Tiedättekö sellaisen pehmeän patjan, jonka syliin on ihana upottautua pitkän päivän päätteeksi?

Minä en nimittäin enää tiedä. Ensimmäistä kertaa tutustuessani tyttöystäväni sänkyyn olin tulla mustelmille. En sen vuoksi, että olisi ollut vähän rajumpaa rakkautta. Ihan vain sen vuoksi, että istahdin sen reunalle. Onneksi en leikkisästi hypännyt siihen. Olisi mennyt taju.

Sitä sanotaan Futon-patjaksi.

Käyttämällä tuotteesta patja-sanaa on sama kuin käyttäisi kauppojen roiskeläpästä sanaa pizza. Tai kuvalisi Rajat kiinni-kommenttiketjuja sanalla humaani. Erittäin harhaanjohtavaa.

On siinä se hyvä puoli, että jos minut kuorsaamisen tai huonon käytöksen vuoksi siirrettäisiin lattialle nukkumaan, olisi maton päällä pehmeämpi nukkua.

Minulla on fantasia, että rakastelen lämpimällä kalliokivellä. Olen päässyt jo tunnelmaan. Silmät sulkemalla olisin helposti siellä. Tässä vaiheessa suhdetta haluan vielä olla silmät auki. Se on myöhempien aikojen huonontuneiden parisuhteiden kuva, panna silmät kiinni ja ajatella itsensä toisaalle.

Kuulostaa aivan uskonnolliselta lahkolta. Myöhempien aikojen huonontunut parisuhde. Liian moni kuuluu sellaiseen lahkoon.

Voisi tietysti ajatella, että on helpottavaa päästä kotiin nukkumaan pehmeälle patjalle.

Voisi ajatella, kyllä. Mutta ei pääse.

Ei minulla Futon-patjaa ole. Eikä oikeastaan muutakaan patjaa. Tyttöystäväni ei pystynyt nukkumaan pehmeällä patjallani. Tuli paikat kipeäksi. Eikä taaskaan ollut kyse rajusta seksistä. Vaan liian pehmeästä sängystäni. Joten otimme sängystä paksumman patjan pois. Nyt se on samanlainen sileä kallio kuin tyttöystäväni luona.

Hämmästyksekseni aloin tottua kovuuteen. Nyt se alkaa tuntua jo hyvältä. Kyllä se vain on niin, että parisuhteessa on tehtävä uhrauksia. Pitää ottaa toisen toiveita huomioon ja tultava vastaan. On tyttöystävänikin joutunut minun vuokseni muuttamaan tapojaan. En minä nyt tähän hätään kyllä keksi, että mitä.

Sitä paitsi, nukun mielummin kovalla alustalla kuin yksin. Kovan patjan voi kompensoida pehmeillä suudelmilla.

Kaikki voittavat, selkä ja sielu.

Sekä parisuhde.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat