma-aloitteisesti yöasun päällensä, kun Pikku Kakkonen alkoi televisiosta. Veti astmapiipustaan, jossa aina ei ollut edes lääkeainetta, aamuisin ja iltaisin henkosia. Käveli monta kertaa ennen nukahtamistaan katsomassa, onko vanhemmat olohuoneessa. Kirjoitti koulussa aineen ketusta, joka muuttui aina siksi eläimeksi, joiden seurassa kettu oli. Löi päänsä koulussa metalliseen naulakkoon, kun häntä tönäistiin, mutta ei kertonut siitä kenellekään. Odotti kellon kanssa isäänsä kotiin iltavuorosta ja oli varma, että isä on ajanut rekan alle, jos oli minuutinkin myöhässä. Lähti äidin kanssa lenkille varmistaen, että äiti tulee lenkiltä takaisin.

Poika alkoi uskoa omaavansa voimia. Olemalla näkymätön ja kiltti, maailma alkaa toimia oikealla tavalla. Poika alkoi kävellä kotinsa huoneista aina yhtä monta kertaa kynnyksille astuen ennen kouluun lähtöä. Vieritteli lattiaa pitkin marmorikuulia, aina niin, että samanväriset marmorikuulat osuvat samanvärisiin marmorikuuliin. Tulisi hyvä viikonloppu. Sunnuntaina keittiössä ei haisisi vanha viina, kun poika heräisi taas ensimmäisenä keittämään kahvia, koska poika on niin kiltti. Niin kaikki pojalle aina sanoivat. Pitää muistaa vain olla hyvä muille, poika ajatteli. Pitää tarkkailla tilannetta ja olla askeleen edellä. Mutta eihän se niin mene. Lopulta tulee se aamu, jolloin korttitalo hajoaa, kontrolli murtuu ja marmorikuulat menettävät tarkoituksensa.

Jokaisen pojan ympärille alkaa kasvaa jossakin vaiheessa miehen muotoinen olemus. Niin tämänkin kertomuksen pojan. Poika alkoi rakastua tyttöihin. Hän niin kovasti hamusi sellaisten tyttöjen seuraan, joita piti pelastaa. Tyttöjä, joille voisi aamulla keittää kahvia ja illalla antaa nautintoa. Tyttöjä, joille olla mahdollisimman hyvä ja kiltti. Tyttöjä, joille sanoa, että minun seurassa on turvallista. Eiväthän tytöt sitä tienneet, että turvattoman seurassa ei voi olla turvassa. Hyvähän siinä oli aluksi olla. Mieheksi kasvaneen pojan seurassa, joka oli tottunut toteuttamaan toisten tarpeita. Sellaisesta pojasta saa hyvän aviomiehen. Kiltin ja huomaavaisen. Aviomiehen, joka ei sano koskaan vastaan. Aviomiehen, joka on kyltymätön kosketuksiin ja joka antaa rakastetulleen niin paljon nautintoa, kun rakastettu kehtaa vain pyytää, mutta ei vaadi itselleen samaa takaisin. Aviomiehen, joka antaa, mutta ei koe edes oikeudekseen vaatia, että välillä myös itse saisi.

Mutta kun alkuhuuma on ohi, niin hyvyys katoaa. Aviomies alkaa muistuttaa koulutettua sirkusnorsua. Eikä siihen ole tarvittu edes koulutusta. Aviomies on tehnyt sen aivan itse. Mennyt makaamaan eteiseen kynnysmatoksi ja sanattomasti antanut luvan rakastetulleen pyyhkiä jalkansa sisään astuessaan. Pian tahdottomuus alkaa näyttäytyä saamattomuutena ja vastuunpakoiluna. Aviomies ulkoistaa kaiken päätöksenteon rakastetulleen. Koska aviomies ei uskalla päättää itse. Ei hän edes osaa. Hänhän on tyydyttänyt toisten ihmisten tarpeita koko elämänsä. Mistä hän voisi enää edes tietää, että mitä hän itse haluaa. Hänhän tarvitsee luvan kaikkeen, mitä aikoo tehdä. Jopa seksiin. Hän ei ole se, joka kävelee rakastettunsa taakse, alkaa hiljaa suudella hänen niskaansa ja kaulaansa, kääntää rakastettunsa itseään kohti, nostaa pöydälle ja rakastelee niin, että koko kaupunki kuulee. Aviomies kysyy kohteliaasti lupaa. Ei tee aloitetta, vaan pyytää lupaa. Ja sen saatuaan haluaa tyydyttää rakastettunsa, mutta ei vaadi sitä itsellensä tehtäväksi. Jos tämä on vaikea sisäistää, niin tarinan aviomiehen paikalle voi istuttaa vaimon. Tulee vähän tutummaksi kuvio. Kiltin tytön syndrooma on vain tässä tarinassa käännetty sukupuolisesti ympäri.

Ei sitä loputtomiin kukaan kestä. Ensin alkaa hajota aviomiehen rakastettu. Se tapahtuu, kun hän havahtuu istuvansa olohuoneen sohvalla koulutetun sirkusnorsun kanssa. Norsun, jonka elämäntehtävä on miellyttää, koska hän kuvittelee tulevansa sillä tavoin nähdyksi ja arvostetuksi. Vaikka sillä tavalla hän menettää kaiken arvostuksen ja kunnioituksen. Sirkusnorsu ei ole eroottinen eläin. Vaikka norsu pystyykin muuttumaan siksi eläimeksi, minkä seurassa hän kulloinkin on. Vähän niin kuin sen pienen pojan kouluaineessa sille ketulle kävi. Lopulta hajoaa aviomies itse. Supersankarikin kaipaa itselleen syliä. Sitä syliä, jota hän ei ole osannut rakastetultaan vaatia, vaikka on yksinäisyyden kyyneleitä vuodattaen nukahtanut monena iltana. Sirkusnorsujenkin voimat eivät ole ehtymättömät. Turvattomuus alkaa nousta esille, koska miellyttämällä ei enää saakaan rakennettua turvamuuria itsensä ja maailman välille.

Ja niin aviomies on jälleen se sama pieni neljävuotias poika, joka yksinäisyyttään kiipeää lähimmälle mattotelineelle. Hänen yllänsä on se sama tähtitaivas, joka valaisi hänen turvattomuuttaan vuosikymmeniä sitten. Hän haluaa kiivetä korkealle, että joku näkisi ja tulisi ottamaan syliin. Veisi edes paikkaa, jossa on turva ja kohti ojennetut kädet. Sillä tavalla se pieni poika, josta oli kasvanut koulutettu sirkusnorsu, teki siirtymän avioliitosta toiseen avioliittoon. Haki turvattomuudesta turvaa turvattomuuteensa. Oli aloittaa kaiken alusta. Alkoi jo keitellä aamuisin kahvia pyytämättä. Pyysi lupaa tyydyttää tulematta itse tyydytetyksi. Alkoi toistaa niitä samoja käyttäytymistapoja kuin oli käyttänyt jo pienestä pojasta lähtien. Kaukana, vuosien päässä hänen katseessaan siinsi se sama mattoteline, jonne turvattomampana hetkenään voisi taas kiivetä ja toivoa, että tulisi auki oleva syli, joka antaisi turvaa sille elämänmittaiselle turvattomuudelle, joka hakkaa miehen ruumiissa olevan pikku pojan elämän kerta toisensa jälkeen hajalle.

En tiedä, että muistanko sen yön siksi, että minulle on se kerrottu vai muistanko sen oikeasti. Minulla on suunnitelma. Mennä katsomaan, että onko mattoteline vielä paikoillaan. Se mattoteline, jossa neljävuotiaana etsiskelin turvaa ja syliä. Jos se on vielä olemassa, niin aion mennä sen päälle seisomaan. Jos on ilta ja tähtitaivas, niin etsin Otavan. Nousen pois mattotelineeltä ennen kuin kukaan tulee hakemaan. Katson eteenpäin ja kävelen itse kohti turvaa. Rakennan turvan pala palalta. Ja kun tunnen olevani valmis, kävelen rakastettuni selän taakse. Kiedon käteni hänen ympärilleen. Alan hiljaa suudella hänen niskaansa ja kaulaa. Annan kosketukseni valua pitkin hänen minua kohti taipuvaa vartaloaan. Käännän hänet ympäri ja nostan pöydälle ja lupaa anelematta rakastelen niin, että koko kaupunki kuulee. Sillä se on se ääni, joka murtaa vanhat käyttäytymistavat. Se on se turva, johon voi lopulta jäädä. Ei tarvita mattotelineitä, ei vieraita ihmisiä tarjoamaan hetkellistä turvaa eikä loputonta pelkoa siitä, että kaikki lopulta romahtaa. Koska turvaa ei rakenneta miellyttämisen ja kiltteyden päälle. Se rakennetaan omasta tahdosta ja vaatimuksesta tulla rakastetuksi silloinkin, kun ei aamuisin keitä kahvia valmiiksi.

Ihmisen elämä koostuu valinnoista. Sitä voi jatkaa jo lapsuudesta lähtien opittuja käyttäytymismalleja noudattaen ja valuttaa elämäänsä päivä päivältä hukkaan tai sitten ihminen voi alkaa rakentaa uutta tapaa elää. Riippuvuus, olkoon se sitten minkä lajin riippuvuus hyvänsä, on kantajalleen taakka ja on kantajan läheisille taakka. Jos riippuvainen ei ole halukas pääsemään riippuvuudestaan eroon, niin ei hänen lähelleen kuulu edes jäädä. 

Läheisriippuvuuden tunnusmerkkejä:

  • tunnet mielihyvää, kun toinen tarvitsee sinua. Pelkäät tulevasi hylätyksi, jos et ole tarpeellinen muille.
  • ahdistut, tunnet sääliä ja syyllisyyttä muiden ongelmista ja koet olevasi velvollinen auttamaan. Tämän vuoksi pyrit kontrolloimaan ihmisiä ja tilanteita, jotta ihmiset käyttäytyisivät ja asiat menisivät mielesi mukaan.
  • et tiedä, mitä itse haluat ja tarvitset, vaan kohdistat voimasi toiseen ja hänen ongelmiinsa. Seksisuhteessakin olet huolehtija, suoritat seksiä miellyttääksesi toista.
  • tunnet arvottomuutta, syyllisyyttä ja häpeää. Siedät huonoa kohtelua säilyttääksesi toisen kiintymyksen.
  • tunnetilasi on riippuvainen toisen tunnetilasta. Koet herkästi itsesi syylliseksi toisen ärtymykseen, kiukutteluun ja vihanpuuskiin. Elämäsi tuntuu tyhjältä ilman huolia, kaaosta tai kriisiä. Samalla tunnet olosi kiusatuksi ja painostetuksi ja syytät muita omasta jamastasi.
  • pelkäät tekeväsi virheitä, vaadit itseltäsi täydellisiä suorituksia ja odotat kiitosta. Tunnet syyllisyyttä voimakkaista vihantunteistasi ja pyrit tukahduttamaan ne.
  • ajaudut kerta toisensa jälkeen ihmissuhteisiin, joissa voit huonosti. Etsit rakkautta ja hyväksyntää ihmisiltä, jotka eivät pysty rakastamaan. Sinulla on taipumus muihin riippuvuuksiin, kuten työnarkomaniaan, liikasyömiseen tai alkoholismiin.
  • Suomalaisista satojen tuhansien on arvioitu kärsivän läheisriippuvuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (8)

Vierailija
2/8 | 

Osui ja upposi 💜 Onneksi olen löytänyt tieni Al-Anoniin. Vertaistuki vailla vertaa ja työkaluja muuttumiseen. Tänään elämä on parempaa❣

Vierailija
6/8 | 

Rohkeasti kirjoitat. Hienoa, että vaimosi on tukenut sinua ja tehnyt onnelliseksi. Omalla kohdallani läheisriippuvuus oli syy kaikkiin onhelmiimme, aina. Ei tietenkään oikeasti ollut, mutta puolisoni rakasti käyttää sitä syynä jokaisessa riidassa ja vastoinkäymisessä. Hoidin itseni kuntoon ja tajusin, ettei hän tehnyt minua onnelliseksi muututtuani. Erosimme 11v. Yhdessäolon jälkeen.

Miss-A
7/8 | 

www.aal.fi
Alkoholistististen ja muuten toimintahäiriöisten perheiden aikuisille lapsille tarkoitettu vertaisohjelma. Mahtava tuki ja työkalu selvitä aikuisuuteen ❤️

Tähtiä tuijotellut tyttö
8/8 | 

Kiitos tästä kirjoituksesta. Itku tuli taas silmään kun löysi tämän muistuttamaan ja selittämään sitä, mitä omassa elämässä tapahtuu. Muutos on mahdollinen, kiitos kun annoit toivoa.

Suppe
9/8 | 

Kiitos tästä, tuli tippa linssiin itselläkin.

Seuraavaksi pitäisi keksiä miten tuosta ponnistaa itse yhtä hyvin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat