Se alkoi sunnuntaiaamuna kello 10.15.
Ulkona möyrysi pahaenteinen ilma.
Tehtäväjako oli suoritettu. Minä sain vastuualueeksi viedä kaikki tuuletusta tarvitsevat talon tuuletusparvekkeille ja ulkona sijaitsevaan mattotelineeseen.
Aloin toimia kuin päällelaitettu siivousrobotti.
Päästelin robottimaisia ääniä, jonka vuoksi minua mulkoiltiin pahasti. Tyttäreni keskittyi pyyhkimään pölyjä etusormellaan älypuhelimensa näytöstä.

Asumme neljännessä kerroksessa. Meillä ei ole hissiä.
Aloitin matoista. Ihmettelin kolmatta mattosylillistä kuskatessani, miten voi olla niin, että jos lattioita on asunnossa neljä, niin mattoja on ainakin neljätoista. Kun olin vienyt viimeisen sylillisen ulos, vaimo tuumasi, että veinhän ne matot katolliseen tuuletusparvekkeeseen, enkä ulos vesisateeseen. 
Seuraavaksi lähdinkin hakemaan niitä neljäätoista mattoa ulkoa pois, siirtääkseni ne rappumme tuuletusparvekkeille.

Aloin laskea, kuinka monta porrasta on rapussamme yhteensä. Kolmetoista ensimmäistä kävelykertaa sain saman tuloksen, mutta kummastusta aiheutti neljästoista kerta, kun rappusia oli kahdeksan vähemmän. Lopulta arvelin, että olin väsymyksestä torkahtanut viimeisen kerran kivutessani mattojen kanssa ylöspäin. Olin ensin, että hyvä kun ylhäälle kävellessä. Alaspäin mentäessä olisi voinut käydä hassusti. Kun olin päässyt takaisin sisälle ja minua odotti tuuletusparvekkeelle vietäviksi petivaatteet, patjat ja saatana oliko siinä vielä ovenkahvatkin, niin aloin ajatella, että olisinpa torkahtanutkin alas kävellessä. Ambulanssilla olisi viety pillit päällä sairaalaan makaamaan, jossa röykkiöittäin ihania hoitsuja olisi tuonut minulle nappia painamalla glögiä ja piparia. Olisivat samalla pöyhäyttäneet tyynyäni pääni alla ja härnäävän viekoittelevasti kysyneet, että mitä haluan.

Vietyäni petivaatteet, patjat ja ovenkahvat, sain tyttäreni kanssa yhteisen tehtävän. Meidän piti viedä tyttären huoneessa olevat useammat kymmenet pehmolelut tuuletusparvekkeelle piiskattavaksi. Saimme vihjeen, että pehmot saa helposti kaikki kerralla parvekkeelle, kun laittaa ne jätesäkkiin.Tyttäreni halusi itse piiskata mattopiiskalla omat pehmolelunsa. Minä otin yhden pehmon kerrallaan ja pidin korvista kiinni ja tyttäreni piiskasi. Se oli kieltämättä vähän arvelluttavan näköistä leikkiä ja pelkäsin, että jos nyt tuosta parvekkeen alla olevasta autotiestä ajaa lastensuojelu ohi, niin joko minä tai tyttäreni viedään samantien pois. Piiskattuamme kaikki pehmopuput, en tiedä, taisi sieltä jätesäkistä nousta meidän koirammekin, laitoimme ne nojaamaan parvekkeen seinää vasten ottaaksemme niistä luokkakuvan. En tiennyt sen olevan yksi pahimmista virheistä, mitä ihminen voi siivotessaan tehdä. Enhän minä ajatellut, että se parvekkeen lattia on sateen vuoksi pikkuisen kurainen ja en tiennyt sitäkään, että niitä pehmoleluja ei olisi saanut jättää parvekkeelle tunneiksi. Nyt minä sen tiedän, oikein isoilla sanoilla opetettuna.

Piiskaaminen jäi päälle. Minun seuraava tehtävä oli viedä vielä jostain kuopasta kaivettu asuntomme isoin matto sinne samaiseen vesisateeseen piiskattavaksi, jonne muutama tunti sitten ei missään tapauksessa saanut mattoja jättää. Sinne minä taas menin. Sateeseen piiskan ja helvetin painavan maton kanssa. Mieli vähän kirkastui, kun näin ohikulkevissa perheautoissa olevien naisten katseessa sellaista aah ihanaa, siivoava mies-katsetta. Mieli kirkastui entisestään, kun kävelytiellä käveli nahkaan pukeutunut nainen, jonka katseessa oli sellaista aah ihanaa, piiskaava mies-katsetta. Kävelin ylös ja ajattelin, että minun tehtäväni on nyt tässä joulusiivouksessa täytetty.

Kuinka väärässä olinkaan. Märkä rätti suoraan kohti käsiäni. Sitten huomasin hinkkaavani sillä vessan ovea puhtaaksi. Olin ensin, että sehän on ihan puhdas. Ajattelin nuolla sitä vähän todistaakseni, että ei se pyyhkimistä kaipaa. Kokeilin kuitenkin vähän sivaltaa rättiä oven pinnassa ja hyi helvetti, että tuli tummaa jälkeä rättiin. Puistatti ajatus, että onko minun käteni aina noin likaiset, koska minun sormenjälkiänihän ne väkisin ovat, koska naisilla ei ole sormenjälkiä. Mietin, että laitanko noin likasilla sormilla ruokaakin suuhun, että eihän minua voi kukaan suudella. Meillä on siinä vessanovea vastapäätä kokovartalopeili ja syrjäsilmällä huomaisin itseni, kun kyykyssä tein sellaista edestakaista liikettä. Se oli oikeastaan aika eroottisen näköistä. Vähän kuin Linda Lampenius, jolla on viulun sijasta kädessään pölyrätti. Kävin hakemassa komerosta päähäni lierihatun ja housuihini henkselit. Voi pojat näytin hyvältä siinä kyykkyasennossa lierihattuineni ja henkseleineni. Tulin toiseen ajatukseen siitä suutelemisesta nähtyäni itseni eroottiseen sävyyn peilistä käsin, että kyllähän minua voi suudella, että semmoisen harrastuksen pitää ollakin aavistuksen likaista.

Ruokatauko oli kello 13.00. Vaimo sanoi tilanneensa noutopitsan. Kohta pitäisi ovikellon soida. Vetelin juuri viimeisiä eroottisia liikkeitä vessanoven edessä. Se ilmoitus oli minulle liikaa. Kaikki tähänastiset siivoustoimet olin kääntänyt mieltäni piristääkseni seksin puolelle, niin eikö sieltä ollut kohta tulossa vielä pitsalähetti oven taakse möreällä äänellä kysymään, että tännekö oli pitsa tilattu. Mitä seuraavaksi, ajattelin, yllätysvisiitille kömpivä putkimies. Tunsin olevani huonossa kahdeksankymmentäluvun eroottisessa elokuvassa. Tosin itse minä sinne itseni ajattelin.

Kello oli 17.05. Seisoin tuuletusparvekkeella tyhjä katse silmissäni. Siellä oli viimeiset petivaatteet odottamassa poisvientiä. Katselin pimeälle taivaalle ja olinkin näkevinäni pilvien välistä pilkottavan tähden. Ajattelin, että jos ensi vuonna lähtisi avaruusmatkalle. Kuuhun tai Siriuksen, mihin niitä pakettimatkoja ikinä nyt järjestetäänkään. Lähtisi marraskuussa, niin kai se matka nyt yli joulun kestäisi. Toisaalta olisihan se yhtä ahdistavaa nähdä maapallo sieltä kaukaa yhtä likaisena kuin asunto ennen joulusiivousta. Sitä paitsi kyllä joulusiivouksestakin saa mielikuvituksella ihan mukavan tapahtuman. Olen kahdelta miespuoliselta ihmiseltä kuullut, että he lähtevät aina joulusiivouksen ajaksi pois kotoa. En ymmärrä kahdestakaan syystä. Minkälaisen parisuhdesopimuksen he oikein ovat puolisonsa kanssa tehneet. Ja aina on kiva kokeilla jotain uutta. Kuten mielikuvituspitoista joulusiivousta. Joten piiskat vain käteen ja rohkeasti kohti uusia ajatuksia. Suosittelen.

Jokainen päivä on uusi päivä. 
Mutta onneksi jokainen päivä ei ole siivouspäivä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Mies. 40. Nimeksi he antoivat Sami Minkkinen. Hyvä nimi. Kirjailen kokemuksia parisuhteesta. En pysty pitämään sisälläni. Pursuavat yli.

Seuraa somessa
Facebook

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat