Oma lapsi, läheinen, lemmikki, puoliso. Menettämisen pelko. Suuret tunteet tuovat sen mukanaan. Tuttua?

Minulle on. Sitä rakastuu ihmiseen, jonka haluaa pysyvän elämässään. Haluaa toisen pysyvän vierellään niin palavasti, että tekee lähes mitä vain sen eteen. Se kaikki voi olla myös liikaa, koska se kaikki ei ole rakastamista vaan takertumista. Siinä tulee tukahduttaneeksi rakkauden hengiltä. Menettämisen pelosta alkaa miellyttää ja mielistellä. Olen minä siihen syyllistynyt. Ottanut vastaan, kyseenalaistamatta. Antanut toisen ihmisen johdatella. Ollut sanomatta omaa eriävää mielipidettä. Jättänyt kertomatta itselle epämiellyttäviä asioita, peitellyt ja piilotellut. Ihan vain siksi, että on ajatellut, että toimimalla toisin, tulee menettäneeksi hänet, jota ei koskaan tahtoisi menettää. Se tunne on tosi ja sitä todemmaksi se muuttuu, kun antaa pelolle vallan.

Kun ei rakastu, ei tarvitse pelätä menettämistä. Minä olen antanut itseni rakastua.

Kohtasin yllättäen ihmisen, joka tuli elämääni pelkillä sanoilla. Suoraan ihon alle. Jäi sinne asumaan. En voinut edes kuvitella, että ihminen voi niin suuresti rakastua. Tänään rakastan häntä enemmän kuin ikinä. En minä sitä odottanut. Se kaikki tapahtui täysin yllättäen. En pystynyt enää irrottautumaan hänestä. En halunnut. Se on aiheuttanut paljon myös kipua. Silti kaiken sen kipuilun takaa on esiin noussut se tärkein ja kaunein asia. En usko, että samanlaista tapaamista voi koskaan enää tulla. En voisi kuvitella, että olisi joku toinen ihminen, jonka kanssa pääsisin edes lähelle niitä hetkiä, joita olen hänen kanssaan viettänyt.

Muistan yhden vuorokauden. Tyttöystävälläni oli yllään nahkahame. Hän oli sinä iltana kaupungin kaunein nainen. Menimme kuuntelemaan Irinaa. Hän oli aivan lähelläni. Pidin kiinni. Ei hän huomannut, että kyynelehdin ilosta ja kauneudesta siinä hänen takanaan. Yöllä harrastimme seksiä. Harrastimme sitä jo päivälläkin. En ole koskaan halunnut ketään niin paljon kuin häntä olen halunnut. Hän on kaunis niin monin eri tavoin. Kaunis ja haluttava. Seuraavana aamuna hän tuli keittiössä syliini. Istui siinä ja katsoi silmiini. Ajattelin, että maailma ei voi enää kauniimmaksi tulla.

Pelkään, että pilaan kaiken. Menettämisen pelolla. Sillä, että menen liian lähelle. Tukahdutan. Rakkaus toi mukanaan pelon. Mitä jos tulee päivä, jolloin minua ei enää rakasteta? Siitä alkaa liika yrittäminen, joka harvoin johtaa siihen, että pelko lakkaisi tai suhde pysyisi. Elämä on oppimista. Onneksi on asioita, joita voi halutessaan muuttaa.

Pelkäämällä vähemmän, menettämisen riski pienenee. Eikä tämä vain minun käsissäni ole. Ei se ole vain minusta kiinni jos toinen haluaa lähteä. Pitäisi oppia luottamaan, että maa jalkojen alla kantaa, vaikka se on joskus upottavan pehmeää.

Jokainen pieni hetki olkoon rakastamista, ei pelkäämistä varten.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat