Rakkaus ei katso sukupuolta, vaan ihmistä. Tänään Kielletyssä Rakkaudessa nähdään kaunis tarina rakkauden voimasta. Minulla oli ilo tutustua loppukesästä pariin, jonka rakkaus on kestänyt suurenkin murroksen. Rakkaustarinan pääosissa ovat Jessica ja Camilla.

Pari avioitui ja sai kaksi lasta. Kun pari meni naimisiin, Jessica oli vielä mies nimeltä Daniel. Daniel tiesi jo tuolloin, että elää väärässä sukupuolessa. Daniel halusi olla nainen. Camilla ei sitä tiennyt. Parisuhteen yksi hienoimpia asioita on se, että ihminen ei pysty pitkään rakastamaansa ihmistä huijaamaan. Totuudet paljastuvat ennemmin tai myöhemmin.

Danielilla oli rooli, jolla hän peitti totuutta. Kodin ulkopuolella hän käyttäytyi korostetun miehekkäästi. Kotona Daniel oli jotain aivan muuta. Siksi Camilla alkoi epäillä. Aivan kuin hän olisi naimisissa kahden eri ihmisen kanssa. Lopulta Camilla ei enää voinut olla kysymättä. Daniel vastasi rehellisesti. Hän haluaa olla nainen. Hän on nainen. Totuuden paljastuttua Camilla lähti ensimmäisenä kokeilemaan Danielin kanssa naisten vaatteita. Alkoi Danielin matka Jessicaksi.

Camilla on sanonut muutoksen olleen helpotus. Hänen puolisostaan on tullut onnellisempi, tasapainoisempi ja vapaampi ihminen. Hän saa olla vapaasti se, joka hän on. Ilman valhetta ja roolia, joka ei ole totta. On niin paljon heiltä opittavaa. Kuinka usein sitä kuuleekaan, että parisuhteissa mennään sen vahvemman ehdoilla ja kuinka usein vahvempi yrittää muokata toisesta haluamansa. Ihminen on onnellisimmillaan, kun saa olla toisten ihmisten seurassa sellainen kuin on. Oma itsensä, eikä mikään opittua roolia näyttelevä. Vapaasti hengittäen ihminen rakastaa aidommin.

Jessican ja Camillan rakkaus on tarina rohkeudesta. Jessican rohkeudesta tulla sellaiseksi, joka hän oikeasti on. Camillan rohkeudesta pysyä muutoksen jälkeenkin rakastettunsa rinnalla. Ihminen rakastuu ihmiseen, ei sukupuoleen. Jos vaikka olikin niin, että Jessican ja Camillan avioiduttua, Jessica oli mies, niin sama ihminen Jessican sisällä vieläkin asuu. Ihminen, johon Camilla vuosia sitten palavasti rakastui.

Ihmiseen sitä pitäisi aina katsoa. Ei hänen edustamaansa sukupuoleen, rotuun, kansalaisuuteen, ikään, taustaan, uskontoon, poliittiseen katsomukseen tai edes tekoihin. Jokaisen ismin ja teon takana on ihminen. Ihmistä kohti on syytä aina mennä. Koska parhaimmillaan se johtaa suurempaan ymmärrykseen toisia ihmisiä kohtaan, joka parhaimmillaan johtaa rakastavampaan maailmaan.

Kielletty rakkaus sarja päättyy tänään Jessican ja Camillan tarinaan. Se päättyy Uusikaarlepyyn kaduille, jossa elokuussa marssittiin rakkauden nimissä. Oli ilo olla sarjassa mukana. Tavata pareja, joiden rakkaus on kestänyt suuriakin haasteita. Sillä sehän tässä kaikessa elämisessä on tärkeintä. Mennä hyväksyvästi ihmisiä kohti. Tutustua heihin ja huomata, että miltei kaikki meistä haluaa aivan samaa:

Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Koskettaa ja tulla kosketetuksi. Nähdä ja tulla nähdyksi.

Jessica ja Camilla kertokoon viimeisessä jaksossa rakkauden syvimmän olemuksen. Rakastaa ihmistä ihmisenä. Parisuhde, jossa kaksi ihmistä uskaltaa olla vapaita olemaan omia itsejään on parisuhde, joka lopulta kestää. Mitä ympäristö kahden ihmisen välisestä rakkaudesta ajattelee on yhdentekevää sen rinnalla, mitä kaksi ihmistä toisiaan kohtaan tuntee. Rakkaus ei koskaan ole väärä valinta.

Kiitos pareille, joita olen saanut sarjan aikana tavata ja kiitos ihmisille, joiden kanssa sarjaa tehtiin. Se on aina antoisaa olla mukana asioissa, joiden tarkoitus on tehdä maailmasta parempi ja kauniimpi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat