Edith Piaf sanoi elämänkerrassaan ettei katunut elämässään mitään. Hänen elämänsä oli värikästä kaikkine miesseikkailuineen ja päihdeongelmineen.

Voimme tahoillamme pohtia onko elämässämme ollut katumisen aihetta. Asioita, joita olisi voinut tehdä toisin. Sinänsä se kaikki on turhaa, koska tehtyjä asioita ei saa tekemättömiksi. Pohtiminen on kuitenkin tärkeää siksi, että pystyy elämään tekojensa ja valintojensa kanssa. Etteivät ne kulkisi mustina häpeän varjoina meitä seuraten.

Antaisi itselleen armon.

Olen ollut elämässäni neljässä parisuhteessa. Ensimmäinen alkoi, kun olin kuusitoista. Teinipoikana rakkauden oppikoulussa oppimassa. Viatonta ja hapuilevaa kuin vuoden ikäisen lapsen ensiaskeleet. Maalaus usein alkaa tyhjältä kankaalta. Ensirakkaus kuin syksyn ensimmäinen lumisade. Viaton ja kliseinen. Ensilumi on harvoin pysyvää. Ei tämäkään. Yhtenä aamuna minulle sanottiin, että minä en ole hänen pysyvä ensilumensa. Ajattelin, että pitää oppia rakastamaan paremmin.

Toinen parisuhteeni oli oppikouluna ammattikorkeakoulutasoa. Sieltä se rakkaus löytyikin. Koulun pitkien käytävien uumenista. Ihminen on 22-vuotiaana ehdoton. Hän kuvittelee tietävänsä maailman totuuden. Toiset totuudet ovat lähtökohtaisesti vääriä. Opettajina toimivat Albert Camus, Hermann Hesse ja Ismo Alanko. Rakkaus on asia, jonka eteen pitäisi uskaltaa heittäytyä kuin hyökkääjän siniviivalta laukaiseman kiekon eteen. Silläkin uhalla, että sattuu pahasti. Pelkäsin liikaa rakkautta, parisuhdetta ja elämää. Yhtenä aamuna minulle sanottiin, että minä en ole hänen loppuelämänsä ammattikorkeakoulu. Ajattelin, että pitää oppia rakastamaan paremmin.

Kolmas parisuhteeni alkoi ollessani 26-vuotias. Kahden vuoden kuluttua minusta tuli ensimmäistä kertaa aviomies. Ihana lapsi syntyi ollessani 30. Ihminen on kolmekymppisenä ratkaisujen edessä. Silloin sen kaiken ruuhkaisuuden keskellä pitäisi muistaa pysähtyä. Pysähtymisen jälkeen katsoa taaksepäin ja päästää irti kaikesta menneestä. Joskus se vaatii rajuja toimenpiteitä ja kasvukipuja. Elämä kiertää kehää jos mitään ei muuta tai mikään ei muutu. Lapseni oli neljävuotias, kun pitkään kestäneen yhteyden katoamisen jälkeen päätimme, että joskus on vain pakko mennä. Ajattelin, että pitää oppia olemaan rehellisempi itselle ja rakastaa paremmin.

Neljäs parisuhteeni. Jokaisella elämässä tapahtuvalla kohtaamisella on merkitys. Jokaisella hetkellä on tarkoitus. Ilman entisen puolisoni kannustusta ja rohkaisua en olisi löytänyt oikeaa suuntaa. Saanut kokea isyyttä toistamiseen. Olen kiitollinen. Olin 38-vuotias, kun tapahtui havahtuminen. Tee itsestäsi näkyvä ihminen. Älä miellytä. Rakkaus ei ole sitä, että uhraa toisen eteen elämänsä. Se ei ole ripustautumista, epärehellisyyttä, miellyttämistä ja uhrautumista. Parisuhteessa pitää olla vain rakkaudesta, ei minkään muun syyn vuoksi. Pitää oppia rakastamaan paremmin.

Täytin eilen 42 vuotta. Elettyä elämää on takana suunnilleen yhtä paljon kuin elämätöntä edessä, toivottavasti. Onko elämässäni asioita joita kadun? Katua on voimakas verbi. On asioita, joita olisin voinut tehdä toisin? Olen tehnyt tekoja, jotka ovat satuttaneet toisia. Olisin voinut olla avoimempi, rehellisempi ja uskaliaampi. Tutustua itseeni ja menneisyyteeni jo paljon aiemmin. Lakata miellyttämästä ja elämästä jonkun toisen elämää.

Keskityn jäljellä olevaan puolikkaaseeni. Minulla on ympärilläni kaunista. Kaksi kaunista tyttölasta. Parisuhde, jossa aion rakastaa kaikella sillä rakkaudella, jota sisälläni on. Yksi tärkeä asia ylitse muiden. Se on rakastaminen. Pitää olla auki ja näyttää nekin puolet itsestään, joissa on eniten haavoja. Lakata pelkäämästä. Olla armollinen. Ihminen ei opi olemaan armollinen muille ennen kuin on oppinut olemaan armollinen itselleen. Uskaltaa rakastaa senkin uhalla, että toisinaan se sattuu. Uskaltamalla saa niin paljon enemmän.

Minä rakastan. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla