Olin ehkä kaksikymmentä. Vähän päälle. Minulla oli tyttöystävä. Rakastin häntä, niin kuin kaksikymmentävuotias osaa vain rakastaa. Joka päivä minussa asui pelko. Pelkäsin, että hän pettää minua. Löytää jonkun, joka rakastaa minua paremmin. Ahdistuin. Aloin kontrolloida. Pelkäsin päästää yksin baariin. Koska jokaisen baarin jokaisen kulman takana odotti mies, joka osasi rakastaa minua paremmin. Minusta alkoi kasvaa nuori mies, joka tarkistaa rakkaansa puhelimesta soittohistorian ja viestit. En osannut luottaa kehenkään. Häpesin itseäni, mutta en voinut itselleni mitään. Rikoin mustasukkaisuudella parisuhteen. En minä tuolloin osannut yhdistellä paloja yhteen. Että käyttäytymiselleni oli syy ja syylle nimi. Ei kaksikymppinen ymmärrä läheisriippuvuuden päälle vielä mitään.

Eikä ymmärtänyt vielä kolmekymppinenkään. Mies, joka ei uskaltanut sanoa vastaan. Mies, jolle toisen ihmisen tarpeet menivät omien tarpeiden yli. Mies, joka ei kokenut edes oikeutta omille tarpeilleen. Tärkeintä oli, että muilla olisi mahdollisimman hyvä. Se mies minä olin. Kuinka täydellinen elämäntilanne tuolloin olikaan läheisriippuvaiselle. Pieni vauva. Tarvitsee kaiken huolenpidon ja hoivan. Ei ole edes syytä ajatella omia tarpeita. Aloin suorittaa elämää. Olin mestari ennakoimaan toisten ihmisten tarpeita. Täytin niitä omani kustannuksella. Samalla imin itseeni vihaa, jota en uskaltanut ilmaista. Olin marionettinukke, jonka liikkeitä ohjattiin naruilla. Kiltti lapsi, joka hakee hyväksyntää tekemällä asioita, joita olettaa toisten haluavan tehtäväksi. Marttyyriksi heittäytyvä aikuinen lapsi, joka ei saakaan tekemistään asioista huomiota ja kiitosta. Miksi maailma on niin epäreilu ja kohtelee kaltoin. Se on se läheisriippuvaisen ikuinen kysymyksen aihe.

On arvioitu, että läheisriippuvuus on suomalaisten kansantauti. Parisuhteessa läheisriippuvuus on pahimmissa tapauksessa kuolemaksi. Läheisriippuvainen antaa helposti toisen mahdollisuuden. Keksii selityksen sille, että jää toisen ja kolmannenkin kerran hakattavaksi. Antaa tulla itsensä kaltoin kohdelluksi. Yrittää huolehtia alkoholismista kärsivän puolisonsa rakkaudellaan terveeksi. Jää, vaikka ei pitäisi. Kokeilee marttyyrin viittaa olkapäällänsä. Ei kestä suoraa puhetta eikä kritiikkiä. Uhrautuu. Haaskaa elämänsä. Yrittää auttaa riippuvuuksista kärsiviä, mutta on sokea sille omalle. 

Dokumentti Yläkerran Tuula kertoo naisesta, joka hakee juopolle miehelleen viinaa. Koska jonkun pitää pitää huolta. Mitä hänelle jää, jos hän lähtee. Yksinäisyys. Tyhjyys. Ei ole ketään, josta huolehtia.  Mies juo lopulta itsensä hengiltä. Tuula ei näe yhteyttä. Hankkii elämäänsä uuden juopon huolehdittavakseen. Yläkerran Tuuloja on tässä maassa runsaasti. Läheisriippuvuus ei eroa alkoholismista kuin nimellään.

Läheisriippuvaisella ihmisellä on toive, että joku tulisi ja pelastaisi. Yksin hän ei siihen kykene. Paitsi pakenemalla läheisriippuvuutta toiseen riippuvuuteen, esimerkiksi alkoholiin. Joka päivä läheisriippuvainen peittää itseltä kaikki kielteiset tunteensa. Olemalla mahdollisimman kiltti ja uhrautuva, saa lopulta palkinnon. Niin läheisriippuvainen ajattelee ja pettyy, kun palkintoa ei tulekaan. Olin ensimmäisessä avioliitossa läheisriippuvainen. Se tuhosi sen avioliiton. Minä pakenin toiseen vuoteeseen. Purin sisääni pesiytyneet kielteiset tunteet pettämällä. Minusta tuli perheenrikkoja. En minä vielä silloinkaan ymmärtänyt olevani läheisriippuvainen. Niin kuin ei moni koskaan ymmärrä, vaan jatkavat maailman syyttelemistä kaikista omista ongelmistaan. 

Läheisriippuvuuden taustalla on usein ns. kiltin lapsen syndrooma. Lapsena on pitänyt miellyttää. Piilottaa omat tunteensa ja tarpeensa. Elää muiden ihmisten tarpeiden kautta. Siinä oppii helposti tuhoavan käyttäytymismallin. Alkaa hakea hyväksyntää miellyttämisellä. Pitää sitä oikeana tapana olla ihmisten kanssa. Kunnes huomaa tulevansa jyrätyksi kerta toisensa jälkeen. Minä olen kiltti. Olen ollut liian kiltti. Ei minua hävetä sitä enää myöntää. Hetkittäin huomaan palaavani vanhoihin tuhoaviin käyttäytymismalleihini, mutta päivä päivältä vahvistun. Kiltteydestä en kokonaan pääse. Enkä edes tahdo. Liiallisesta kiltteydestä haluan päästä eroon.

Olen käynyt terapiassa heittämässä muovailuvahaa lattialle ja huutamassa perkelettä. Nykyisessä parisuhteessani osaan pistää jo vastaan. En enää vain mielistele ja anele huomioita. Olen arvokkaampi. Olen silti vieläkin läheisriippuvainen. Onneksi olen tunnistanut sen itsessäni. Haluan olla jotain aivan muuta. Olenkin jo muuta. Olen kirjoittanut kiltteydestä ennenkin. Vaikka olen jo päässyt isoin harppauksin itseni kanssa eteenpäin, niin minua viiltävät kiltteyteen liittyvät ankarat kommentoinnit. Mutta koska en enää koe tarvetta vain miellyttää, niin haluan julkisesti kommentoida takaisin. Nainen, joka kirjoitti minulle, että miten voi tällaisella vitun reppana miehellä olla vaimo ja lapsi, niin vastaan, että seuraavan kerran, kun koet tarvetta kommentoida asioita, joista et mitään tiedä, niin voitko vittu vaikka olla hiljaa.

Täytin viime helmikuussa neljäkymmentä. Vihdoin ymmärrän olevani läheisriippuvainen. Minulla on keskimääräisen eliniänodotteen mukaan puolet elämästäni jäljellä. Ilahduttavan monta päivää olla parempi ihminen. Se minä haluan olla. Parempi ihminen. Ei minusta koskaan ihan täyttä tule, mutta jos edes vähän täydempi. Olen etuoikeutetussa asemassa, koska minulla on ympärilläni ihmisiä, joita rakastan ja jotka rakastavat minua. Lastani aion rakastaa koko elämäni ajan pyyteettömästi, mutta muiden rakastaminen ei ole enää läheisriippuvaisen rakkautta. Minä annan rakkautta rakkaudella. Yhtään en aio antaa eteen, sillä minä olen kaivanut itsestäni esiin tarpeet ja ne tarpeet ovat yhtä arvokkaita kuin kaikkein muidenkin tarpeet. Sellainen reppana minusta on tullut. Repikööt vaimo siitä.

Enkä malta tähän loppuun olla sanomatta, hyvänen aika, kun aamuisin tuntuu hyvältä. Aina ei ole tuntunut. Suosittelen kuuntelemaan itseänne, koska sillä saattaa olla jotain kerrottavaa. Älkää antako elämän valua hukkaan. On hyvin paljon mahdollista, että toista mahdollisuutta ei koskaan tule.

Sinä olet elämäsi tärkein ihminen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (14)

Anni / Annimok
1/14 | 

Mykistyttävän hyvä kirjoitus! Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen lukee tämän. Erinomaisen loistavasti muotoiltu juttu hirvittävän vaikeasta aiheesta. Arvostan. 

Tämän postauksen kirjoitus ja julkaisu ei varmasti ole ollut helppoa, mutta juuri tällaisilla teoilla tehdään maailmasta pikkuisen parempi.

Olen täysin varma, että tämän tekstin lukemisen jälkeen muutama nainen uskaltaa vihdoin jättää sen juopponsa tai ainakin aloittaa asian harkitsemisen. Koska se harkitseminen on se tärkeä vaihe, jota seuraa sitten se päätös. Ja tällaiset tekstit ja kokemukset antavat voimaa sen päätöksen tekemiseen. Ainakin yhden voin luvata.

Aava36
2/14 | 

Kosketti, ja syvältä. Kiitos. Et ole reppana, vaan rohkea, sinussa on valtavasti sisäistä voimaa.

Vierailija
3/14 | 

Tunnista niin itseni tuosta tekstistä. Minukin on ehkä aika myöntää olevani läheisriippuvainen. Liika kiltteyteni ei ole, koskaan antanut minulle mitään, niin kuin naivisti olen kuvitellut. Se on enemmänkin vienyt. Vienyt mahdollisuuksia, ystäviä, parisuhteita ja tavoitteita, mutta ennen kaikkea suuren osan minua itseäni. Olen muutaman vuoden yrittänyt kasailla itseäni takaisin kokoon ihmiseksi, joksi minun piti tulla jo aikoja sitten, mutta kiltteys vei sen mennessään. Vaikeinta on takoa itselleen se, että jos ajattelet itseäsi valintoja tehdessäsi, se ei tarkoita sinun olevan itsekäs. Nostan hattua, että uskallat rehellisestibpuhua asioista, joista meistä varmasti jokainen jollakin tavalla käy läpi.

Yh-77
4/14 | 

Kiitos kirjoituksesta. Niin kovin tuttua tarinaa. Minulla kesti 39 vuotta että tajusin olevani läheisriippuvainen. Vasta vuosi sitten nuorimman lapseni syntymä sai tajuamaan että voi olla jotain paljon parempaa kuin elää väkivaltaisen alkoholistin kanssa ja unohtaa oma elämänsä. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan vaikkakin taistelen loppuelämäni narsisti-isän kanssa poikani asioista,ainakin siihen asti kuin kuolema hänet korjaa. Hyvällä tuurilla siihen ei mene kauaa. Mutta minä ainakin elän elämäni onnellisena ja vapaana, muistaen kuitenkin joka päivä olevani läheisriippuvainen. Voimia ja siunausta elämääsi!

Masala
5/14 | 

Voi apua kun alkoi itkettää. Ihan lopussa se, että aamuisin tuntuu nykyään hyvältä... kolahti.

Juhiiis
6/14 | 

Itseopiskelulla lähes täysin läheisriippuvuudesta parantuneena voin suositella vain ja ainoastaan Rick Reynoldsia, ja etenkin hänen vain jäsenille tarkoitettua "Overcoming Codepency" -kurssai sivustolla reignitethefire.net

Kiitos suomalaisen koulujärjestelmän osaan englantia löytääkseni apua sieltä missä sitä on tarjolla. Suomeksi mitään kunnon apua ongelmaan kuin ongelmaan on vaikea löytää.

talli
7/14 | 

Sinä olet viisas ihminen ja senhän sinä tiedät. Aloitin kirjoittamaan kirjaa omista ajatuksista ja tämä blogi antaa siihen tukea. Olen yhdeydessä erikseen tarvittaessa.

Vierailija
9/14 | 

Miten voi joku kirjoittaa omasta elämästäni miehenä noin täsmällisesti. Kiitos asian sanoittamisesta, termistä, läheisriippuvainen. Olen ilmiselvästi. Kiitos, muutos sai alun.

Vierailija
12/14 | 

Huhhuh. Onneksi törmäsin tähän tekstiin. Kiitos sulle, aloin ymmärtää käytöstäni ja ajatuksiani paremmin. Ihana kuulla että sulla asia on järjestynyt.

Koppis
13/14 | 

Auts. Kuinka kipeästi tuo osuikaan.. ja toisaalta sain vastauksenkin. Lapsena oli pakko olla kiltti, ja ihana, ja vaivaton ja miellyttävä. Omien tunteiden näyttäminen johti selkäsaunaan. Toisaalta sen sai myös "munattomuudesta" ja "perseen nuolemisesta". Joten piti oppia olemaan toisen tunteita vastaava. Omista tunteista riippumatta. Olen siis toisten tunteiden eläjä. Anna tunne ja mikä annan siihen sopivan ympäristön. Olen sinulle ja vain sinulle.
Parasta tässä on se, että ymmärsin asian nyt. Naurettavaa suorastaan! Huomaan vieläkin tulevani kotiin sopivan hiljaa, tunnustellakseni vallitsevan ilmapiirin ja mukautuvani siihen. Ja minä olen se ihminen, jonka kollegat näkevät vahvana. Jonka naapurit tuntevat vahvana ja jämäkkänä.
Kerrottakoot vielä, että se ei lle ollut tarpeellista sen jälkeen, kun pääsin ulos lapsuuden kodistani. Mutta tuntuu lapsena opittu, olevan tiukassa. Nyt itseasiassa ymmärrän puolisoni usein kysymän kysymyksen "mikä sulla on hätänä?" Tuntosarveni on pidemmät, kuin perhosella. Ja erittäin herkät ja koko ajan valmiudessa.
Itse en niinkään ole mustasukkainen, olen enemmänkin alistuva. En kyttää miestäni, mutta olen tietyllä tavalla valmis luopumaan kaikesta taistelematta. Olen aina ollut valmis eroon, jonka mieheni laittaa vireille. En vaan koe olevani riittävän hyvä. En ole ollut sitä koskaan. Edes omat vanhempani ei eivät olleet minuun tyytyväisiä, niin miten muutkaan..? Omat vanhempani pyrkivät murjomaan minut mieleisikseen nyrkein ja astaloin. Pääsin heistä irti 16-vuotiaana, jolloin muutin omilleni ja rakensin oman elämäni. Kasvoin varhain aikuiseksi ja selvisin omillani, tein töitä, opiskelin ammatin ja kieltäydyin kaikesta avusta. Tein elämäni itse. Olin ylpeä, kun en tarvinnut apua. Mihinkään. Ja nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin huomaan, että yhtä asiaa en osannut rakentaa. Oikeaa ylpeyttä minusta ja minun omasta arvosta. Kiitos noista sanoista. Ehkä nyt isona tyttönä voin keksiä uuden käyttökohteen tuntosarvilleni ja vaikka koskettaa niillä omia tunteitani. kenties.

Vierailija
14/14 | 

Niin helvetin hieno ja rohkea kirjoitus mieheltä.Kiitos Sami Mikkinen :-) enenmän tällaistas rohkeutta miehiltä Kiitos!Varsinkin Suomlaisilta miehiltä! Helkkari miehet uskaltakaa näyttää tunteenne eli uskaltaa myös olla rohkeasti tarvitsevia ja heikkoja jos silloin juuri siltä tuntuu.Aina eitarvitse olla vahva ja asenteella että "menen vaikka läpi harmaan kiven" jos oikeasti ei tunne eikä ole voimia siihen!j Ja tämä vielä Sami Minkkiselle; Se nainen joka  juttujasi kommentoi törkeästi sillä naisella ei taida olla ihan kaikki muumit laaksoossa ja selkeästi hänellä on omia ongelmia...Hyvää jatkoa sinulle Sami Minkkinen ja helvetin hyviä blogikirjoituksia sinulla!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat