”Siinä se istuu sohvalla eikä vastaa edes kysyttäessä.”

Puolison puhumattomuus on aihe, joka seuraa vuodesta toiseen blogiani. Yksi suosituimmista aiheista mistä pyydetään kirjoittamaan. Vielä suositumpi aihe on se kun puoliso ei kosketa. Kunhan aluksi opeteltaisiin puhumaan, niin se kosketus saattaisi seurata perässä. Usein puhumattomuus on nähdään vain miesten ongelmana, mutta sitä se ei ole. Eivät naisetkaan aina osaa sanoittaa asioita.

Meistä seitsemänkymmentäluvulla syntyneistä käytetään joskus termiä terapiasukupolvi. Se on hyvä ja kuvaava termi, jonka allekirjoitan täysin. Tarpeeksi pitkään kun lakaisee vaikeat aiheet maton alle niin jonain päivänä sinne ei enää mahdu lisää asioita. Meidän pitäisi puhua ne aiemman sukupolvenkin puhumatta jääneet asiat, jotta seuraava sukupolvi pääsisi elämään elämäänsä puhtaammalta pöydältä. Me olemme sukupolvi, joka putsaa edellisen sukupolven tunneroskat. Ilman kipuiluahan tämä ei suju, sen kertoo myös muhkea avioerotilasto. Paska valuu alaspäin ja jos sitä valumista ei koskaan tilkitse, niin valuminen ei koskaan lopu. Siksi sitä maton kulmaa, jonne kaikki vaikeat asiat on lakaistu, kannattaa raottaa. Tulevaisuutta varten me täällä elämme, emmekä menneisyyden varjoissa. Mikä siinä puhumisessa on sitten yhä niin vaikeaa?

Moni parisuhde kariutuu huonoon kommunikaatioon. Ei uskalleta kertoa puolisolle niitä sanoja, joita olisi syytä uskaltaa puhua. Koska usein ihan vitun hankalatkin asiat alkavat helpottamaan, kun saa sanottua ne ääneen. Ei riitakaan lopu mykkäkoululla vaan se jää muhimaan kunnes tulee taas seuraavassa hetkessä esille. Se on sitä asioiden maton alle lakaisemista, joka ei johda mihinkään. Onhan se vaikea olla rehellinen, kun pelkää, että sanoillaan loukkaa toista. ”Minä en halua sinua enää.”, ”Olisi helpompaa, jos sinulla ei olisi lapsia.”, ”En saa tarpeeksi huomiota.”, ”Pelkään ettet rakasta minua enää.” ”Minulla ei ole sinua ikävä, nautin yksinolosta.”

Sanoja, rehellisiä suoria sanoja sille toiselle, jonka pitäisi olla se ihminen maailmassa jolle niitä rehellisiä sanoja olisi helpointa ja turvallisinta sanoa. On merkki luottamuksesta jos uskaltaa sanoa toiselle vaikeitakin asioita. Se on sitä heittäytymistä toista vasten. Ilman sanoja on vain tulkintoja. Tulkinnat eivät ole totuuksia. Ajatusten ja tunteiden sanoittamisen ohessa meidän tulisi myös oppia kuuntelemaan toista. Olemaan hänen sanoistaan kiinnostunut. Ottaa sanat vastaan, vaikka ne eivät miellyttäisi. Siinä on kyse kunnioituksesta. Jos toisen sanoja alkaa heti vähätellä, niin seuraavalla kerralla sanoja ei ehkä tule ollenkaan. Niiden sanomista alkaa pelätä. Alkaa hiljaisuus ja mahdollisesti parisuhteen hidas kuolema. Eikä tämä puhumattomuus koske pelkästään vaikeita asioita. Pitää uskaltaa puhua myös kauniita asioita, tavallisia asioita, kaikkia asioita. .

Jos kokee, että on jäänyt ilman sanoja joita kokee tarvitsevansa olisi sekin hyvä sanoittaa toiselle. Jos senkin jälkeen jää vaille toivomiaan sanoja on hyvä pohtia yhdessä miksei toinen kykene niitä sanomaan. 

Parisuhde ei ole kahden ihmisen välinen itsestäänselvyys mikä toimii kommunikoimatta. Pitäisi osata puhua ja kuunnella. Kertoa juuri ne sanat, jotka sydämellä on. Kuten aiemmin mainitsin, usein vitun hankalatkin asiat alkavat helpottamaan kun saa ne vain sanotuksi. Sen jälkeen voi sitten keskittyä parantamaan sitä mahdollista kosketuksen puutteesta johtuvaa apatiaa.

Puhukaa toisillenne. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (8)

Helleviih

Kiitos hyvästä tekstistä.
Mutta mitä mielestäsi tulisi tehdä tilanteessa, kun on puhuttu, puhuttu ja vielä lisää puhuttu, mitta yhteistä säveltä ei löydy eikä yhteistä tahtotilaa saada aikaan.. Vaikka molemmat rakastavat eivätkä halua erota toisistaan.

soikku

Vanha sanalasku " kun isät kiviä syövät,lasten hampaita pakottaa" toteutuu ihan kaikkina aikoina .Jos olisimme täydellisempiä ,tätä traumansiirtymää ei tapahtuisi.

Kommunikaattori

Se on harmi, että moni mies tuntuu oppineen omalta isältään puhumattomuuden mallin. Ja sitä sitten siirretään eteenpäin omalle pojalle, koska isä on läheisin miehen malli ja usein kunnioitettu poikansa silmissä. Kunpa miehet osaisivat opettaa lapsilleen toisen mallin! Mykkäkoulu ja murjotus ei koskaan korjaa asioita, ja sitä turhan monet miehet käyttävät.

MachoAlpha

Tämä on esimerkki stereotypiasta jonka toivoisi jo kuolevan. Miehet nykyään puhuvat kyllä mutta naiset tuntuvat kipuilevan kuten voimme havaita vaikkapa Heli Vaarasen ansiokkaan ja rohkean mielipidekirjoituksen vastaanotosta. Pystyyköhän moni nainen katkaisemaan omalta osaltaan tämän erheellisen ja ikävän tavan siirtämisen lapsilleen?

E

On vaikea pyytää toista sanomaan asioita, joita haluan kuulla. Haluanko todella, että hän sanoo toivomiani asioita, vai niitä, mitä tuntee ja haluaa sanoa? On eri asia kuulla "rakastan sinua edelleen" siksi, että hän tuntee niin, eikä siksi, että hän sanoo sen, koska haluan kuulla ne sanat. Onko niin, että jos toinen ei sano sitä ääneen, hän ei myöskään voi tuntea niin? Ja tosiaan ihminen, joka sanoo sen ääneen, tarkoittaako hän sanojaan?

Vierailija

Hyvä kirjoitus! Mutta miten toteuttaa käytännössä...
Meillä on juurikin ongelmana se, ettei millään sanoilla ole merkitystä. Jos kerron miltä minusta tuntuu, miksi en halua kosketusta, olla lähekkäin, niin mies suuttuu ja aloittaa mykkäkoulun. Hänelle meillä ei ole muita ongelmia kuin läheisyyden puute. Ongelmat ovat kuitenkin paljon syvemmällä, eikä niitä korjata "kiintiöseksillä", kuten mies kuvittelee. Ja nyt ollaan siinä pisteessä, ettei enää puhuta eikä pussata, en jaksa hakata päätä seinään. Saattaisin vielä puhuakin, yrittää, mutta toista ei voi pakottaa kuuntelemaan. Vinkkejä?

E

Olen itse ollut samassa tilanteessa kuin vierailija 5/5. Vuosia takuttiin, pariterapiassa käytiin... Mutta kun muutosta ei arjessa tapahtunut, päätin jatkaa matkaa yksin. Puhuvia ja tuntevia miehiä kyllä löytyy jonkin verran, vaikka olisin tietysti toivonut, että se oma aviomies olisi sellainen halunnut olla. Kun perhe on perustettu, lapset kasvaneet, tuntuu, että nainen on vuosien myötä kasvanut; tuntee syvemmin ja kaipaa yhteyttä, aitoa läsnäoloa. Mies taas on lähtenyt aivan eri suuntaan. Ja jos ei halua yhteyden ja syvyyden löytymiseen molemmilta löydy, ei nainen tunne oloaan hyväksi. Me kaipaamme ja tarvitsemme enemmän.

Vierailija

Kirjoitus on hyvä, mutta kuten joku kysyikin jo,niin miten se toteutuu käytännössä. Olen ollut nykyiseni kanssa jo yli 5 vuotta. Meillä ei ole ollut seksiä enää oikeastaan lainkaan. Joskus vuoden alusta ehkä, en edes kunnolla muista enää. Olen yrittänyt puhua asiasta ja mies vain puolustautuu sillä,että minä en ole ehdottanut. Meillä minä olen se joka puhuu, mutta mies ei edes kuuntele. Hän istuu sohvalla ja selaa puhelinta ja muka kuuntelee, mutta ei otamitään kantaa asioihin. En tiedä haluanko olla hänen kanssaan. Suhteemme tuntuu kaverilliselta nykyään, mutta jos suhteen tilan ottaa puheeksi, niin hän suuttuu ja en jaksa tapella asiasta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat