On kulunut vuosi siitä kun tulin toisen kerran isäksi. Sain elämääni suloisen ja ihastuttavan pienen tyttölapsen. Valehtelisin jos sanoisin, ettei viime kevättä koskenut vihapalaute olisi tuntunut missään. On se tuntunut. Se on tuntunut varsinkin siinä kohtaa missä palaute on kohdistunut vanhemmuuteeni ja siihen, että minulla ei olisi oikeutta olla edes isä. Kyllä sellainen palaute satuttaa.

Eron ei tulisi olla sidoksissa vanhemmuuteen ja isossa osassa eroissa se ei sitä kai ole. Silti yhä vieläkin eronneet saavat sivusta huutelua siitä, että miten kehtaavat jättää perheensä itsekkyyden vuoksi. Tämä on toistunut lukuisissa saamissani viesteissä vuoden ajalta.

Kaiken tämän keskellä koen olevani etuoikeutettu isänä. Etuoikeutettu siksi, koska minulla on ollut mahdollisuus olla tyttäreni kanssa niin paljon tällä hetkellä. Saan viettää kuukaudesta 14 päivää pikkuiseni kanssa. Kuinka se siteen luominen lapseen onkaan aivan erilaista, kun hänen kanssaan viettää aikaa aamusta yöhön ja yöstä aamuun. Kokemus on ollut hieno. Kaksin lapsen kanssa vietetty aika on juurikin sitä kultareunuksin koristeltua aikaa elämässä, jota myöhemmin sitten muistella, vaikka se välillä rankalta tuntuukin.

Muutama sana kaipauksesta. Onhan se vaikea hetki pitkän intensiivisen lapsen kanssa vietetyn ajan jälkeen luopua lapsestaan taas päiviksi. Ei se palauttamisen jälkeinen tunti ole kyyneleittä koskaan sujunut. Jos siihen hetkeen lisää etäsuhteesta aiheutuneen ikävän, niin huone tuntuu hetken tyhjemmältä kuin mikään ikinä. Silti olen onnellinen tästä kaikesta, jota olen saanut elämässäni ympärilleni.

Olen ylpeä isyydestäni. Tämä on ollut paljon myös uuden opettelua, mutta kun ei ole ollut vaihtoehtoa tai ihmistä siinä hetkessä jonka kanssa olisi voinut jakaa vastuun, on pitänyt opetella itse. Sehän ei missään tapauksessa ole sankarillista vaan itsestäänselvää. Niinhän sen pitäisi mennä aina. Jos lapsella on kaksi vanhempaa, niin molemmilla heillä on velvollisuus ja oikeus olla lapsen edessä tasavertainen vanhempi.

Tästä alkaa nuorimman tyttäreni toinen vuosi. Siteeraan eilen saamaani Facebook-kommenttia: "Maailmaa kohti, turvallisesti, tuettuna ja rakastettuna." Tämän viisauden voisi laajentaa koskettamaan ihan meitä kaikkia ihmisiä. Ehkä se auttaisi meitä olemaan parempia, pehmeimpiä ja inhimillisempiä toisillemme. Auttaisi kohtaamaan avoimin mielin ja sydämin eikä tönimään pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Lähiäiti
1/1 | 

Toivoisin, että omien lasten etäisällä olisi samanlainen suhtautuminen niihin hetkiin, kun lastemme kanssa on. Että rikkoutuneen isä-poika-suhtren voisi vielä korjata ja että isä-tytär-suhteeseen syntyisi luottamus.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat