Illat ovat alkaneet olla taas valoisampia. Sain nimittäin viikonloppuna olohuoneeseen ja lastenhuoneeseen kattolamput. Kuusi kuukautta on menty jalkalamppujen ja pöytälamppujen voimalla. Tyttöystäväni ansiotahan tämä on kaikki. Hän on elämäni valonkantaja. Tuosta noin vain hän kiinnitti asuntooni kaksi kattovalaisinta.

Olihan se kaunis näky lauantaisena iltapäivänä. Tyttöystäväni seisoi tuolin päällä ja ruuvasi johtoja sokeripalaan. Tyttäreni seisoi sängyllään ja näytti taskulampulla valoa. Toinen tyttäreni konttaili pitkin huonetta puhuen äänillä, joita ei itsekään ymmärrä etsien asioita, joita ei saisi laittaa suuhun. Minä kynnyksellä valmiina ottamaan kenet tahansa vastaan. Omalla tavalla vaarallinen tilannekuva, mutta samalla niin täynnä elämää, että sydän oli haljeta.

Osallistuin minäkin tapahtumaan. Katkaisin virran pääkatkaisimesta. Kävin myös ostamassa pikkuriikkisen ruuvimeisselin, koska työkalupakissani oli vähemmän tavaraa kuin väljähtyneessä parisuhteessa suudelmia. Autolla ajoin Prismaan, koska sattui olemaan auto. Tyttöystäväni saapui nimittäin omallaan. Minä olen mies, joka ei ole koskaan omistanut autoa tai muhkeaa työkalupakkia. Sitähän sanotaan, että parisuhteessa ollaan täydentämässä toisia. Niinpä minulla onkin tyttöystävä, jolla on auto ja muhkea työkalupakki. Hän voi täyttyä minusta haluamallaan tavalla. Sellaista se on hyvässä parisuhteessa, antamista ja saamista.

Kirkkaassa valaistuksessa olohuone näytti illalla erilaiselta. Lipaston päällä seinään nojaava televisio huteralta. Kysyi tyttöystävä, että miksi televisio ei ole jaloilla. Sanoin, ettei pakkauksessa ollut ruuveja. Jatkoin, että kaverin kanssa yritettiin kyllä, mutta mahdotonta oli kun ruuvit puuttuivat paketista. Kymmenen minuuttia ja televisiossa oli jalat paikoillaan. Ei televisio tarvinnut seisoakseen ruuveja, vaan naisen kosketusta.

Illalla seisoin rakastunein silmin taloyhtiön roskakatoksessa. Joku oli tuonut sinne tv-tason. Hivelin sen pintaa. Ihailin sen kaunista väriä ja muotoja. ”Sarjarakastuja iski jälleen: Kohubloggari rakastui roskakatoksessa taas uuteen tavaraan ja täydellisiin muotoihin.” Näin otsikon jo silmissäni. Kannoin ihastuksen kotiini. Paremmassa valossa sen yhdessä kulmassa näytti olevan kolhu. Samantekevää. Kauneus korostuu kun on kolhuja matkassa.

Jalkojen päällä seisova televisio näytti hyvältä uuden tason päällä. Tason, joka oli menossa jo huonekalujen hautausmaalle. Koskaan ei pidä luopua toivosta. Uusi koti voi löytyä epätoivoisessakin tilanteessa. Rakkaus roihahtaa vaikka roskakatoksessa. Yöllä asuntoni täyttyi kolmen ihanan ihmisen tuhinasta. Kaksi heistä nukkui viereisessä huoneessa ja yksi vieressäni, ihollani. Asunto alkoi tuntua kodilta. Aamu valkenisi kirkkaampana kuin aikoihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla