Ei se ole iästä kiinni. Olen ennenkin kirjoittanut teille yhdeksänkymppisestä leskirouva Helmistä. Kuinka hän kertoi minulle, että jos yhden toiveen saisi elämälle vielä antaa, niin se olisi, että saisi nukahtaa vielä kerran miehen viereen. Ja vieläpä niin, että ennen nukahtamista, mies vähän kutittelisi Helmiä. Ihmisen viimeinen toive, tulla kosketetuksi.

Se sama, joka alkaa ihan vauvasta. Kolmeviikkoinen vauva makasi eilenkin jalkojeni päällä. Silittelin sormenpäilläni hänen poskiaan, vatsaansa ja jalkapohjia. Vauva oli rauhallinen siinä sylissäni. Tunsi kosketukset, ne samat, joita leskirouva Helmi joka päivä ihollensa kaipaa. Ja vaikka heidän välillään on yksi kokonainen pitkä elämä, niin kosketuksen kaipuu yhdistää heidät samaksi toiveeksi ja samaksi ihmisyydeksi.

Kosketuksen kaipuu. Kosketuksen tarve. Jokaisella meillä on halu tulla kosketetuksi. Me vetoamme kiireeseen tai milloin mihinkin. Emme koskettele toisiamme. Helmin sanoin, emme kutittele toisiamme uneen. Mutta ne kaikki syyt, joita käytämme, ovat tekosyitä. Koskettaa voi niin monin eri tavoin. Kenelläkään ei ole niin kiire, että kävellessään rakastetun ohi, hiljaa hipaisee häntä olkapäästä, antaa niskaan kevyen suudelman tai illalla nukkumaan mentäessä ottaa toisen kasvot käsiensä väliin ja kutittelee uneen.

Koska meille kaikille käy niin kuin leskirouva Helmille. Me vanhenemme. Elämä voi antaa yhtäkkiä yksinäisyyden. Ja jäljelle jää vain toiveet ja muistot. Ja kuinka paljon ihanampaa onkaan muistella niitä kosketuksia kuin koskemattomuutta. Sitä hetkeä, miltä tuntuu, kun katselee ikkunasta ulos ja sinun taaksesi kävellään ja tunnet kätesi lantiosi ympärillä ja tunnet hengityksen kaulallasi. Kuinka paljon ihanampaa onkaan muistella sitä kuin hetkeä, jolloin ohitsesi vain käveltiin.

Me olemme vielä tässä. Ihmisen elinkaarella. Ja sillä ei ole mitään väliä, onko siellä ihan alkupäässä vai loppupäässä. Jokainen ansaitsee tulla kosketetuksi. Kosketetuksi hyvällä ja kauniilla tavalla. Leskirouva Helmi menee iltaisin nukkumaan vain muistot kosketuksista mielessään. Meillä monella muulla on elämä aikaa hankkia muistoja.

Kosketus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Vau, jollain tavalla oli tosi koskettava kirjoitus. Ehkäpä osittain sen takia, että mä kaipaan ja tarvitsen sitä kosketusta, omalta kumppaniltani. Mutta en sitä saa. Joka päivä haaveilen juuri siitä, että toinen halaisi, rutistaisi, koskisi hellästi, ihan mitä vain, mutta pitää tyytyä koskemattomuuteen. Joka ilta nukkumaan mennessä toivon ja odotan, että toinen koskisi, mutta ei. Kiitos ihanasta kirjoituksesta.

Vierailija

Mulla on ihan sama. Nukkumaan mennessä odottaa, että vaimo koskettaisi tai edes kääntyisi kohti, kun minä halaan. Eihän siinä niin käy. Facebook vie voiton joka ilta.

Vierailija
2/3 | 

Sama juttu, itkeä pillitän tässä samalla lukemisen päätteeksi.
En myöskään saa puolisoltani enää mitään kosketusta. Tuntuu pahalta, ettei hän näköjään halua koskettaa minua tai olla lähelläni. Minä kosketan miestäni ohi kulkiessani lähes aina, ja se tekee asiasta vielä pahemman kun joka kerta ajattelen etten koskaan ole se vastaanottava oaapuoli. Mutta eihän sitä väkisin, jos en kiinnosta.
Lapsia halaan ja silitän paljon ja he halaavat usein minua. Se toki tuntuu hyvälle mutta kyllähän aikuinen kaipaisi läheisyyttä myös puolisoltaan. :-(
Helmi-rouvan kohtalo taitaa odottaa jo nyt 3-kymppisenä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat